Leukaleikkaus ja ulkonäkö

Pakko jakaa eräs linkki, jota fiilistelin viikonloppuna. Dr. Richard Joseph Floridasta on paikallinen suu- ja leukakirurgi, joka esittelee sivuillaan ennen/jälkeen-kuvia leikkaamistaan potilaista. Oli jälleen kerran näitä kuvia katsellessa todettava, että leuansiirtoleikkauksen vaikutus ulkonäköön voi olla aivan ällistyttävän dramaattinen. Varsinkin vaikeimmin leukavikaisilla tapauksilla leuansiirtoleikkauksen tarjoama hyöty ei liene rajoittunut pelkästään purentaan, vaan myös koko sosiaaliseen elämään. Voisin kuvia katseltuani veikata, että useimmille Dr. Josephin potilaista on leikkauksen jälkeen alkanut treffikutsuja sadella.

Potilas nro 121 on malliesimerkki siitä, mitä Le Fort I -osteotomia parhaimmillaan tekee. Tällä potilaalla yläleukaa on saanut siirtää aika reilustikin ylöspäin, kun ientä on alkutilanteessa ollut niin jumalattoman paljon näkyvissä. Varmaan hänen tapauksessaan monikaan ei ole leikkauksen jälkeen tunnistanut tai ainakaan suostunut uskomaan, että kyseessä voi olla sama ihminen.

Potilas nro 103 taas osoittaa alaleuan siirron vaikutukset profiiliin. Myös edestä leukaperät näyttävät hieman leventyneen, ja potilas on varmaan riemulla hyvästellyt kaksoisleukansa. Oma tilanteeni on hieman samantyyppinen eli alaleukani sijaitsee liian takana. Tälle potilaalle on lisäksi tehty genioplastia eli "chin advancement" pienen leuan korjaamiseksi.

Tälle potilaalle on tehty oikeastaan täysin sama setti, joka minulle tullaan tekemään. Ainoana erona minun toimenpiteeseeni alaleukaa on siirretty hänellä taaksepäin, kun taas minulla sitä tuodaan eteen. Odotan tietenkin, että itsekin leikkaukset läpikäytyäni näytän vähintään yhtä häikäisevältä.

Tässähän ei enää malta odottaa omaa leikkausta. Saapa nähdä, miten omien treffikutsujeni määrälle leikkauksen jälkeen käy. Ei turhia paineita suu- ja leukakirurgilleni!

Oikomishoidon riemuja, vol. 2

Edellisviikolla 10. marraskuuta minulle laitettiin kiinteä kojeistus myös alahampaisiin, joten olen nyt tosiaan kokonaisuudessani raudoitettu. Samalla viikolla SARPE-kojeeni poistettiin kitalaesta ja sain tilalle aisallisen retentiokojeen, joka on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Kaikkiaan jouduin siis pitämään SARPE-kojetta viisi kuukautta. Tätä edeltävänä maanantaina ylä- ja alahampaani kumilenkitettiin, jotta ylä- ja alaleuan kuutoshampaisiin saataisiin jälleen asennettua renkaat. Kaikki oli hyvin, kunnes samana maanantaina illalla koin täyden shokin, kun pahaa aavistamatta kylmää vettä kunnolla hörpätessäni oikea yläetuhampaani vihlaisi niin, että meinasi taju lähteä. Tästä eteenpäin kaikki kyseisen hampaan kanssa kosketuksiin joutunut vähänkin kylmä materia, siis vesi, ilma tai mikä tahansa muu, aiheutti sietämättömän vihlonnan. Ulkona kävellessäni suuta hiukan avatessani järjetön vihlonta alkoi uudelleen, vaikkei sää mikään erityisen kylmä edes ollut. Paniikissa soitin oikojahammaslääkärilleni, joka ihmetteli ilmiötä kovasti eikä osannut tarjota sille oikein mitään selitystä. Hän kuitenkin lupautui poistamaan ylähampaiden oikomiskaareni väliaikaisesti, ja - luojan tai minkä tahansa kiitos - vihlonta loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Selitystä tuolle vihlonnalle ei oikein koskaan tarjoutunut, vaikka uskonkin, että kyse oli kaaren ja kumilenkkien kyseistä hammasta eri suuntiin repivistä voimista, vihlonta kun ilmaantui juuri samana päivänä, jolloin kumilenkit laitettiin. Epäselväksi jäi sekin, miksi hammas reagoi ainoastaan kylmään eikä ollenkaan kuumaan. Joka tapauksessa päätimme oikojahammaslääkärini kanssa jättää tuon kyseisen yläetuhampaan joksikin aikaa lepäämään kaaren ulkopuolelle. Nyt siinä toisin kuin muissa hampaissa ei ole ollenkaan kumilenkkiä, eikä hammas ole tuon jälkeen juuri vihoitellut lukuun ottamatta ajoittaisia lieviä vihlontaepisodeja, jotka kuitenkin päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavat. Hammaslääkärini sanoi, että joskus jokin hammas voi "ottaa nokkiinsa" oikomisesta sen verran, että hampaalle saatetaan joutua jopa tekemään juurihoito. Täysin komplikaatioilta ei siis aina vältytä oikomisessakaan, vaikka harvinaista tuo lieneekin. Juurihoitoa minulle ei ole koskaan tehty eikä toivottavasti koskaan joudutakaan tekemään, mutta saapa nyt nähdä, miten tuon hampaan kanssa lopulta käy. Joka tapauksessa vastaavanlaista hermovihlontaa en haluaisi joutua enää ikinä kokemaan, sen verran "tavallista" kipua ikävämmältä se tuntuu.

Oikomishoidon riemuja

Visiitti oikojahammaslääkärini vastaanotolle tänään tuotti suuren helpotuksen, kun toukokuun lopusta asti kitalaessani ollut "kidutuskoje" (RME, rapid maxillary expander), otettiin vihdoin ja viimein pois! Tuntui lievästi sanottuna hieman oudolta tuntea kitalakensa kokonaan ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Hampaiden harjauskin onnistuu sisäpuolelta vihdoinkin hieman normaalimmin, eikä päivän lounasta tarvitse enää onkia kojeen uumenista hammastikulla. Sössöttävä puhekin saa nyt jäädä historiaan, vaikken todistajalausuntojen mukaan "niin kauheasti" koje kitalaessa sössöttänytkään, ainakaan enää koko kesän sitä pidettyäni. Vapaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä torstaina saan jo uuden kojeen kitalakeen. Se on onneksi paljon sirompi, sillä sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää saavutettu levitys. Tätä varten minulle laitettiin sitten uudet kumilenkit ylähampaiden väleihin.

Uskokaa tai älkää, mutta vaikka olen käynyt läpi jo mm. yhden pikku leikkauksen, tämän projektin mielestäni kaikista kauhein vaihe tähän mennessä ovat olleet ne ihan aluksi hampaideni väliin laitetut kumilenkit. Välittömästi kun olin helpottuneena ehtinyt huokaista tämän oikojalleni, suuhuni tungettiin jo uudet kumilenkit, tällä kertaa sekä ylä- että alahampaisiin. Minulla on seuraava aika oikojalleni tämän viikon torstaina, jolloin alahampaisiini laitetaan raudat sekä yksi rengas kummallekin puolelle. Nämä laitetaan ainoastaan leikkauspotilaille, ei rutiinisti oikomishoidon yhteydessä. Ja kuten arvaattekin, jotta ahtaisiin hammasväleihin saataisiin laitettua renkaat, täytyy ensin laittaa - yllätys yllätys - ne ihanat kumilenkit. Sanonpahan vain, että raudat, leikkaus, nestemäisten litkujen syöminen keskellä kaunista kesää ihanien grilliherkkujen sijasta tai yhtään mikään muukaan ei ole ollut läheskään niin tuskallista kuin nämä riivatun kumilenkit. Poistuttuani vastaanotolta pumppasin itseni täyteen Buranaa, eikä sekään auttanut. Että hyvää loppuviikkoa Vilmalle.

Yläleuan levityksen vaikutukset ulkonäköön

Varsinaiset leuansiirtoleikkaukset muuttavat dramaattisesti ulkonäköä, mutta olen lukenut useammasta lähteestä, että myös SARPE:n eli yläleuan nopean levityksen jälkeen ulkonäkö saattaa monesti muuttua. Erityisesti nenä ja yläleuka saattavat silminnähden levetä. Tämä käy toki järkeen varsinkin, jos yläleukaa levitetään paljon. Omalla kohdallani levitys jäi lopulta hieman alle senttiin, todennäköisesti noin 7 mm:iin. Minua ei ennen leikkausta varoiteltu ulkonäön muutoksista, mahdollisesti arvelivat minun jonkin sortin kollegana sen itsekin ymmärtävän. Ainakaan peiliin katsoessani en ole leikkauksen jälkeen havainnut minkäänlaista muutosta, mutta vaikeahan muutoksia on nähdä naamassa, jota päivittäin katselee. Sen vuoksi olen analysoinut tarkalla silmällä kuviani huomatakseni, onko jokin muuttunut. Mielestäni kasvonpiirteeni eivät ole juuri muuttuneet, lukuun ottamatta hampaita. Alla olevissa kuvissa tosin yläleukani näyttää leveämmältä oikeanpuoleisessa kuvassa, mikä on toki yläleuan levitysleikkauksessa odotettavissakin. Kuitenkin olen leveämmästä yläleuasta lähinnä iloinen. Heti leikkauksen jälkeen nenäni oli lisäksi tavallista leveämpi ja pystympi, mutta se meni pahimman turvotuksen mukana ohi päivissä.

Toukokuu 2011 vs. lokakuu 2011.

Yllä olevissa kuvissa on sen verran erilainen valotus, että on vaikea sanoa, onko nenän koossa tapahtunut muutosta. Mahdollisesti se on vähän leveämpi, mutta omaa silmääni se ei ainakaan häiritse mitenkään sen enempää kuin ennenkään leikkausta - iso se oli jo silloinkin. Sen sijaan hymyni näyttää paljon leveämmältä, sillä hammaskaaren levittyä hampaat näkyvät kauniisti sivuiltakin. Aiemmassa kuvassa hampaat näyttävät sivuilla jotenkin kasaan painuneilta. Uuteen hymyyni olen nyt jo hyvin tyytyväinen, vaikka se onkin vielä rautojen peitossa ja suurin muutos, purennan korjaantuminen, on vielä tapahtumatta. Lisäksi olen laihtunut toukokuussa otetun kuvan jälkeen lähemmäs viisi kiloa, mikä sekin näkyy kuvissa poskien kaventumisena.

Tässä vielä kuvat suu kiinni. Näissä näytän mielestäni aika samalta lukuun ottamatta erilaista meikkiä ja hiuksia. En huomaa näissäkään merkittävää eroa nenän koossa, ainakin kun ottaa huomioon erilaisen valotuksen ja kuvakulman. Parempia kuvia en kuitenkaan valitettavasti löytänyt. Joka tapauksessa olen SARPE-leikkauksen tulokseen erittäin tyytyväinen, vaikkei muutoksia juuri tapahtunutkaan kuin hampaiden osalta - niissä muutos olikin enemmän kuin tervetullutta.

Kesä kuvina

Kokosin menneen kesän ajalta yhteen muutamia kuvia, joista voi seurata hammasrakoni kehitystä. Yläleuan levitysleikkaus tehtiin siis 1.6.2011, ja tuosta kaksi viikkoa eteenpäin kääntelin avainta suuhuni asetetussa kojeessa levittäen yläleukaa. Levityksen maksimi lienee siis saavutettu vähän kesäkuun puolivälin jälkeen. Tuosta noin kuukauden päivät eteenpäin rako pysyi sinnikkäästi lähes puolisenttisenä, kunnes se heinäkuun puolivälin tienoilla alkoi itsekseen kaventua.

13.6.2011

Turvotus oli tuossa vaiheessa jo lähes hävinnyt, ja hymyilykin onnistui näin hyvin. Rako alkaa olla neljämillinen eli lähes maksimissaan. Kahden viikon sairaslomalleni osuivat kesän melkeinpä upeimmat helteet, joiden aikana kelpasi makoilla puistoissa ja rannoilla palvomassa aurinkoa. Paine poskionteloissa tuntui tosin tukalalta varsinkin helteellä, mutta helpotti leikkauksen jälkeen nopeasti.

14.6.2011

Ensimmäinen säälittävä yritykseni pukeutua hienosti ja näyttää fiksulta, kun etuhampaiden välissä on puolisenttinen rako. Tätä seuraavana päivänä meninkin jo töihin työpaikkaan, jossa kukaan ei tuntenut minua entuudestaan. Rakoni ei kuitenkaan töissä herättänyt mitään kauhistuneita kiljahduksia: lienevätkö ihmiset sairaalassa tottuneempia kaikenlaiseen omituiseen. Jäinpä kai ainakin mieleen rakoineni.

Heinäkuun osalta kiintolevyäni näyttää vaivaavan jonkinlainen kuvatyhjiö, mutta kesä-heinäkuun vaihteessa rako lienee ollut suurimmillaan. Suurimmillaan rakoni oli noin 4-5 mm, mitä se on jo tuossa 14.6. otetussa kuvassakin. Heinäkuun aikana myös siihen asti kateissa ollut kitalaen tunto alkoi palautua.

8.8.2011

Kuten kuvasta näkyy, rako oli tuossa vaiheessa mennyt spontaanisti jo lähes kokonaan umpeen. Tuossa kohtaa rakoa oli enää ehkä noin millin verran. Kuvan ottoa seuraavana päivänä sainkin yläkaarelle kiinteän kojeistuksen, hammaslääkärin mukaan "tasoittavan kaaren", minkä seurauksena rako alkoi taas suureta.

23.9.2011

Parimillinen rako täällä taas! Rautojen asennuksen yhteydessä etuhampaideni terävät reunat myös hiottiin hieman inhimillisemmän näköisiksi, mihin olin myös erittäin tyytyväinen. Aluksi halusin rautoihini punaiset kumilenkit. Kaari vaihdettiin ensimmäisen kerran 18.10.2011, jolloin vaihdoin kumilenkit pimeissä hohtaviin, kun Halloweenkin on jo ovella.

1.10.2011

Yritykseni näyttää tyylikkäältä jäänevät muutaman seuraavan vuoden osalta lähinnä yrityksiksi, kun ihana raudoitukseni saa minut näyttämään ala-asteikäiseltä. Saahan sitä toki aina yrittää :)

Tunnollisia kuulumisia

Päivittely on vähän jäänyt syksyn ja opiskelujen alkamisen myötä, pahoitteluni siitä. Kuvia hammasrakoni kehityksestä kesän aikana olisi varastossa, mutta en ole saanut aikaiseksi saattaa niitä julkaisukuntoon. Niitä tulee kyllä ennemmin tai myöhemmin täällä näkymään. Sain 9.8. yläkaarelle raudat, mitään muuta uutta hampaistoni suhteen ei ole kesäkuisesta operaatiosta toivuttuani tapahtunut, siksikään kirjoitettavaa ei liiemmin ole ollut.

Välittömästi kesäkuun ensimmäisenä päivänä tehdyn Le Fort I -osteotomian jälkeen minulla oli täydellinen tuntopuutos kitalaessa ja yläleuan ikenissä. Samoin kasvoilla kuvan osoittamalla alueella oli puutuneisuuden tunnetta, lähes silmiin asti ulottuen. Kirurgin mukaan tuntohäiriö johtui tuntohermon venyttymisestä leikkauksen aikana. Tämä hävisi kuitenkin parin viikon sisään, ja jäljelle jäi puutuneisuutta ainoastaan oikeanpuoleisen kuvan osoittamille alueille ylähuulen yläpuolelle sivuille. Se hävisi noin kuukauden päästä leikkauksesta. Sen sijaan ylähuuli ei missään vaiheessa ollut tunnoton. Seuraavaksi palasi kitalaen tunto heinäkuun aikana. Yläleuan ienten tunto on palaillut vähitellen elokuun mittaan. Enää minkäänlaista tunnottomuutta tai tuntopuutosta ei ole havaittavissa. Mitään haittaa en noistakaan tuntopuutoksista kokenut, hampaiden lankauskin oli ensimmäistä kertaa elämässäni täysin kivutonta.

Kuva osoitteesta: www.faceresearch.org

Hyvin nopeasti - kyllä, Paintilla - väsätty huono kuva, jonka tarkoituksena oli osoittaa tuntopuutosalueet kasvoillani leikkauksen jälkeen. Tuloksena nainen, jolla on hauskat viikset. Meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta lienee parempi, että jätän jatkossa kuvankäsittelyn muille.

Seuraavissa postauksissa kerron hammasraon kehityksestä kuvien kera sekä muista leikkauksen jälkikuulumisista. Oma fokukseni on oikeastaan siirtynyt jo seuraavaan molempien leukojen leikkaukseen, oikominen sillä välin tuntuu lähinnä tuskaiselta välivaiheelta. Pääsisinpä nyt vain jo leikkauspöydälle!

Le Fort I -osteotomiasta

Torstaina kävin suusairauksien klinikalla poistattamassa tikit leikkaushaavoistani. Minulle tehdyssä SARPE-leikkauksessa ainoa varsinainen leikkaushaava tehtiin suun limakalvolle, kummallekin puolelle yläleuan ikeniin ulottuen ykkösistä, etuhampaista, kuutoshampaisiin asti. Näiden haavojen kautta tehtiin siis Le Fort I -osteotomian sahaukset sekä yläleuan talttaus kahtia etuhampaiden välistä. Mihinkään muualle, etuhampaiden väliin tai kitalakeen, ei haavoja tullut. Omasta mielestäni tikit eivät juuri elämää haitanneet, eihän niitä ikenen ja ylähuulen välissä edes huomannut, mutta onpahan ne nyt poistettu.

Tässä vielä selvyyden vuoksi ranskalaisen kirurgi René Le Fortin mukaan nimetyt linjat, joita pitkin sahaukset leikkauksessa suoritettiin. Samoja linjoja käytetään myös siirrettäessä yläleukaa leikkauksessa, jollainen minullekin sitten parin vuoden sisällä/päästä tehdään. Minulle viime viikolla tehdyssä SARPE-leikkauksessa yläleuka taltattiin noiden lisäksi keskeltä halki, jotta sitä pystyttäisiin levittämään. Näistä kuvista näkee selvästi, miksi myös Le Fort I -sahaukset ovat yläleuan levityksen kannalta välttämättömät: yläleuan levittäminen sivuille on hieman hankalaa, jollei yläleukaa lisäksi irroteta ympäröivästä kallosta yllä esitettyjen linjojen mukaisesti.

Le Fort I -osteotomian avulla yläleukaa voidaan kiertää ja/tai siirtää eteen, ylös tai alas potilaan ongelmasta riippuen. Minulla sitä ainakin kierretään, aikaisemman suunnitelman mukaan mahdollisesti myös siirretään eteen ja ylös. Viimeksi kirurgini kanssa puhuessani hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei yläleukaani tarvitsisi ollenkaan siirtää, vaan ainoastaan kiertää. Yläleuan alue on niin tiheästi verisuonitettu, että tämäntyyppisten leikkausten yhteydessä nieluun saatetaan joskus joutua asettamaan vuorokaudeksi hengitysputki, jotta hengitystiet eivät tukkiutuisi verenvuodosta. Tämän ajan potilas viettää teho-osastolla nukutettuna. Näin toimittaessa Le Fort I -osteotomia on todettu hyvin turvalliseksi. Varsinkin yläleukaa ylös nostettaessa voi leikkauksen jälkeen seurata nenän tukkoisuutta tai poskiontelontulehduksia, jotka ovat yleensä hoidettavissa. Kasvonpiirteissä on odotettavissa myös muutoksia: varsinkin yläleukaa eteenpäin tuotaessa nenä saattaa jonkin verran levitä ja nenän kärki kohota. Lisäksi poskipäät saattavat tulla osteotomian seurauksena paremmin esiin. Yläleuan siirrolla ylös saadaan myös hävitettyä esimerkiksi hymyillessä turhan paljon näkyvät ikenet.

Neljä päivää leikkauksen jälkeen

 

Neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen oli vielä aika lailla turvotusta. Myös hymyni on aika säälittävä. Leikkauksen jälkeisen viikon tiistaina ilmeni turvotuksen aiheuttaman tavanomaisen paineen tunteen lisäksi myös inhottavaa painesärkyä poskionteloissa. Ilmeisesti niihinkin oli suoritetun Le Fort I -osteotomian yhteydessä jotain valunut, mikä sinänsä ei ole suurikaan ihme, koska leikkauksessa luu sahataan poskiontelon reunaa myöten. Särky hellitti kuitenkin parasetamolilla eikä ole tullut takaisin sittemmin. Muutenkin kasvojen suurin turvotus on nyt yli viikko leikkauksen jälkeen jo hellittänyt. Sairaslomalleni osuneiden ihanien helteiden johdosta olen yllä olevassa kuvassa punaisempi kuin paitani.

Mustelma, joka alkoi tuossa vaiheessa muuttua väriltään kellertävänvihertäväksi. Se näkyy edelleen, mutta huomattavasti haaleampana.

Kauan odotettu hammasrako! Hampaat olivat alun perin päällekkäin, joten kesti jonkin aikaa, ennen kuin hampaideni väliin näkyvää rakoa edes tuli. Ensimmäisellä kontrollikäynnilläni oikojahammaslääkärini kertoi yrittäneensä leikkauksessa kääntää avainta niin monta kertaa, että hammasrako tulisi näkyviin. Päällekkäin olevista hampaistani johtuen se ei kuitenkaan onnistunut, joten hän tunnusti olleensa hieman huolissaan, kun ei vielä leikkauksen aikana ollut saanut täyttä varmuutta leikkauksen onnistumisesta. Joskus, hyvin harvoin, on hänen mukaansa uusintaleikkaukseen jouduttu, kun yläleuka ei olekaan lähtenyt leviämään. Niinpä olimme kummatkin raon ilmestymisestä suorastaan huojentuneita.

Avaimen kääntelyä

Kuvissa oma levittimeni kuvattuna ennen leikkausta. Tällä hetkellä suuni ei tuohon mittaan aukea. Kitalaessa olevan osan keskellä näkyvään reikään minun olisi tarkoitus työntää saamani "avain" aamuin illoin ja kääntää sitä niin kauas taakse kuin mahdollista. Torstaina aamulla aktivoin levityskojeeni ensimmäisen kerran reikään laitettavaa avainta kääntämällä. Tekniikan suhteen olen vähän epävarma, sillä oikojahammaslääkäri näytti minulle toimenpiteen ainoastaan levittimen ollessa vielä suun ulkopuolella. Nyt kojeen ollessa kitalaessa kiinni ensimmäinen ongelma on näkyvyys, kun suu ei aukea juuri senttiä enempää, eikä koskaan voi olla oikein varma, onko avain tosiaan levittimen reiässä vai ei. Myös kääntämisen tekniikka on hieman erilainen nyt, kun koje on suun sisäpuolella, eikä varren kääntämiselle jää kovinkaan paljon tilaa. Vaikka yläleuan levitys avainta kääntämällä kuulostaakin väkivaltaiselta, kääntäminen ei aiheuta ollenkaan kipua, ainoastaan jonkinlaisen paineentunteen, joka toivottavasti kertoo siitä, että jotain tosiaan tapahtuu.

Perjantaina aamulla kävin kontrollissa leikkauksen tehneen suu- ja leukakirurgin vastaanotolla. Hän väitti, että levitystä on jo tapahtunut, vaikka itse en olisi siitä niinkään varma. Etuhampaat eivät ainakaan tunnu erkaantuneen toisistaan, vaikka olen kääntänyt avainta jo yhteensä kolme kertaa. Eipä niiden väliin nyt vielä varsinaista rakoa olisi pitänyt tullakaan, mutta olisin toivonut jo näkeväni edes jotain eroa alkutilanteeseen. Täytynee vain käännellä kärsivällisesti. Seuraavien viikkojen ohjelmassa onkin melkein pari käyntiä viikossa TYKS:n suusairauksien poliklinikalle. Näillä käynneillä seurataan levityksen etenemistä nyt sen kriittisimmissä vaiheissa eli ensimmäisen kahden-kolmen viikon aikana. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, en malta odottaa, että rako etuhampaideni väliin alkaa ilmestyä!

Kotona taas

Pääsin kotiin sairaalasta jo eilen puolilta päivin. Minut kotiutti operaation tehneen kirurgin sijaan suu- ja leukakirurgian päivystäjä, joka totesi, että ei noin hyväkuntoista ihmistä kannata sairaalassa pitää. Siispä jätin ilomielin hyvästit TYKS:n korvaklinikan vuodeosastolle ja kamalille sairaalavaatteille, jotka eivät todellakaan voi sopia kenellekään. Kotiutuspäivänä sain vielä kortisonipistoksen kankkuuni sekä ohjeistuksen purskutella aamuin illoin klooriheksidiiniä sisältävällä suuvedellä viikon ajan suun desinfioimiseksi. Nestemäistä dieettiä minun täytyy noudattaa ainakin parin viikon ajan.

Tilanne eilen kotiuduttuani eli päivä leikkauksen jälkeen näytti tältä. Turvotus näkyy ulospäin yllättävän vähän siihen nähden, miten paljon kasvoja kiristää. Varsinkin vasempaan poskeen on tullut mustelmaa, ja posket ovat muutenkin ihanan pyöreät. Nenä on myös turvotuksesta johtuen hieman leveämpi ja pystympi kuin ennen leikkausta. Eilen aamulla nenästä vuoti vielä hieman verensekaista eritettä, sen jälkeen ei ole vuotanut mitään. Tänään turvotusta on tuntunut olevan melkein eilistäkin enemmän. On vapauttavaa, ettei tarvitse aamuisin meikata, kun tietää jo muutenkin näyttävänsä kauhealta. Nukuttuani yön yli turvotus oli kaiken lisäksi valahtanut ylöspäin silmänalusiin asti, jolloin silmienkin alle tuli melkoiset poimut. Päivän mittaan turvotus valui kuitenkin takaisin alas poskille, joten loppujen lopuksi kehtasin lähteä kaupungille maa-artisokkakeittolounaalle. Siihen nähden, että minulle on juuri tehty Le Fort I -osteotomia, vahinkoa on mielestäni kuitenkin yllättävän vähän!

Levein hymy, jonka saan tällä hetkellä aikaiseksi. Pelkään vaikuttavani hieman töykeältä erinäisissä julkisissa paikoissa asioidessani, kun suupieleni eivät yksinkertaisesti nouse tämän enempää. Saatan myös vaikuttaa hieman totiselta kaikkien yhden ilmeeni kera.

Vähän lisää purentakuvia

Tässä vielä muutama kuva karmeasta avopurennastani, joka toivottavasti on jo parin vuoden kuluttua historiaa. Olen erittäin tyytyväinen, että lähdin prosessiin mukaan, varsinkin kun selvisin ensimmäisestä leikkauksestani näin vähin vammoin. Tästä kokemuksesta viisastuneena lähden varsinaiseen leuansiirtoleikkaukseen luottavaisin mielin, ja seuraavan kerran kun suu- ja leukakirurgian leikkausosastolta herään, minulla onkin jo (pientä hienosäätöä vaille) täydellinen purenta. Olen iloinen, että menin nyt yläleuan kirurgisavusteiseen levitykseen, joten koko SARPE on tämän kesän jälkeen jo ohi, ja matkani kohti sitä kauan kaipaamaani täydellistä purentaa pääsee jatkumaan mahdollisimman pian.

Tämän kuvan perusteella on helppo käsittää, miksi kohdallani yläleuan kirurgisavusteinen levitys on välttämätön. Normaalitilanteessahan ylähampaat ovat kauniisti alahampaita ulompana, mutta minun tapauksessani näin - kuten kuvasta näkyy - ei todellakaan ole. Yläleuan kapeus korostuu vielä, kun tuon alahampaat horisontaalisesti ylähampaiden kanssa samalle tasolle. Tässä näkyy edestä hyvin myös huikea avopurentani: hampaiden väliin jää useita millejä tyhjää tilaa. Pahoittelut typeristä sormista suupielissä, mutta kun en muutenkaan saanut pidettyä suuta niin auki, että karmea purenta kokonaisuudessaan näkyisi.

Näistä sivukuvista näkee selvästi, että purennassani ensimmäiset toisiaan edes koskettavat hampaat ovat tosiaan kuutoset eli vasta toiseksi takimmaiset poskihampaat. Kokonaan kontaktissa ovat vain takimmaiset poskihampaat. Kyseessä on siis tosiaan melkoisen vaikea avopurenta. Suorastaan ihmettelenkin, ettei tästä ole ollut minulle aiemmin kovinkaan suurta vaivaa ja että puremalihaskivutkin ovat alkaneet häiritä vasta nyt. Hampaani toki ovat minua häirinneet jo pitkään ulkonäkönsä eli lähinnä etuhampaiden ruman loven vuoksi. Samoin harmittelen, etteivät vanhempani pakottaneet minua pesemään hampaitani lapsena, kun en sitä oma-aloitteisesti jostain syystä välittänyt hoitaa. Ne ajat muistuttavat itsestään edelleen ikävän ja rumannäköisen muuta hammasta vaaleamman liitukarieksen muodossa. Etuhampaissani on myös muutama ruma paikka, jotka tulen korjauttamaan viimeistään sitten purentani myötä. Tähtäimessä minulla on ehdottomasti täydelliset hampaat: näistä olen mielestäni jo riittävän kauan kärsinyt.

I survived the SARPE operation!

Tervehdys kaikille, hengissä ollaan ja olo on yllättävän hyvä. Olin varautunut jumalattomaan turvotukseen, diaboliseen kipuun, nenäverenvuotoon, pahoinvointiin ja veren oksentamiseen, mutta mitään niistä ei ole toistaiseksi ilmaantunut. Menin suu- ja leukakirurgiselle leikkausosastolla aamulla klo 8, jolloin minua haastateltiin, annettiin esilääkkeet, jotka kyseisellä osastolla olivat parasetamoli (Panadol), oksikodoni (Oxynorm) ja pregabaliini (Lyrica). Kaksi ensimmäistä kipuun ja kolmas ymmärtääkseni hermokipuun. Pregabaliinilla on muitakin leikkauksen kannalta edullisia vaikutuksia, mm. ahdistusta lievittävä vaikutus. Tämän jälkeen minut vietiin leikkaussaliin ja käteeni laitettiin laskimokanyyli. Anestesialääkäri antoi paikalle tultuaan kanyyliini puudutusainetta ja varsinaiset nukutuslääkkeet, fentanyylin ja propofolin. Fentanyylin mennessä suoneen tuli kummallinen, hieman huimaava ja pyörryttävä olo päähän, mistä ilmoitinkin anestesialääkärille. Tämän jälkeen en muista enää mitään.

Seuraava muistikuva onkin heräämöstä, jossa heräsin noin klo 10.30. Herätessä päällimmäiset tuntemukseni olivat kurkkukipu (johtuen hengitysputkesta kurkussa), palelu ja ihmetys, että näinkö nopeasti se on ohi. Tunsin myös hieman kipua ja painetta yläleuassa. Sain peiton päälleni ja suoneen parasetamolia, mikä auttoikin paleluun ja kipuun. Sain myös nesteytystä, Ringerin liuosta, jo heräämössä. Pahoinvointia ei ollut lainkaan. Olo virkistyi lähes välittömästi herättyäni siihen malliin, että luin heräämössä lehtiäkin. Ilmeisesti hyvästä voinnistani johtuen kirurgi arveli, että pääsisin kotiin jo huomenna ennen kuin hän itse on edes arvioinut tilaani. Kontrolliaika hänelle on nimittäin vasta perjantaina, jolloin minun myös alun perin piti päästä kotiin, sillä huomenna on helatorstai eikä kirurgi itse ole paikalla.

Ensimmäinen kuva osastolla leikkauksen jälkeen. Turvotusta on varsinkin vasemmassa poskessa ja ylähuulessa, kaiken kaikkiaan kuitenkin yllättävän vähän. Olen toisaalta joskus salaa haaveillut täyteläisemmästä ylähuulesta, joten näkymä peiliin katsoessa ei ollut ollenkaan niin paha kuin odotin  ;)

Minut siirrettiin korvatautien vuodeosastolle puolenpäivän maissa. Pystyin jo heräämössä kävelemään itse, vaikka olo olikin hieman hutera. Kipua ei ole ollut missään vaiheessa heräämisen jälkeen, vaikka en ole saanut muita kipulääkkeitä kuin Buranaa ja parasetamolia (Panadol). Syödessäni hieman kiinteämpää ruokaa, kuten jugurttia, kielen painaminen kitalakeen aiheuttaa kummallisen tuntemuksen, mutta kivuksi sitä ei voi kutsua. Posket ja ylähuuli ovat turvoksissa ja tuntuvat vielä puutuneilta, mutta varsinaista tuntopuutosta ei ole kasvoilla missään. Sen sijaan etuhampaiden takana kitalaessa on pieni tunnoton alue. Suu ei aukea kunnolla kivutta, mutta syöminen lusikalla sentään onnistui. Nenästä on vuotanut vasta nyt illalla hieman veristä eritettä. Kumpaankin poskeen on kehittymässä pienet mustelmat, vasempaan näkyvämpi. Kaiken kaikkiaan olen erittäin yllättynyt hyvästä olostani, joka alkaa kasvojen turvotusta ja puutuneisuutta lukuun ottamatta tuntua jo normaalilta. Tämä operaatio ei ollut ollenkaan niin paha kuin luulin. Olen tänään saanut suoneen keittosuolan lisäksi myös useamman kortisoniannoksen sekä antibioottia infektioiden estämiseksi. Toivottavasti mitään jälkikomplikaatioitakaan ei hyvän hoidon ansiosta tulisi, kun leikkaus itsessään meni näin mainiosti. Huomenaamulla alan levittää yläleukaani "avaimen" avulla, siitä lisää (ja hammasrakokuvia!) myöhemmin.

SARPE

Hoitosuunnitelmani ensimmäinen vaihe on yläleuan kirurgisavusteinen levitys, SARPE (surgically assisted rapid palatal expansion). Leikkauksessa, joka minulle ensi viikolla tehdään, yläleukani halkaistaan ns. Le Fort I -linjojen mukaisesti sekä kitalaen keskiviivasta, jolloin yläleukaa on mahdollista levittää kasvuiän päätyttyäkin. Tämä vaatii kitalakeen kiinnitettävän kidutusvälineen näköisen kojeen, jolla varsinainen levitys tapahtuu. Levitys suoritetaan nimensä mukaisesti nopeasti, noin kahdessa viikossa. Tämä tapahtuu kojeessa olevaan reikään asetettavaa avainta kääntämällä. Sen jälkeen kojetta pidetään vielä hieman tapauksesta riippuen muutamia kuukausia, jotta yläleuka saa luutua uudelleen umpeen.

Kuva osoitteesta http://www.smilesthatsparkle.com.au/

Yläleuan kirurgisavusteisella levityksellä hoidetaan yleisimmin ristipurentaa. Avopurennan korjaaminen sinänsä ei sitä vaadi. Omalla kohdallani se on kuitenkin välttämätön, sillä yläleukani on hyvin kapea ja V:n muotoinen verrattuna U:n muotoiseen alaleukaani. Jos avopurentani korjattaisiin ilman levitystä, minulle tulisi yläleuan kapeuden vuoksi ristipurenta, jossa ylähampaat ovat sisempänä kuin alahampaat. Yläleukaani levitetään noin senttimetrin verran, sillä tulos yleensä palautuu hieman ja lopullinen levitys jää todennäköisesti noin 7 mm:iin. Tällä hetkellä hammaskaarien leveydessä ei juuri huomaa eroa, sillä alaleukani on paljon yläleukaa taaempana, jolloin kaaret vaikuttavat edestä katsoen yhtä leveiltä. Minulla on siis myös ns. distaalinen purenta eli hampaistosuhteessa alahampaat ovat normaalia taaempana ylähampaisiin nähden.

Ristipurenta. Kuva osoitteesta http://www.orthodontist.org/

Itse sain levityskojeen kitalakeeni tämän viikon torstaina. Kaiken kaikkiaan sen asennus vaati kolme hammaslääkäriaikaa. Ensimmäisellä käynnillä takimmaisten hampaideni väleihin asetettiin yhteensä kahdeksan kumilenkkiä hampaiden erottamiseksi toisistaan. Toisella käynnillä soviteltiin neljään hampaaseen, kummankin puolen nelosiin ja kuutosiin, sopivat metallirenkaat ja tehtiin yläleuastani kipsivalos. Kipsivaloksen perusteella minulle valmistettiin laboratoriossa juuri omaan kitalakeeni sopiva koje. Lisäksi kumilenkit vaihdettiin paksumpiin. Kumpikaan käynti ei vienyt juuri kauempaa kuin noin 15 minuuttia. Kolmannella käynnillä suuhuni asetettiin itse levityskoje, joka on metallinen neljällä hampaan ympärille asetettavalla renkaalla kiinni oleva härpäke. Tähän meni aikaa kokonaisuudessaan puolisen tuntia, joskus voi mennä kauemminkin, jos koje ei mittatilaustyöstä huolimatta sovikaan suuhun.

Kuva osoitteesta http://hubpages.com/

Välittömästi kojeen asennuksen jälkeen huomasin sen keräävän huikean paljon sylkeä. Varsinkin syötyäni tai juotuani sylkeä erittyy niin paljon, että tunnen itseni kuolaavaksi verikoiraksi. Puhuminen sujuu paremmin kuin etukäteen odotin, mutta varsinkin puhuessani nopeasti artikulaatio jää helposti hieman pehmeäksi. R- ja S-kirjaimien kanssa ei ole suurempia vaikeuksia, mutta D-kirjain on jo hankalampi. Syöminen on hidasta ja vaivalloista, sillä salaatit ja muut pienemmät ruokapalat takertuvat helposti kojeeseen. Eilen löysin kitalakeni ja kojeen välistä sipulinpalasia, tänään kantarellikeittoa syötyäni sieniä. Nieleminen vaatii erityistä huomiota, kun kieltä ei saa kitalakeen nielaisun ajaksi kiinni entiseen tapaan. Välillä pelkään jopa tukehtuvani. Lisäksi hampaiden ympärillä olevien renkaiden metalliset ulokkeet ovat hanganneet poskien limakalvot sisäpuolelta rikki. Tällä hetkellä ehkä eniten haittaa aiheutuu poskien limakalvojen kipeydestä, muuten koje on täysin kivuton, sillä varsinaista levitystä ei vielä ennen leikkausta tapahdu.

Kuvat omasta kojeestani jäivät epäsuotuisan valaistuksen johdosta vielä ottamatta, joten julkaisen niitä vasta tulevissa postauksissa. Tässä vielä video, jossa kuvataan selkeästi yläleuan kirurgisavusteisen levityksen periaatteet.

Karmaiseva lähtötilanne

Vuosikausiin suussani ei ole ollut kunnossa mikään. Ala-asteella yläleukaani levitettiin jonkinlaisella hiirenloukun näköisellä kitalakeen kiinnitetyllä hässäkällä. Ilmeisesti sillä ei saatu purentaani korjautumaan, sillä oikomishoitoa jatkettiin jonkinlaisella niskavedolla, jota pidin öisin. Käsittääkseni minulla oli jossain vaiheessa ristipurenta, ja nämä oikomishoidot läpikäytyäni purentani oli muuttunut avopurennaksi, joka on hoidollisesti vaikeimpia purentahäiriöitä. Silloin minulle sanottiin, että ainoa vaihtoehto on leikkaus, jota en tietenkään ala-asteikäisenä ryhtynyt harkitsemaan.

Purressani hampaat yhteen kontaktissa on siis ainoastaan pari poskihammasta, toiseksi taaimmaiset poskihampaat jotenkin osittain hieman leukojen sijainnista riippuen ja taaimmaiset poskihampaat. Voinette kuvitella, miltä sellaisilla tuntuu pureskella. Kieleni lepää etuhampaideni välissä olevassa aukossa jatkuvasti, minkä vuoksi etuhampaisiini on kulunut kielen voimasta lovi. Nämä kaksi etuhammasta on tarkoitus hoidon lopuksi korvata laminaateilla Hollywoodin tyyliin.

Ensimmäisen kerran minut lähetettiin TYKS:n suusairauksien poliklinikalle jo vuonna 2009. Tällöin minut tapasi oikomishoitoon erikoistuva hammaslääkäri. Hän otti minusta tarkat valokuvat ja kalloröntgenkuvat, joiden perusteella hän laati ns. kefalometrisen analyysin kalloni ja leukojeni rakenteesta. Analyysin mukaan kalloni rakenteet sinänsä ovat normaalit, ainoastaan alaleukani on kasvaessaan kiertynyt liiaksi alaspäin, jolloin se on jäänyt yläleukaan nähden taakse ja kasvojeni alaosan korkeus on suurentunut. Myös näissä kuvissa Hjallis-tyyppinen alaleukani tulee hyvin esiin varsinkin vasemmassa sivuprofiilikuvassa. Avopurentani ei siis johdu pelkästään hampaista, vaan kasvojen luiden välisestä epäsuhdasta, jolloin se on korjattavissa ainoastaan leikkauksella.

Epäröin leikkaukseen lähtemistä pitkään, vaikka olenkin aina ruokapöydässä se, jonka lautanen tyhjenee viimeiseksi. Toisinaan syöminen tuntuu niin hitaalta, että kyllästyn koko toimitukseen, vaikka vatsa ei olisi vielä täynnäkään. Syöminen ei kuitenkaan ole minulle varsinaisesti ongelma, koska olen syönyt tällä purennalla lähes koko ikäni. Enemmän vaakakupissa painoivat inhottavat puremalihassäryt, joista olen kärsinyt jo vuosien ajan, mutta tämän kevään aikana ne ovat alkaneet vaivata useamman kerran viikossa. Pahimmillaan puremalihakseni ovat olleet joka toinen päivä kipeät vasemmalta ja joka toinen päivä oikealta puolelta. Hieroja löysi niistä jopa sellaisia kovettumia, jotka useimmilla ihmisillä rajoittuvat selkä- ja niskalihaksiin. Näin vaikeassa purentaviassa on myös vaarana leukanivelen kuormittuminen ja lopulta nivelrikko sekä yhteen purevien hampaiden yletön kuluminen. Lisäksi takana oleva alaleuka saattaa ahtauttaa ilmatietä ja aiheuttaa pahimmillaan jopa uniapneaa. Nämä seikat kaikki osaltaan puolsivat leikkauspäätöstä.

Leuansiirtoleikkauksessa, joka minulle tehtäneen parin vuoden päästä, purentani siis korjataan kiertämällä yläleukaa ja siirtämällä alaleukaa pitkälle eteen, jolloin leuat asettuvat tasapainoiseen purenta-asemaan. Leikkaustulos ei aina ole pysyvä, ja tähän vaikuttaa ennen kaikkea kielen asento. Jos kieli edelleen leikkauksen jälkeen pysyy hampaiden välissä, se jonkin ajan kuluessa pakottaa purennan uudelleen avautumaan. Tästä syystä suuhuni laitetaan leikkauksen jälkeen "jumppapallo", joka häiritsee kieltä ja pitää sen siten oikeassa paikassaan.

Purennankorjausprojektini alkoi virallisesti tämän viikon maanantaina, jolloin sain hampaideni väliin "hienot" siniset kumilenkit erottamaan hampaita toisistaan. Ylähammaskaarellani on niin ahdasta, että kumilenkkien ansiosta hampaani ovat alkaneet vaeltaa sinne tänne, jotta ne mahtuisivat olemaan suussani. Joka toinen hammas tuntuu painuneen ulos ja joka toinen sisäänpäin. Hampaani tulivat niin kipeiksi, että tiistaista lähtien olen joutunut syömään pelkästään nestemäistä ruokaa. Blenderi on ollut kovassa käytössä. Edellispäivän ruokalistalle kuului kukkakaalikeittoa, eilen parsakaalikeittoa ja tänään taas kukkakaalikeittoa. Kasvissosekeittodieetin ansiosta olen jo laihtunutkin muutaman sata grammaa. Kivun pitäisi helpottaa noin viikossa, joten maanantaina voin jo kokeilla varovasti nakertaa jotain pehmeää ruokaa.

Kasvokuva edestä. Huomaa pidentynyt etäisyys alahuulesta leuankärkeen, joka tekee kasvoistani pitkänmalliset.

Vasen sivuprofiili. Valtavan nenän lisäksi huomionarvoista on alaleuan sijainti huomattavan takana, mikä saa nenäni näyttämään entistäkin isommalta.

Oikea sivuprofiili. Alaleuka takana, kuten vasemmaltakin puolelta näkyy.

Kasvokuva edestä hymyillessä. Huomaa etuhampaiden kulumisen aiheuttama lovi. Ikeneni eivät pidentyneestä alakasvokorkeudesta huolimatta juuri näy hymyillessä, joten minun kohdallani ei ole tarvetta nostaa yläleuanluuta ylöspäin parin vuoden kuluttua tehtävän Le Fort I -osteotomian yhteydessä.

Kasvokuva poskihampaat yhteen purtuna. Etuhampaideni väliin jää niin suuri aukko, että saan hampaat yhteen purtuna laitettua niiden välistä suuhuni lusikan. En pysty haukkaamaan käytännössä mitään ohutta ja esim. kurkunsiivujen laittaminen leivälle on jo ajatuksena mahdoton.

Nämä kumilenkit sain hampaideni väliin maanantaina. Tarkoituksena on erottaa hampaita toisistaan, jotta niiden ympärille saadaan pujotettua metallirenkaat, joihin yläleukaani levittävä koje kiinnitetään. Kuvasta näkyy myös ylähammaskaareni muoto, joka on liian kapea ja V:n muotoinen sopiakseen kohdakkain alahammaskaareni kanssa.