lauantai 11. kesäkuuta 2011

Le Fort I -osteotomiasta

Torstaina kävin suusairauksien klinikalla poistattamassa tikit leikkaushaavoistani. Minulle tehdyssä SARPE-leikkauksessa ainoa varsinainen leikkaushaava tehtiin suun limakalvolle, kummallekin puolelle yläleuan ikeniin ulottuen ykkösistä, etuhampaista, kuutoshampaisiin asti. Näiden haavojen kautta tehtiin siis Le Fort I -osteotomian sahaukset sekä yläleuan talttaus kahtia etuhampaiden välistä. Mihinkään muualle, etuhampaiden väliin tai kitalakeen, ei haavoja tullut. Omasta mielestäni tikit eivät juuri elämää haitanneet, eihän niitä ikenen ja ylähuulen välissä edes huomannut, mutta onpahan ne nyt poistettu.
Tässä vielä selvyyden vuoksi ranskalaisen kirurgi René Le Fortin mukaan nimetyt linjat, joita pitkin sahaukset leikkauksessa suoritettiin. Samoja linjoja käytetään myös siirrettäessä yläleukaa leikkauksessa, jollainen minullekin sitten parin vuoden sisällä/päästä tehdään. Minulle viime viikolla tehdyssä SARPE-leikkauksessa yläleuka taltattiin noiden lisäksi keskeltä halki, jotta sitä pystyttäisiin levittämään. Näistä kuvista näkee selvästi, miksi myös Le Fort I -sahaukset ovat yläleuan levityksen kannalta välttämättömät: yläleuan levittäminen sivuille on hieman hankalaa, jollei yläleukaa lisäksi irroteta ympäröivästä kallosta yllä esitettyjen linjojen mukaisesti.


Le Fort I -osteotomian avulla yläleukaa voidaan kiertää ja/tai siirtää eteen, ylös tai alas potilaan ongelmasta riippuen. Minulla sitä ainakin kierretään, aikaisemman suunnitelman mukaan mahdollisesti myös siirretään eteen ja ylös. Viimeksi kirurgini kanssa puhuessani hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei yläleukaani tarvitsisi ollenkaan siirtää, vaan ainoastaan kiertää. Yläleuan alue on niin tiheästi verisuonitettu, että tämäntyyppisten leikkausten yhteydessä nieluun saatetaan joskus joutua asettamaan vuorokaudeksi hengitysputki, jotta hengitystiet eivät tukkiutuisi verenvuodosta. Tämän ajan potilas viettää teho-osastolla nukutettuna. Näin toimittaessa Le Fort I -osteotomia on todettu hyvin turvalliseksi. Varsinkin yläleukaa ylös nostettaessa voi leikkauksen jälkeen seurata nenän tukkoisuutta tai poskiontelontulehduksia, jotka ovat yleensä hoidettavissa. Kasvonpiirteissä on odotettavissa myös muutoksia: varsinkin yläleukaa eteenpäin tuotaessa nenä saattaa jonkin verran levitä ja nenän kärki kohota. Lisäksi poskipäät saattavat tulla osteotomian seurauksena paremmin esiin. Yläleuan siirrolla ylös saadaan myös hävitettyä esimerkiksi hymyillessä turhan paljon näkyvät ikenet.

Neljä päivää leikkauksen jälkeen

Neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen oli vielä aika lailla turvotusta. Myös hymyni on aika säälittävä. Leikkauksen jälkeisen viikon tiistaina ilmeni turvotuksen aiheuttaman tavanomaisen paineen tunteen lisäksi myös inhottavaa painesärkyä poskionteloissa. Ilmeisesti niihinkin oli suoritetun Le Fort I -osteotomian yhteydessä jotain valunut, mikä sinänsä ei ole suurikaan ihme, koska leikkauksessa luu sahataan poskiontelon reunaa myöten. Särky hellitti kuitenkin parasetamolilla eikä ole tullut takaisin sittemmin. Muutenkin kasvojen suurin turvotus on nyt yli viikko leikkauksen jälkeen jo hellittänyt. Sairaslomalleni osuneiden ihanien helteiden johdosta olen yllä olevassa kuvassa punaisempi kuin paitani.
Mustelma, joka alkoi tuossa vaiheessa muuttua väriltään kellertävänvihertäväksi. Se näkyy edelleen, mutta huomattavasti haaleampana.
Kauan odotettu hammasrako! Hampaat olivat alun perin päällekkäin, joten kesti jonkin aikaa, ennen kuin hampaideni väliin näkyvää rakoa edes tuli. Ensimmäisellä kontrollikäynnilläni oikojahammaslääkärini kertoi yrittäneensä leikkauksessa kääntää avainta niin monta kertaa, että hammasrako tulisi näkyviin. Päällekkäin olevista hampaistani johtuen se ei kuitenkaan onnistunut, joten hän tunnusti olleensa hieman huolissaan, kun ei vielä leikkauksen aikana ollut saanut täyttä varmuutta leikkauksen onnistumisesta. Joskus, hyvin harvoin, on hänen mukaansa uusintaleikkaukseen jouduttu, kun yläleuka ei olekaan lähtenyt leviämään. Niinpä olimme kummatkin raon ilmestymisestä suorastaan huojentuneita.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Avaimen kääntelyä

Kuvissa oma levittimeni kuvattuna ennen leikkausta. Tällä hetkellä suuni ei tuohon mittaan aukea. Kitalaessa olevan osan keskellä näkyvään reikään minun olisi tarkoitus työntää saamani "avain" aamuin illoin ja kääntää sitä niin kauas taakse kuin mahdollista. Torstaina aamulla aktivoin levityskojeeni ensimmäisen kerran reikään laitettavaa avainta kääntämällä. Tekniikan suhteen olen vähän epävarma, sillä oikojahammaslääkäri näytti minulle toimenpiteen ainoastaan levittimen ollessa vielä suun ulkopuolella. Nyt kojeen ollessa kitalaessa kiinni ensimmäinen ongelma on näkyvyys, kun suu ei aukea juuri senttiä enempää, eikä koskaan voi olla oikein varma, onko avain tosiaan levittimen reiässä vai ei. Myös kääntämisen tekniikka on hieman erilainen nyt, kun koje on suun sisäpuolella, eikä varren kääntämiselle jää kovinkaan paljon tilaa. Vaikka yläleuan levitys avainta kääntämällä kuulostaakin väkivaltaiselta, kääntäminen ei aiheuta ollenkaan kipua, ainoastaan jonkinlaisen paineentunteen, joka toivottavasti kertoo siitä, että jotain tosiaan tapahtuu.

Perjantaina aamulla kävin kontrollissa leikkauksen tehneen suu- ja leukakirurgin vastaanotolla. Hän väitti, että levitystä on jo tapahtunut, vaikka itse en olisi siitä niinkään varma. Etuhampaat eivät ainakaan tunnu erkaantuneen toisistaan, vaikka olen kääntänyt avainta jo yhteensä kolme kertaa. Eipä niiden väliin nyt vielä varsinaista rakoa olisi pitänyt tullakaan, mutta olisin toivonut jo näkeväni edes jotain eroa alkutilanteeseen. Täytynee vain käännellä kärsivällisesti. Seuraavien viikkojen ohjelmassa onkin melkein pari käyntiä viikossa TYKS:n suusairauksien poliklinikalle. Näillä käynneillä seurataan levityksen etenemistä nyt sen kriittisimmissä vaiheissa eli ensimmäisen kahden-kolmen viikon aikana. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, en malta odottaa, että rako etuhampaideni väliin alkaa ilmestyä!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kotona taas

Pääsin kotiin sairaalasta jo eilen puolilta päivin. Minut kotiutti operaation tehneen kirurgin sijaan suu- ja leukakirurgian päivystäjä, joka totesi, että ei noin hyväkuntoista ihmistä kannata sairaalassa pitää. Siispä jätin ilomielin hyvästit TYKS:n korvaklinikan vuodeosastolle ja kamalille sairaalavaatteille, jotka eivät todellakaan voi sopia kenellekään. Kotiutuspäivänä sain vielä kortisonipistoksen kankkuuni sekä ohjeistuksen purskutella aamuin illoin klooriheksidiiniä sisältävällä suuvedellä viikon ajan suun desinfioimiseksi. Nestemäistä dieettiä minun täytyy noudattaa ainakin parin viikon ajan.
Tilanne eilen kotiuduttuani eli päivä leikkauksen jälkeen näytti tältä. Turvotus näkyy ulospäin yllättävän vähän siihen nähden, miten paljon kasvoja kiristää. Varsinkin vasempaan poskeen on tullut mustelmaa, ja posket ovat muutenkin ihanan pyöreät. Nenä on myös turvotuksesta johtuen hieman leveämpi ja pystympi kuin ennen leikkausta. Eilen aamulla nenästä vuoti vielä hieman verensekaista eritettä, sen jälkeen ei ole vuotanut mitään. Tänään turvotusta on tuntunut olevan melkein eilistäkin enemmän. On vapauttavaa, ettei tarvitse aamuisin meikata, kun tietää jo muutenkin näyttävänsä kauhealta. Nukuttuani yön yli turvotus oli kaiken lisäksi valahtanut ylöspäin silmänalusiin asti, jolloin silmienkin alle tuli melkoiset poimut. Päivän mittaan turvotus valui kuitenkin takaisin alas poskille, joten loppujen lopuksi kehtasin lähteä kaupungille maa-artisokkakeittolounaalle. Siihen nähden, että minulle on juuri tehty Le Fort I -osteotomia, vahinkoa on mielestäni kuitenkin yllättävän vähän!
Levein hymy, jonka saan tällä hetkellä aikaiseksi. Pelkään vaikuttavani hieman töykeältä erinäisissä julkisissa paikoissa asioidessani, kun suupieleni eivät yksinkertaisesti nouse tämän enempää. Saatan myös vaikuttaa hieman totiselta kaikkien yhden ilmeeni kera.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Vähän lisää purentakuvia

Tässä vielä muutama kuva karmeasta avopurennastani, joka toivottavasti on jo parin vuoden kuluttua historiaa. Olen erittäin tyytyväinen, että lähdin prosessiin mukaan, varsinkin kun selvisin ensimmäisestä leikkauksestani näin vähin vammoin. Tästä kokemuksesta viisastuneena lähden varsinaiseen leuansiirtoleikkaukseen luottavaisin mielin, ja seuraavan kerran kun suu- ja leukakirurgian leikkausosastolta herään, minulla onkin jo (pientä hienosäätöä vaille) täydellinen purenta. Olen iloinen, että menin nyt yläleuan kirurgisavusteiseen levitykseen, joten koko SARPE on tämän kesän jälkeen jo ohi, ja matkani kohti sitä kauan kaipaamaani täydellistä purentaa pääsee jatkumaan mahdollisimman pian.

Tämän kuvan perusteella on helppo käsittää, miksi kohdallani yläleuan kirurgisavusteinen levitys on välttämätön. Normaalitilanteessahan ylähampaat ovat kauniisti alahampaita ulompana, mutta minun tapauksessani näin - kuten kuvasta näkyy - ei todellakaan ole. Yläleuan kapeus korostuu vielä, kun tuon alahampaat horisontaalisesti ylähampaiden kanssa samalle tasolle. Tässä näkyy edestä hyvin myös huikea avopurentani: hampaiden väliin jää useita millejä tyhjää tilaa. Pahoittelut typeristä sormista suupielissä, mutta kun en muutenkaan saanut pidettyä suuta niin auki, että karmea purenta kokonaisuudessaan näkyisi.
Näistä sivukuvista näkee selvästi, että purennassani ensimmäiset toisiaan edes koskettavat hampaat ovat tosiaan kuutoset eli vasta toiseksi takimmaiset poskihampaat. Kokonaan kontaktissa ovat vain takimmaiset poskihampaat. Kyseessä on siis tosiaan melkoisen vaikea avopurenta. Suorastaan ihmettelenkin, ettei tästä ole ollut minulle aiemmin kovinkaan suurta vaivaa ja että puremalihaskivutkin ovat alkaneet häiritä vasta nyt. Hampaani toki ovat minua häirinneet jo pitkään ulkonäkönsä eli lähinnä etuhampaiden ruman loven vuoksi. Samoin harmittelen, etteivät vanhempani pakottaneet minua pesemään hampaitani lapsena, kun en sitä oma-aloitteisesti jostain syystä välittänyt hoitaa. Ne ajat muistuttavat itsestään edelleen ikävän ja rumannäköisen muuta hammasta vaaleamman liitukarieksen muodossa. Etuhampaissani on myös muutama ruma paikka, jotka tulen korjauttamaan viimeistään sitten purentani myötä. Tähtäimessä minulla on ehdottomasti täydelliset hampaat: näistä olen mielestäni jo riittävän kauan kärsinyt.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

I survived the SARPE operation!

Tervehdys kaikille, hengissä ollaan ja olo on yllättävän hyvä. Olin varautunut jumalattomaan turvotukseen, diaboliseen kipuun, nenäverenvuotoon, pahoinvointiin ja veren oksentamiseen, mutta mitään niistä ei ole toistaiseksi ilmaantunut. Menin suu- ja leukakirurgiselle leikkausosastolla aamulla klo 8, jolloin minua haastateltiin, annettiin esilääkkeet, jotka kyseisellä osastolla olivat parasetamoli (Panadol), oksikodoni (Oxynorm) ja pregabaliini (Lyrica). Kaksi ensimmäistä kipuun ja kolmas ymmärtääkseni hermokipuun. Pregabaliinilla on muitakin leikkauksen kannalta edullisia vaikutuksia, mm. ahdistusta lievittävä vaikutus. Tämän jälkeen minut vietiin leikkaussaliin ja käteeni laitettiin laskimokanyyli. Anestesialääkäri antoi paikalle tultuaan kanyyliini puudutusainetta ja varsinaiset nukutuslääkkeet, fentanyylin ja propofolin. Fentanyylin mennessä suoneen tuli kummallinen, hieman huimaava ja pyörryttävä olo päähän, mistä ilmoitinkin anestesialääkärille. Tämän jälkeen en muista enää mitään.

Seuraava muistikuva onkin heräämöstä, jossa heräsin noin klo 10.30. Herätessä päällimmäiset tuntemukseni olivat kurkkukipu (johtuen hengitysputkesta kurkussa), palelu ja ihmetys, että näinkö nopeasti se on ohi. Tunsin myös hieman kipua ja painetta yläleuassa. Sain peiton päälleni ja suoneen parasetamolia, mikä auttoikin paleluun ja kipuun. Sain myös nesteytystä, Ringerin liuosta, jo heräämössä. Pahoinvointia ei ollut lainkaan. Olo virkistyi lähes välittömästi herättyäni siihen malliin, että luin heräämössä lehtiäkin. Ilmeisesti hyvästä voinnistani johtuen kirurgi arveli, että pääsisin kotiin jo huomenna ennen kuin hän itse on edes arvioinut tilaani. Kontrolliaika hänelle on nimittäin vasta perjantaina, jolloin minun myös alun perin piti päästä kotiin, sillä huomenna on helatorstai eikä kirurgi itse ole paikalla.
Ensimmäinen kuva osastolla leikkauksen jälkeen. Turvotusta on varsinkin vasemmassa poskessa ja ylähuulessa, kaiken kaikkiaan kuitenkin yllättävän vähän. Olen toisaalta joskus salaa haaveillut täyteläisemmästä ylähuulesta, joten näkymä peiliin katsoessa ei ollut ollenkaan niin paha kuin odotin  ;)
Minut siirrettiin korvatautien vuodeosastolle puolenpäivän maissa. Pystyin jo heräämössä kävelemään itse, vaikka olo olikin hieman hutera. Kipua ei ole ollut missään vaiheessa heräämisen jälkeen, vaikka en ole saanut muita kipulääkkeitä kuin Buranaa ja parasetamolia (Panadol). Syödessäni hieman kiinteämpää ruokaa, kuten jugurttia, kielen painaminen kitalakeen aiheuttaa kummallisen tuntemuksen, mutta kivuksi sitä ei voi kutsua. Posket ja ylähuuli ovat turvoksissa ja tuntuvat vielä puutuneilta, mutta varsinaista tuntopuutosta ei ole kasvoilla missään. Sen sijaan etuhampaiden takana kitalaessa on pieni tunnoton alue. Suu ei aukea kunnolla kivutta, mutta syöminen lusikalla sentään onnistui. Nenästä on vuotanut vasta nyt illalla hieman veristä eritettä. Kumpaankin poskeen on kehittymässä pienet mustelmat, vasempaan näkyvämpi. Kaiken kaikkiaan olen erittäin yllättynyt hyvästä olostani, joka alkaa kasvojen turvotusta ja puutuneisuutta lukuun ottamatta tuntua jo normaalilta. Tämä operaatio ei ollut ollenkaan niin paha kuin luulin. Olen tänään saanut suoneen keittosuolan lisäksi myös useamman kortisoniannoksen sekä antibioottia infektioiden estämiseksi. Toivottavasti mitään jälkikomplikaatioitakaan ei hyvän hoidon ansiosta tulisi, kun leikkaus itsessään meni näin mainiosti. Huomenaamulla alan levittää yläleukaani "avaimen" avulla, siitä lisää (ja hammasrakokuvia!) myöhemmin.