Oikomishoidon riemuja, vol. 2

Edellisviikolla 10. marraskuuta minulle laitettiin kiinteä kojeistus myös alahampaisiin, joten olen nyt tosiaan kokonaisuudessani raudoitettu. Samalla viikolla SARPE-kojeeni poistettiin kitalaesta ja sain tilalle aisallisen retentiokojeen, joka on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Kaikkiaan jouduin siis pitämään SARPE-kojetta viisi kuukautta. Tätä edeltävänä maanantaina ylä- ja alahampaani kumilenkitettiin, jotta ylä- ja alaleuan kuutoshampaisiin saataisiin jälleen asennettua renkaat. Kaikki oli hyvin, kunnes samana maanantaina illalla koin täyden shokin, kun pahaa aavistamatta kylmää vettä kunnolla hörpätessäni oikea yläetuhampaani vihlaisi niin, että meinasi taju lähteä. Tästä eteenpäin kaikki kyseisen hampaan kanssa kosketuksiin joutunut vähänkin kylmä materia, siis vesi, ilma tai mikä tahansa muu, aiheutti sietämättömän vihlonnan. Ulkona kävellessäni suuta hiukan avatessani järjetön vihlonta alkoi uudelleen, vaikkei sää mikään erityisen kylmä edes ollut. Paniikissa soitin oikojahammaslääkärilleni, joka ihmetteli ilmiötä kovasti eikä osannut tarjota sille oikein mitään selitystä. Hän kuitenkin lupautui poistamaan ylähampaiden oikomiskaareni väliaikaisesti, ja - luojan tai minkä tahansa kiitos - vihlonta loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Selitystä tuolle vihlonnalle ei oikein koskaan tarjoutunut, vaikka uskonkin, että kyse oli kaaren ja kumilenkkien kyseistä hammasta eri suuntiin repivistä voimista, vihlonta kun ilmaantui juuri samana päivänä, jolloin kumilenkit laitettiin. Epäselväksi jäi sekin, miksi hammas reagoi ainoastaan kylmään eikä ollenkaan kuumaan. Joka tapauksessa päätimme oikojahammaslääkärini kanssa jättää tuon kyseisen yläetuhampaan joksikin aikaa lepäämään kaaren ulkopuolelle. Nyt siinä toisin kuin muissa hampaissa ei ole ollenkaan kumilenkkiä, eikä hammas ole tuon jälkeen juuri vihoitellut lukuun ottamatta ajoittaisia lieviä vihlontaepisodeja, jotka kuitenkin päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavat. Hammaslääkärini sanoi, että joskus jokin hammas voi "ottaa nokkiinsa" oikomisesta sen verran, että hampaalle saatetaan joutua jopa tekemään juurihoito. Täysin komplikaatioilta ei siis aina vältytä oikomisessakaan, vaikka harvinaista tuo lieneekin. Juurihoitoa minulle ei ole koskaan tehty eikä toivottavasti koskaan joudutakaan tekemään, mutta saapa nyt nähdä, miten tuon hampaan kanssa lopulta käy. Joka tapauksessa vastaavanlaista hermovihlontaa en haluaisi joutua enää ikinä kokemaan, sen verran "tavallista" kipua ikävämmältä se tuntuu.