keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hyvästi, raudat!

Tänään, 5.6.2013, on (toivottavasti!) raudattoman loppuelämäni ensimmäinen päivä.

En muista, koska viimeksi olisin kokenut samanlaisen iloisen jälleennäkemisen kuin tänään nähdessäni hampaani ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Kiinteät kojeet (kaaret, braketit, renkaat, kaikki!) poistettiin, minkä jälkeen suuhygienisti rapsutteli viimeiset sementit ja muut ylimääräiset pois hampaistani ja vielä puhdisti ne. En muistanutkaan, että minulla oli sen kaiken metallin alla ihan esittelykelpoiset leegot. Muutama vanha, värjäytynyt paikka kojeiden alta paljastui muistuttamaan entisistä ajoista, mutta vaihdatan ne, kunhan saan aikaiseksi. Suuhygienisti kehotti varaamaan ajan omalle hammaslääkärille ihan tavalliseen hammastarkastukseen. En edes muista, koska viimeksi olisin sellaisessa käynyt. Ihan uskomatonta.

Irvistyshymy. Tsekatkaa tämä täydellinen purenta!
Perjantaina raahaan luuni jälleen suupoliklinikalle, jolloin saan retentiolangan sekä prässikiskon, jonkinlaisen läpinäkyvän akryylilevyn, ylläpitämään mahtavaa purentaani. Hampaisto palautuisi muuten entiseen kauheaan malliinsa ennen pitkää. Yleensä retentiolangat ja muut härpäkkeet tulisi laittaa seuraavana päivänä kojeiden poistosta, mutta tällä kertaa aikoja ei valitettavasti ollut mahdollista saada peräkkäisille päiville. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, etteivät hampaani tällä välin ehtisi palautua juurikaan. Ainakaan oikoja ei tuntunut olevan asiasta huolissaan. Haluaisin vain nyt suojella tätä upeaa uutta purentaani parhaani mukaan. Tuttavuutemme on ollut lyhyt, mutta sitäkin onnellisempi.

Kyllä nyt riemu repesi ihan tällaiseen kunnon virnistykseen asti. Tämän jälkeen minua ei sitten juuri suu kiinni enää näekään. Hymylihakset kramppaavat jo valmiiksi.
Ja nyt sitten vain kaupungille hymyilemään vastaantulijoille ja nauttimaan raudattomasta loppuelämästä. Aurinko paistaa ja Vilmalla on hampaat, jeee! Tämän monimutkaisempaan ajatteluun en nyt tässä onnen huumassani pysty, so long!

19 kommenttia:

  1. Oih että, kuinka täydellistä! <3 sulla on ollut huippu blogi ja olisipa minullakin samanlainen purenta! Itselläni oli nuorempana raudat mutta oikojan hoitovirheen takia taas "huonot" ja palutui.:( mulla on särkyjä sun muita tän purennan takii. takahampaat siis osuu yhteen mutta puren kait niitä liikaa kun aamulla varsinkin herättyäni aina pahimmat ja tuskaisimmat päänsäryt! :( etuosaston hampaat eivät sitten osukaan ollenkaan yhteen! :( teidätkö, millainen on tuo niinsanottu täydellinen purenta mikä sinullakin on? Pitääkö etuylä ja -alahampaiden osua yhteen, tai siis koskettaa tosiaan kevyesti sillä lailla että ylähampaat alahampaiden päällä tietysti mutta että ne alahampaat osuu yläetuhampaiden taakse vähän niinkuin
    vai että ylähampaat on alahampaiden päällä ja niiden väliin jaa pieni "rako" ja että ne etuhampaat eivät ole silleen ollenkaan kosketuksessa. itestäni vain tuntuisi että pitäisi olla pieni kosketus etuhampaissa mutta nytten kun kävin joku aika sitten hammaslääkärillä-oikojalla, hän sanoi että niin sen purennan pitäisikin olla etteivät osu etuhampaat yhteen... :/ mutta minulla on ainakin näitä särkyjä ja tuntuu koko ajan luonnolliselta että työnnän alahampaitani eteen päin että ne vhän osuisivat yläetuhampaisen päällä, kuin että yläetuhampaat lepäisivät alaetuhampaiden päällä. Ja ruokailessakin tuntuu luonnottomalta kun "raon"välistä sopii kurkkuviipale läpi yms.
    Olisin todella kiitollinen jos haluaisit vastata minulle! :) voi kun minäkin voisin vielä saada raudat ja OSAAVAN oikojan mutta täällä päin ei oikein ole niitä tarjolla, ja ainakaan kunnallisella puolella! :( ja onnea opintoihin! :) oma unelmani olisi päästä lääkikseen jonne ei vielä viime vuonna ainakaan valitettavasti ovet avautunut! :( olen siis itsekin nytten nuori-aikuinen... :/ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Niina,

      kiitos kommentista! Tosi kiva kuulla, että blogista on ollut iloa :)

      En ole hammaslääkäri, joten en osaa tarkalleen vastata kysymykseesi täydellisestä purennasta. Itselläni ylähampaat menevät hampaat yhteen purressani noin 2 mm verran alahampaiden päälle. En tosiaan ole asiantuntija, mutta ei kyllä kuulosta oikein hyvältä purennalta, jos sinulla jää etuhampaiden väliin sellainen rako, josta kurkunviipalekin mahtuu. Ehkä paikkakunnallasi olisi joku yksityinen oikojahammaslääkäri, joka voisi arvioida tilanteesi? Itse päädyin erikoissairaanhoidon arvioon opiskelijaterveydenhuollon hammaslääkäriltä saamallani lähetteellä.

      Koeta jaksaa opiskella ahkerasti, niin etköhän vielä pääse lääkikseen. Ainakin silloin itse pyrkiessäni tuntui, että kaikkein tärkeintä oli osata laskea. Enkä itsekään päässyt kuin vasta toisella yrittämällä. Tsemppiä ja onnea matkaan! Mukavaa kesää! :)

      Poista
  2. Vau, mahtavaa! Upea on purenta ja hammasrivistö! Voin vaan kuvitella mikä fiilis! Mulla on ihan normioikominen menossa, mutta minäkin odotan jo malttamattomana oman suuni "vapautumista"... Ja aion myös tehdä laservaalennuksen heti oikomisen jälkeen, kun tälle tielle lähdetään niin vedetään viimeisen päälle sit :)

    p.s. Onko sulla muuten kaikki nuo suussa tapahtuneet muutokset vaikuttaneet puheeseen/joidenkin äänteiden muodostukseen? Jouduin opettelemaan uuden S:n...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Raudoista eroon pääsy on kyllä ihan mahtavaa, varsinkin kun oman raudattoman hymyn näkeminen vieläkin yllättää iloisesti joka kerta. Mulle suuhygienisti sanoi, ettei missään nimessä suosittele valkaisua, koska se rokottaa hammasta niin paljon. Aion vielä tiedustella asiaa, ja jätän väliin, jos mitään hellävaraisempaa valkaisumenetelmää ei löydy. Joka tapauksessa rautojen alta paljastuneet leegot ovat yllättävän valkoiset, joten valkaisu ei mulle ole mikään välttämättömyys.

      Leikkauksen jälkeen on kyllä S-kirjain kuulostanut jotenkin erilaiselta mullakin, jotenkin sihahtavammalta. Aluksi mulle tuli aina S-vika yrittäessäni laulaa, mutta nyt sitä ei oikeastaan enää huomaa. Ilmeisesti kieli on tottunut tapahtuneisiin muutoksiin ja löytänyt uuden paikan S-kirjaimelle.

      Kiitos kommentista ja mukavaa kesää! :)

      Poista
  3. Jes, todella upea hymy ja kauniit hampaatkin paljastuivat jälleen kaiken sen metallin alta :)
    Hassua, miten olen aina kuvitellut oikomisprojektin todella pitkäksi projektiksi ja nyt sinun hampaistosi oikaistiin kun omaani vasta pähkäillään.
    Oletko muuten ajatellut tehdä jotain ennen jälkeen -postausta? Olisi mielenkiintoista nähdä, miten purentasi on kehittynyt prosessin aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      kiitokset kehuista! ;)

      Yllättävän nopeastihan tämä on mennyt, oikominen ja kaksi leikkausta aika tarkalleen kahdessa vuodessa ekasta leikkauksesta rautojen poistoon. Ainakaan täällä Turun suunnalla ei ole näköjään joutunut odottelemaan, jonojen pituus taitaa riippua vähän paikkakunnasta.

      Teen ilman muuta jossain vaiheessa ennen-jälkeen-postauksen. Aion kysyä hammaslääkäriltäni, saisinko sitä varten häneltä paremmat kuvat hampaistani ja luvan julkaista ne netissä. Eli ainakin syksyyn menee, koska minulla on silloin vasta seuraava aika oikojalleni.

      Mukavaa kesää Paula! :)

      Poista
  4. Mietin sitä että osuuko sinulla nytten nuo alahampaat miten sinne ylähampaiden taakse? kun tuntuu että minulla osuu ihan juuri juuri melkein muttei ihan niinkun kitalakeen asti alaetuhampaat sinne yläetuhampaiden taakse.ja eihän ne minun mielestäni pitäisi kitalakeen asti osua vaikka se n"normaali" purennassahan kuuluisi alahampaiden kuitenkin osua ylähampaiden taakse ettei ole niinkuin kuitenkaan ristipurentaa. mutta se kitalakeen asti on varmaan jo melkein liikaa... :( tuliko sinulla siis maksamaan oikomisprojekti?

    VastaaPoista
  5. tuntuu vaan ettei purenta olisi kohdallan.takahampaat osuvat kyllä yhteen vaikkeivät ne olekaan ihan surassa rivissä mutta tuntuu että niihin kohdistuu hirvee paine kun etuosassa ne hampaat eivät kosketa toisiaan ja leuat on kipeät aina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Sori, että olet joutunut odottelemaan vastausta. Olen ollut "kesälomalla" blogista :)

      Kuulostaa siltä, ettei purentasi ole aivan kohdallaan, joten mene ihmeessä hammaslääkäriin. Itselläni oikominen ja leikkaus hävittivät kaikki puremalihassäryt, joten kyllä todellakin kannatti hoitaa purenta kuntoon. Tasapainoisessa purennassa alahampaat eivät saa osua kitalakeen, vaan alahampaat lepäävät kontaktissa ylähampaisiin niiden takana. Tarkemmin en osaa oikein selittää, koska en ole hammaslääkäri.

      Hoitoni tehtiin erikoissairaanhoidossa, joten itse en maksanut kuin poliklinikkamaksut, joka on 27,50 €/käynti, ja hoitopäivämaksut sairaalassaolosta, joka on muistaakseni 32,50 €/päivä. Yhteensä näistä on kertynyt kaksi vuotta kestäneen projektin aikana toki jonkin verran kustannuksia, mutta maksut kuukauden-parin välein käynneistä eivät ole juuri taloutta rokottaneet, vaikka opiskelija olenkin.

      Poista
  6. Vau! Mahtavan hymyn sai oikomishoidot ja leikkaukset aikaan! Oli varmasti sen arvoista? ;)

    Olivatko hampaat arat rautojen poiston jälkeen? Multa lähtee raudat varmaan syys-lokakuussa, ylähampaissa on jo viimeistelykaari ja pian sellainen laitetaan myös alas. Syksyä odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Sori, blogi on saanut väistyä vähän syrjempään kesätöiden ja muun elämän tieltä. Ei kyllä olleet kuin ehkä korkeintaan ihan hiukan arat, kumma kyllä. Olin varautunut pahempaan. Toisaalta mulla ei kyllä ainakaan yläikenissä olekaan normaali tunto leikkauksen jäljiltä, joten sekin varmaan vähentää kipuja.

      Oli TODELLAKIN sen arvoista. Olen ihan supertyytyväinen. Tulen varmasti vielä raportoimaan tänne hoidon vaikutuksista tarkemmin, kunhan mulla on taas vapaa-aikaa.

      Tsemppiä loppumetreille! :)

      Poista
  7. Hei! Bongasin blogisi vähän aikaa sitten ja on ollut informatiivistä lukea sitä. Olen nyt vuoden verran käynyt Tyksin suu- ja leukakirurgisella asiakkaana. Soukan Tero teki jo tähystysleikkauksen viime marraskuussa ja nyt arvotaan leikataanko vai ei. Kaikki muut keinot on jo käytetty, mutta oireet eivät ole silti poistuneet, joten leikkaukseen se pakostakin päätyy. Itselläni on myös avopurenta, joten voin hyvin samaistua oloihisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Sama kirurgi leikkasi minutkin, ja olen ollut äärimmäisen tyytyväinen tulokseen. Toivottavasti sinunkin operaatiosi sujuu yhtä hyvin, ja pääset nauttimaan paremmasta purennasta. Mukavaa syksyä!

      Poista
  8. Mitäs kuuluu sinnepäin? Onko ruuan syöminen ja purenta "helppoa"? :) Voi kun sinä voit olla niin onnellinen! Kaunis ja hymyillä kauniisti! Täällä vielä kaikki auki, kunnallisella homma etenee niiiiin, liian hitaasti, ahen kuukauden päästä sain taas vasta ajan tämän "kiristys"käynnin jälkeen... :(

    VastaaPoista
  9. Niin nuo on sulla ihan omat hampaat, ei mitään "täytettä" yms? niin suora ja tasapainoinen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Yläetuhampaiden kärjissä on paikat, koska omat etuhampaani ovat ilmeisesti purentavian myötä kuluneet oudon mallisiksi. Muuten ovat toistaiseksi omat hampaat. Mahdollisesti etuhampaat korvataan jatkossa laminaateilla tms. On kyllä tosiaan ollut mukavaa syödä hyvällä purennalla ja hymyillä kauniisti! Toivottavasti projektisi lähtisi nyt käyntiin, tsemppiä kovasti!

      Poista
  10. KIITOS tuhannesti blogistasi! Mulla koittaa huomenna kanssa purennan korjausleikkaus, tosin siirretään vain yläleukaa. Oli todella huojentavaa lukea ja nähdä konkreettisesti sinun prosessiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mahtavaa kuulla, että olet kokenut blogin hyödylliseksi. Olen aikeissa päivittää taas, kunhan joku kerta saan aikaiseksi. Toivottavasti leikkauksesi meni hyvin. Muista nyt ottaa rauhallisesti ja antaa leukojen toipua rauhassa. Tsemppiä toipumiseen, tiedän sen olevan tuskaista, mutta lopputulos palkitsee!

      Poista
  11. mä kävin tänään erik. hammasääkärissä ku vihdoinki joku tavis hammaslääk. sai tehtyä asialle jotai puhuttu kyllä on. sain lähetteen röntgeniin sekä suuhygienistille joka ottaa kipsimallit mut td. näk nyt näytti sltä että tulee laittaan lähetteen kirurgiseen sairaalaan jossa sitten taremmn katotan hoitosuunnitelma ja mitä edetään ja selvää et tekevätkö myös oikomishoidon siellä. mula siis avopurenta ja leukaleikkaus tulossa möys siihen päälle. mmut mietn et ku aina ollu purentavika ni miltä se tuntuu sitten ku se purenta normaali esim. syödä? osaatko kuvailla?

    VastaaPoista