sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Oikomista ja leikkausaikataulun pohdintaa

Vierailin tiistaina 10.4. taas pitkästä aikaa TYKS:n suusairauksien poliklinikalla. Mitään erityistä ei nyt tehty, kaaretkin pysyivät samoina. Niitä ainoastaan aktivoitiin kumilenkit vaihtamalla. Lisäksi uusi oikojahammaslääkärini halusi ottaa purennastani uudet kuvat. Hän totesi hampaistoni keskilinjan olevan millimetrin verran vasemmalla, joten edelliskerralla etuhampaiden väliin asennettu kahdeksikkolenkki siirrettiin oikean ykkös- ja kakkoshampaan väliin ja lisäksi oikealle puolelle laitettiin voimaketju.

Keskustelimme lisäksi leikkausaikataulusta. Oikominen on edennyt sen verran mukavasti, että tähtäimessä olisi nyt leikkauskaaret syksyllä ja molempien leukojen siirtoleikkaus tämän vuoden joulukuussa. Minulla on sen verran paljon pakollista opiskelua, että muuten kuin joulu- tai kesälomalla minulla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta olla neljää viikkoa pois. Toivon kovasti, että tämä aikataulu onnistuisi, sillä lääkärin sijaisuus kuulostaa ainakin minun korvaani hieman paremmalta ensi vuoden kesän ohjelmalta kuin neljän viikon sairausloma. Kinkkujen ym. jouluruokien väliin jääminen sen sijaan ei minua harmita, sillä olen kasvissyöjä satunnaisia kala-aterioita lukuun ottamatta, kinkkuun en ole koskenut viiteen vuoteen. Toivokaamme siis, että tänä vuonna saisin joululahjaksi uuden purennan!

2 kommenttia:

  1. Oho, projektihan etenee varsin vauhdilla! Itse olin saanut kuvan, että ennen leikkausta oikomiseen menisi pari vuotta ja koko puuhaan lähes viisi vuotta. Jos tuo aikataulu pitää, niin olet selvinnyt koko urakasta noin kolmeen vuoteen. Ei kuulosta yhtään hullummalta :)
    Toivottavasti omat oikomiseni etenisivät yhtä sutjakkaan kunhan pääsevät alkuun

    VastaaPoista
  2. Joulukuuhun tosiaan tähdätään, mutta vielä moni asia voi mennä pieleen. Oikominen pitäisi saada sopivalle mallille ja minun ja kirurgin aikataulujen pitäisi sopia yhteen. Toivoisin kyllä kovasti, että kaikki palaset loksahtaisivat kohdilleen. Alun perin minulle kaavailtiin preoperatiivisen oikomisen kestoksi noin 1-1,5 v. ja postoperatiivisen oikomisen kestoksi 0,5-1 v. Nythän tuossa aikataulussa oltaisiin aika hyvin, jos joulukuussa pääsisin leikkauspöydälle. Toivottavasti tosiaan sinun projektisi etenee yhtä ripeästi! :)

    VastaaPoista