sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kesä"loma"päivitys

Olen viettänyt muuten työntäyteisen kesän keskellä pienimuotoista kesälomaa blogista, mutta tässä pieni update. Kävin oikojalla viimeksi 14.6., jolloin kojeistusta säädettiin taas hieman. Oikea puoli stabiloitiin telaketjuilla (oikea termi tosin taitanee olla voimaketju), samoin kuin etuhampaat, jotka alkavat jo näyttää lähes ihmismäisiltä. Kahdeksikkolenkki siirrettiin vasemmalle puolelle, jossa se vetää nyt kätevästi kakkoshammasta etuhampaan viereen. Alahampaatkin ovat jo lähestulkoon nätissä rivissä, mutta ahtauden eliminoimiseksi niitä vielä hiottiin vähän. Suunnitelmat leikkauskaarista syksyllä ovat pysyneet ennallaan, mutta päivämääristä leikkauksen tms. suhteen ei vielä ole tietoa. Odottelen jännityksellä.

Osaisiko muuten joku hammaslääketieteen tuntija kertoa, miten on mahdollista, että horisontaalinen ylipurentani on ilmeisesti oikomisen myötä pienentynyt useita millimetrejä? Voiko ilmiö johtua yksinkertaisesti siitä, että aiemmin ilmeisesti eteenpäin kallistuneet yläetuhampaani on oiottu pystymmiksi ja vastaavasti pystyt alaetuhampaani ovat kallistuneet eteenpäin? Mielestäni kyllä aika ällistyttävää, koska ennen oikomista hyp:ni oli luokkaa 7 mm, nyt 3-4 mm.

3 kommenttia:

  1. Moi! Suuhygienisti täällä menossa mandibulan BSSO-leikkaukseen vuoden päästä. Teen työkseni oikomishoitoa.

    Tuo HYPin pienentyminen johtuu juuri tuosta mainitsemastasi syystä eli hampaiden kallistuskulman muuttamisesta. "Normi" oikomisissahan (ei leikkausta) koko jutun idea yleensä on hampaiden kallistuksen muuttaminen AI-purennan ja hyvän interkuspidaation saavuttamiseksi. That´s all there is, ja se monille riittääkin (+retentio). Me toiset sitten vaan joudumme vielä veitsen alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Taru, kiitos tiedosta! :) Tuo AI on siis ilmeisesti toivottu juttu? Tällä viikolla oikojakäynnillä kuulin useasti kyseisen termin ja jäin miettimään, onko se nyt sitten hyvä vai huono asia. Purenta on vielä suunnitellusti takaa auki, mutta nyt kurotaan aukot kumilenkeillä umpeen, ja loppu onkin sitten hienosäätöä. Mahtava homma, jospa sitten pystyisin ensimmäistä kertaa elämässäni pureskelemaan kunnolla. Kovasti tsemppiä projektiisi!

      Poista
    2. Juu, siihen pyritään. AI purentasuhde on tavoiteltava ideaalipurenta ja se katsotaan kulmahampaiden ja kuutosten suhteesta toisiinsa (siis yläkulmurit-alakulmurit ja yläkutoset-alakutoset). A tulee ideaalipurennan määritelleen hra Anglen nimestä, ja puhutaankin Anglen luokista I, II ja III eli AI, AII ja AIII. Jos siis olet kuullut oikojan sanovan AI:n sinun kohdallasi niin hyvin pitäisi mennä :D

      Hieno juttu, että olet jo noin pitkällä. Itselläni on vielä piiiitkä tie edessä, ennen kuin pääsen tuohon jänislenkki-vaiheeseen ;) Kirjoittelen aina välillä oikomisestani blogissani http://tbap.blogspot.fi. Tsemppiä paranemiseen!

      Poista