keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Leukaleikkaus ja ulkonäkö

Pakko jakaa eräs linkki, jota fiilistelin viikonloppuna. Dr. Richard Joseph Floridasta on paikallinen suu- ja leukakirurgi, joka esittelee sivuillaan ennen/jälkeen-kuvia leikkaamistaan potilaista. Oli jälleen kerran näitä kuvia katsellessa todettava, että leuansiirtoleikkauksen vaikutus ulkonäköön voi olla aivan ällistyttävän dramaattinen. Varsinkin vaikeimmin leukavikaisilla tapauksilla leuansiirtoleikkauksen tarjoama hyöty ei liene rajoittunut pelkästään purentaan, vaan myös koko sosiaaliseen elämään. Voisin kuvia katseltuani veikata, että useimmille Dr. Josephin potilaista on leikkauksen jälkeen alkanut treffikutsuja sadella.

Potilas nro 121 on malliesimerkki siitä, mitä Le Fort I -osteotomia parhaimmillaan tekee. Tällä potilaalla yläleukaa on saanut siirtää aika reilustikin ylöspäin, kun ientä on alkutilanteessa ollut niin jumalattoman paljon näkyvissä. Varmaan hänen tapauksessaan monikaan ei ole leikkauksen jälkeen tunnistanut tai ainakaan suostunut uskomaan, että kyseessä voi olla sama ihminen.

Potilas nro 103 taas osoittaa alaleuan siirron vaikutukset profiiliin. Myös edestä leukaperät näyttävät hieman leventyneen, ja potilas on varmaan riemulla hyvästellyt kaksoisleukansa. Oma tilanteeni on hieman samantyyppinen eli alaleukani sijaitsee liian takana. Tälle potilaalle on lisäksi tehty genioplastia eli "chin advancement" pienen leuan korjaamiseksi.

Tälle potilaalle on tehty oikeastaan täysin sama setti, joka minulle tullaan tekemään. Ainoana erona minun toimenpiteeseeni alaleukaa on siirretty hänellä taaksepäin, kun taas minulla sitä tuodaan eteen. Odotan tietenkin, että itsekin leikkaukset läpikäytyäni näytän vähintään yhtä häikäisevältä.

Tässähän ei enää malta odottaa omaa leikkausta. Saapa nähdä, miten omien treffikutsujeni määrälle leikkauksen jälkeen käy. Ei turhia paineita suu- ja leukakirurgilleni!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Oikomishoidon riemuja, vol. 2

Edellisviikolla 10. marraskuuta minulle laitettiin kiinteä kojeistus myös alahampaisiin, joten olen nyt tosiaan kokonaisuudessani raudoitettu. Samalla viikolla SARPE-kojeeni poistettiin kitalaesta ja sain tilalle aisallisen retentiokojeen, joka on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Kaikkiaan jouduin siis pitämään SARPE-kojetta viisi kuukautta. Tätä edeltävänä maanantaina ylä- ja alahampaani kumilenkitettiin, jotta ylä- ja alaleuan kuutoshampaisiin saataisiin jälleen asennettua renkaat. Kaikki oli hyvin, kunnes samana maanantaina illalla koin täyden shokin, kun pahaa aavistamatta kylmää vettä kunnolla hörpätessäni oikea yläetuhampaani vihlaisi niin, että meinasi taju lähteä. Tästä eteenpäin kaikki kyseisen hampaan kanssa kosketuksiin joutunut vähänkin kylmä materia, siis vesi, ilma tai mikä tahansa muu, aiheutti sietämättömän vihlonnan. Ulkona kävellessäni suuta hiukan avatessani järjetön vihlonta alkoi uudelleen, vaikkei sää mikään erityisen kylmä edes ollut. Paniikissa soitin oikojahammaslääkärilleni, joka ihmetteli ilmiötä kovasti eikä osannut tarjota sille oikein mitään selitystä. Hän kuitenkin lupautui poistamaan ylähampaiden oikomiskaareni väliaikaisesti, ja - luojan tai minkä tahansa kiitos - vihlonta loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Selitystä tuolle vihlonnalle ei oikein koskaan tarjoutunut, vaikka uskonkin, että kyse oli kaaren ja kumilenkkien kyseistä hammasta eri suuntiin repivistä voimista, vihlonta kun ilmaantui juuri samana päivänä, jolloin kumilenkit laitettiin. Epäselväksi jäi sekin, miksi hammas reagoi ainoastaan kylmään eikä ollenkaan kuumaan. Joka tapauksessa päätimme oikojahammaslääkärini kanssa jättää tuon kyseisen yläetuhampaan joksikin aikaa lepäämään kaaren ulkopuolelle. Nyt siinä toisin kuin muissa hampaissa ei ole ollenkaan kumilenkkiä, eikä hammas ole tuon jälkeen juuri vihoitellut lukuun ottamatta ajoittaisia lieviä vihlontaepisodeja, jotka kuitenkin päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavat. Hammaslääkärini sanoi, että joskus jokin hammas voi "ottaa nokkiinsa" oikomisesta sen verran, että hampaalle saatetaan joutua jopa tekemään juurihoito. Täysin komplikaatioilta ei siis aina vältytä oikomisessakaan, vaikka harvinaista tuo lieneekin. Juurihoitoa minulle ei ole koskaan tehty eikä toivottavasti koskaan joudutakaan tekemään, mutta saapa nyt nähdä, miten tuon hampaan kanssa lopulta käy. Joka tapauksessa vastaavanlaista hermovihlontaa en haluaisi joutua enää ikinä kokemaan, sen verran "tavallista" kipua ikävämmältä se tuntuu.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Oikomishoidon riemuja

Visiitti oikojahammaslääkärini vastaanotolle tänään tuotti suuren helpotuksen, kun toukokuun lopusta asti kitalaessani ollut "kidutuskoje" (RME, rapid maxillary expander), otettiin vihdoin ja viimein pois! Tuntui lievästi sanottuna hieman oudolta tuntea kitalakensa kokonaan ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Hampaiden harjauskin onnistuu sisäpuolelta vihdoinkin hieman normaalimmin, eikä päivän lounasta tarvitse enää onkia kojeen uumenista hammastikulla. Sössöttävä puhekin saa nyt jäädä historiaan, vaikken todistajalausuntojen mukaan "niin kauheasti" koje kitalaessa sössöttänytkään, ainakaan enää koko kesän sitä pidettyäni. Vapaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä torstaina saan jo uuden kojeen kitalakeen. Se on onneksi paljon sirompi, sillä sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää saavutettu levitys. Tätä varten minulle laitettiin sitten uudet kumilenkit ylähampaiden väleihin.

Uskokaa tai älkää, mutta vaikka olen käynyt läpi jo mm. yhden pikku leikkauksen, tämän projektin mielestäni kaikista kauhein vaihe tähän mennessä ovat olleet ne ihan aluksi hampaideni väliin laitetut kumilenkit. Välittömästi kun olin helpottuneena ehtinyt huokaista tämän oikojalleni, suuhuni tungettiin jo uudet kumilenkit, tällä kertaa sekä ylä- että alahampaisiin. Minulla on seuraava aika oikojalleni tämän viikon torstaina, jolloin alahampaisiini laitetaan raudat sekä yksi rengas kummallekin puolelle. Nämä laitetaan ainoastaan leikkauspotilaille, ei rutiinisti oikomishoidon yhteydessä. Ja kuten arvaattekin, jotta ahtaisiin hammasväleihin saataisiin laitettua renkaat, täytyy ensin laittaa - yllätys yllätys - ne ihanat kumilenkit. Sanonpahan vain, että raudat, leikkaus, nestemäisten litkujen syöminen keskellä kaunista kesää ihanien grilliherkkujen sijasta tai yhtään mikään muukaan ei ole ollut läheskään niin tuskallista kuin nämä riivatun kumilenkit. Poistuttuani vastaanotolta pumppasin itseni täyteen Buranaa, eikä sekään auttanut. Että hyvää loppuviikkoa Vilmalle.