Viikko leikkauksesta

Julkaisen nyt vähän viiveellä viikko leikkauksen jälkeen otetut kuvat. Olen yrittänyt minimoida tietokoneen äärellä käytetyn ajan ja sen sijaan viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, sillä uskon jälkimmäisen edistävän toipumista paremmin. Pahoittelen kuvien rakeisuutta, tähän aikaan vuodesta nyt vain on kerta kaikkiaan mahdotonta saada hyviä kuvia varsinkaan sisätiloissa.

Viikko leikkauksesta: sivuprofiili. Turvotusta, mustelmaa ja haavateippi paikoillaan.

Leikkauksesta on kulunut nyt kymmenen päivää, ja vointini alkaa olla melko hyvä. Jaksan jo tehdä kävelylenkkejä ulkona vain hieman hengästyen, enää ei huimaa tai pyörrytä. Turvotusta on vielä aika massiivisesti lähinnä yläleuan leikkausalueen ympäristössä, poskilla ja poskipäillä. Alahuuli ja alaleuan keskiosa ovat vielä käytännössä tunnottomat. Syöminen ja juominen onnistuvat toistaiseksi parhaiten pillillä, alahuuli ei ole vielä oikein "vedenpitävä", vaan suoraan lasista juodessa juoma roiskuu lähinnä lattialle. Lusikointi taas on hidasta ja johtaa ruuan kertymiseen alahuulen kautta rinnuksille, mutta olen koettanut sitäkin joka päivä harjoitella.

Näkymä edestä naama peruslukemilla. Melkoinen pallokalafiilis.

Olen edelleen päivittäin pitänyt kylmäpusseja poskilla, vaikken tiedä, onko siitä käytännössä mitään hyötyä enää tässä vaiheessa. Joka tapauksessa se tuntuu hyvältä, joten ainakin psyykkistä vaikutusta sillä voi kuvitella olevan. Nielaiseminen tuntuu edelleen vaikeammalta kuin ennen leikkausta, mutta kasvoillani on vielä niin paljon turvotusta, ettei oikein mikään silmistä alaspäin toimi tai ainakaan tunnu samalta kuin ennen. Odotellaan siis rauhassa. Syytä huoleen tuskin lienee, sillä eilen sain paksummankin luumusoseen ihan kohtuullisen helposti alas. Kitalaki on lisäksi tunnoton ja tuntuu eri malliselta kuin ennen leikkausta, mikä lisännee vielä oman hankaluutensa nielaisemiseen, kun kielelle ei tunnu löytyvän vakiintunutta paikkaa suuontelosta nielaisun ajaksi. Tässäkin asiassa kärsivällisyys lienee tarpeen.

Levein tästä naamasta irtoava hymy. Suussa on kuminauhat, "jänikset".

Keskiviikkona kävin suupoliklinikalla kirurgin kontrollissa. Kaikki oli hyvin, ja kirurgi oli erittäin tyytyväinen purentaani. Haavateipit ja suun ulkopuoliset ompeleet poistettiin, ja tulipa todettua, että leukakulmiin jääneet haavat ovat kyllä aivan säälittävän olemattomat. Minulla on kasvoilla paljon näkyvämpiä aknearpia! Sen sijaan otsan leikkaushaava ei kyllä tule jäämään kulmakarvan peittoon, joten siitä jäänee näkyvä arpi. Viilto on kuitenkin vajaan sentin mittainen, eikä tule varmastikaan herättämään mitään erityistä huomiota, kunhan muistuttaa minua tulevaisuudessa siitä kaikesta, mitä jouduin loistavan purentani eteen kärsimään. Eipä kyllä taida olla pelkoa, että tämän kaiken jälkeen alkaisin pitää hyvää purentaa itsestäänselvyytenä.

Elossa!

Selvisin näemmä molempien leukojen siirrosta. En ole aiempina päivinä jaksanut mitään pidempää postausta ajatellakaan, joten eipä sitten tullut postattua muuta kuin välttämättömimmät elossaolopostaukset Facebookin puolelle. Toivottavasti kukaan ei ajatellut, että leikkaus meni pahasti pieleen ja makaan tällä hetkellä jossain teholla. :-)

Varoitan, etteivät tämän postauksen kuvat välttämättä sovellu heikkohermoisille. Välittömästi leikkauksen jälkeen otettuja kuvia en julkaise, koska ne ovat niin inhorealistisia.

Leikkaus tehtiin siis tiistaina, jolloin menin leikkausosastolle heti klo 7.45. Minut vietiin heräämöön, jossa kartoitettiin vielä tietoja (pituus, paino, allergiat, aiemmat anestesiat) anestesiakaavaketta varten ja annettiin esilääkitys. Cocktail oli täsmälleen sama kuin viime kerralla, eli parasetamolia (Panadol), pregabaliinia (Lyrica) sekä oksikodonia (Oxycontin). Pregabaliini on hermokipuun ja ahdistuksen lievittämiseen käytettävä lääke, oksikodoni huumausaineeksi luokiteltava vahva kipulääke. Kyllähän noilla suurin ahdistus lievittyi, ja kun anestesialääkäriä jouduttiin vielä hetkisen odottamaan, marssin hänen ilmaannuttuaan rauhallisin mielin leikkaussaliin. Paikalla oli sekalainen liuta väkeä, anestesiahoitaja ja -lääkäri, hoitajaopiskelija ja jotain muita (hammaslääketieteen?) opiskelijoita, jotka olivat tulleet katsomaan "eksoottisempaa" molempien leukojen leikkausta eli alan ihmisten slangilla ilmaistuna bimax-leikkausta. Kello oli tuohon aikaan noin 8.30 aamulla. Anestesialääkäri kanyloi minut, ja ilmoitettuani olevani 5. vuoden kandidaatti hän tokaisi, että: "No sähän tiedätkin sitten enemmän kuin mä!" Tämän jälkeen sain suoneen anestesian induktioaineet eli lyhytvaikutteisen vahvan sedatiivi-kipulääkkeen sekä laskimoanesteetin, propofolin. Sitten alkoikin päässä pyöriä ja taju meni. Seuraavat epämääräiset muistikuvat ovat heräämöstä, kun vedin ensimmäiset tietoiset hengenvetoni. Kysyin kelloa, ja se oli tuossa vaiheessa varttia vaille viisi. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kestänyt odotetusti lähes koko päivän. Olin ilmeisesti heti heräämössä pyytänyt kännykän käteeni ja lähetellyt läheisille kirjoitusasultaan täysin virheettömiä tekstiviestejä, joten todennäköisesti olen saanut silmäni auki, mutta hassua kyllä, näkömuistikuvia minulle ei heräämöstä jäänyt. Muistan pelkästään kuulleeni hoitajien äänet ja paikalla käyneen kirurgin äänen, joka sanoi leikkauksen menneen hyvin ja alaleuan hermojen säilyneen ehjinä. Olin ilmeisesti kuitenkin tuossa vaiheessa melko pöllyissä, sillä varmistin vielä jälkikäteen kirurgilta, etten nähnyt unta ja että hän tosiaan oli käynyt sanomassa, etteivät hermot menneet poikki.

5.12., 1. päivä leikkauksen jälkeen -- murjottu potilas ruokalappuineen

Osastolle pääsin heti samana iltana. Ensimmäisestä illasta minulla ei suuremmin muistikuvia opioidihuuruiltani ole. Pahoinvointia tai kipuja ei pahemmin ollut, mutta sain mukaani kipupumpun, jolla pystyin itse annostelemaan itselleni kipulääkettä. Suusta vuoti verta, ja nenästä valahti verinoro aina, kun yritin nousta vähän ylemmäs. Osastolla hoitaja toi minulle jonkin Nutridrink-juoman, mikä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Kasvoni olivat silmistä alaspäin suurimmalta osin tunnottomat, ja nieluni oli aivan turvoksissa, joten alkuun tuotti vaikeuksia edes löytää suutaan, saati sitten yrittää saada huulia pillin ympärille ja nielaista. Lopulta onnistuin sen juoman sitten jotenkin sisuksiini imaisemaan, mutta melkoista päänvaivaa se tuotti. Ensimmäisen yön nukuin lähinnä 15-30 minuutin pätkissä, sillä heräsin aina välillä turvotuksen aiheuttamaan tukalaan oloon kasvoilla ja nielussa, ja lisäksi kuola valui jatkuvasti nieluun ja ulos suusta. Ensimmäiset päivät ja yöt leikkauksen jälkeen menivät melko pitkälti samanlaisissa tunnelmissa. Nukuin jääpussit poskilla ja öisin heräilin yskimään kuolaa pois suustani. Päivisin ei kipuja juuri ollut, mutta öisin tuntui sen verran painetta poskipäissä ja leuoissa, että kipupumppua tuli käytettyä. Syöminen lähti alun ihmettelyn jälkeen onnistumaan ensin nokkamukista ja sitten pillillä. Huulet eivät aluksi menneet ollenkaan yhteen, joten suurin osa syödystä ruuasta valui suoraan syliin ja rinnuksille. Lisäksi huulet kuoriutuivat pois päällimmäisen ihokerroksen mentyä kuolioon turvotuksen seurauksena.

7.12., 3. päivä leikkauksen jälkeen -- turvotus vähenemään päin

Leikkausta seuraavana päivänä minulla oli kirurgin kontrolli, jolloin otettiin röntgenkuvat uusista leuoistani ja asennettiin kuminauhavedot suuhun. Röntgenkuvien näkeminen oli melko ihmeellinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässäni purentani on hyvä: ylä- ja alaetuhampaani osuvat toisiinsa, vaikka purennassa onkin vielä hiottavaa. Kuvissa näkyi selvästi, että alaleukaani oli kummallakin puolen laitettu kolme ruuvia ja yläleuka kiinnitetty titaanisilla levyillä ja ruuveilla. Kirurgi oli purentaani hyvin tyytyväinen ja sanoi, että leikkaus meni teknisesti aivan kuten pitikin, eikä mitään hankaluuksia oikeastaan ollut. Kuminauhavedot ("jänikset") laitettiin silti ohjaamaan leukoja uuteen asentoonsa. Kuminauhavetojen laittamisen jälkeen syöminen meni vielä hankalammaksi, sillä leuat eivät nyt auenneet senkään vertaa kuin aikaisemmin.

8.12., 4. leikkauksen jälkeinen päivä -- kotona taas ja vähän hymyilyttikin!

Tällä hetkellä, kuten kuvasta näkyy, kaulaani ja rintakehän yläosaa koristaa jo kellertäväksi muuttunut mustelma. Myös kasvoilla on vähän kellertävää mustelmaa. Oikean kulmakarvan yläpuolelle porattiin ruuvi, jonka avulla mitattiin yläleuan siirto, minkä vuoksi siinä on kolme tikkiä. Molemmin puolin leukakulmissa on haavat, joiden päällä on vielä sidokset. Huulet eivät vieläkään kovasti liiku eivätkä mene tiiviisti yhteen, joten puhuminen on edelleen aikamoista mökellystä. Jotenkin sillä kuitenkin olen pystynyt kommunikoimaan. Kasvot ovat silmien alapuolelta ylähuuleen asti puutuneet, ylähuuli on puutunut, ja alahuuli sekä -leuka ovat keskeltä tunnottomat. Pysyvää tuntopuutosta ei kuitenkaan pitäisi jäädä, sillä alaleuan hermot eivät katkenneet. Suu aukeaa jo sen verran, että päivittäin ottamani lääkkeet (Burana 800 mg x 3, Kefexin (antibiootti) 500 mg x 3 ja Panacod tarvittaessa) mahtuvat hampaiden välistä. Korvat ovat ajoittain lukossa, ja nenästä vuotaa välillä vielä vanhan veren väristä eritettä. Tabletit pystyn nielemään puolikkaina suuren (ja pääosin lattialle menevän) vesimäärän kera.

Keskimäärin täällä Turussa päin potilaat viettävät vastaavan leikkauksen jälkeen sairaalassa kolme yötä. Minunkin oli tarkoitus kotiutua toisen kirurgin kontrollin jälkeen 7.12., mutta oloni oli vielä sen verran heikko ja voipunut, ettei minua uskallettu vielä kotiin päästää. Ehkä suurin osa tuosta voipuneisuudesta oli henkistä sorttia, osansa tietysti oli varmasti heikolla syömiselläkin. Omalla kohdallani ehkä juuri leikkauksen jälkeiset kolme päivää olivat pahimmat mielialan suhteen, tuntui etteivät asiat lähde tästä koskaan paranemaan, ja oli vain todella tukala olo koko ajan. Ei oikein saanut syötyä eikä nukuttua eikä jaksanut tehdä mitään muutakaan. Kolmas päivä leikkauksen jälkeen oli kuitenkin omalla kohdallani käänne parempaan: jaksoin jo hieman lukea lehtiä ja syödäkin paremmin. Seuraavana päivänä, 8.12., pääsinkin sitten jo kotiin apteekin ja kaupan kautta. Lyhyitä kävelymatkoja jaksan tehdä, mutta varsinkin vähemmän syötyäni alkaa pidempään seistessä heikottaa. Mieliala on kuitenkin jo optimistisempi, kun vointi on ihan selvästi lähtenyt paranemaan, ja positiivinen kehitys ruokkiikin tässä itse itseään. Hyvä ruoka, parempi mieli, parempi vointi jne. Taidan nyt lähteä kokeilemaan, miten sujuisi lauhtuneessa säässä pieni kävelylenkki korttelin ympäri.

Tomorrow is the Day

Huomenna se tapahtuu. Marssin TYKS:n suu- ja leukakirurgian yksikköön klo 7.45 aamulla, ja herännen iltapäivällä leuat siirrettyinä. En ole enää suuremmin jännittänytkään, koska tiedostan siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikki on nyt valmista. Viime viikon torstaina oli vielä viimeinen kirurgin tapaaminen. Splintti sopi hyvin. Perjantaina kävin laboratoriossa verikokeilla. Minulle tehdään leikkausta varten verivaraus, jota varten tarvittiin veriryhmäkokeita. Verta ei anneta rutiinisti, vain jos vuotoa tulee tavallista runsaammin. Lisäksi määritettiin perusverenkuva. Tänään aamulla kävin oikojalla, joka asensi minulle leikkauskoukut. Ehdin jo ottaa niistä melko inhorealistisen kuvankin. Hieman nuo hankaavat limakalvoja, mutta kyllä niiden kanssa hyvin pärjää. Huomenna herättyäni tuskin niitä edes huomaa, sillä minulla lienee silloin jotain muutakin ajateltavaa.

Leikkauskoukut

Tästä se lähtee!

Niin lähellä, niin kaukana

Tänään on viikko aikaa leikkaukseen. Edellisen ja tämän postauksen väliin on mahtunut yksi käynti suusairauksien poliklinikalla. Tuolloin tapasin kirurgin ja oikojan, ja hampaistani otettiin jälleen yhdet kipsijäljennökset. Laskin, että hampaistani on otettu parin kuukauden sisällä ainakin kolmet ellei jopa neljät jäljennökset. Lisäksi käynnillä tehtiin kolmiulotteisia mittauksia ns. kasvokaarella. Näiden perusteella minulle valmistetaan splintti, jota olisi ymmärtääkseni tarkoitus sovittaa tämän viikon torstaina viimeisellä kirurgikäynnillä ennen leikkausta. Splintti on purentaa ohjaava akryylinen leikkauskisko, jota käytetään leikkaustilanteessa ohjaamaan leuat uuteen, leikkaussuunnitelman mukaiseen asentoon. Ensi viikon maanantaina, päivää ennen leikkausta, on sitten vielä yksi käynti oikojahammaslääkärille, joka asentaa minulle leikkauskoukut.

Tällä hetkellä viikko leikkaukseen tuntuu suurin piirtein ikuisuudelta. Eniten pelkään, että leikkaus jostain syystä siirtyisikin. Mitä jos sairastun? Tai kirurgi sairastuu? Tai tulee se päivystyksellinen leukamurtuma, joka vie leikkausaikani? Haluaisin vältellä julkisia paikkoja ja flunssaisia ihmisiä, mutta valitettavasti arjen askareet on hoidettava. Leikkauksen siirtyminen olisi kyllä järjettömän suuri pettymys. Olen katsellut kasvojani peilistä erinäisissä paikoissa, joissa tuskin tulen enää ennen leikkausta käymään, ajatellen, että näen tämän naaman tästä peilistä viimeistä kertaa. Typerän taikauskoisesti myös olen ajatellut, että mitä useammalle ihmiselle leikkauksesta kerron, sitä todennäköisemmin leikkaus siirtyy. Päänvaivaa aiheuttaa sekin, että jos leikkausta ei nyt tulisikaan, koska sitten ehtisin olla neljä viikkoa sairaslomalla – todennäköisesti en koskaan. Oikomishoitokin on nyt juuri sopivassa vaiheessa leikkausta ajatellen. Tätä hermoilua todennäköisesti jatkuu siihen asti, kunnes astun esilääkittynä leikkaussaliin, sillä vasta silloin voin tosissani uskoa leikkauksen tosiaan toteutuvan. Toivottavasti viikon päästä.

Leikkaussuunnitelma

Tapasin viime keskiviikkona kirurgini sekä oikojahammaslääkärini ja hänen ohjaajansa, jotka laativat minulle alustavan leikkaussuunnitelman. Leikkauspäiväksi on varmistunut tiistai 4. joulukuuta, jolloin minun pitää ilmaantua paikalle klo 7.45. Tämänviikkoisella käynnillä kirurgi hammaslääkärikollegojensa kera tarkasteli minusta otettuja kasvovalokuvia ja teki kasvoistani muutamia mittauksia, joiden perusteella päädyttiin seuraavanlaiseen leikkaussuunnitelmaan: yläleuan siirto eteen 4-5 mm, yläleuan nosto takaa ylös 3-4 mm ja alaleuan siirto eteenpäin tähän purenta-asemaan, arviolta 5 mm.

Lisäksi kirurgi kävi kanssani ylä- ja alaleuan leikkaustekniikan läpi mainiten ulkonäön muutoksista ja mahdollisista komplikaatioista. Yläleuan siirrolla eteen on tarkoitus parantaa sivuprofiilia, sillä minun tapauksessani kumpikin leuka sijaitsee melko takana, mikä saa puolestaan nenäni vaikuttamaan entistä suuremmalta. Yläleuan takanosto puolestaan sulkee avopurennan. Alaleuan siirrolla tuodaan sitten alaleuka eteenpäin niin paljon kuin uusi yläleuan sijainti vaatii. Minulla on jo valmiiksi alaleuka takana, ja kun yläleukaa sitten siirretään eteenpäin, saatetaan alaleukaa joutua tuomaan eteenpäin vielä enemmän. Lopputuloksena tullee olemaan nykyistä harmonisempi profiili. Lisäksi molempien leukojen eteenpäin tuominen avartaa ilmatietä, mistä syystä se tunnetaan myös "uniapnealeikkauksena". Uniapneaa minulla ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta leikkauksen ansiosta senkin riski pienenee sitten iän ja kilojen myötä.

Komplikaatioista kirurgi mainitsi seuraavat asiat: yläleuan siirrossa saatetaan joutua uhraamaan kuutoshampaan juuri, mikäli titaanilevyjen ja -ruuvien sijoitus ei ole muuten mahdollista. Tästä selvitään yleensä juurihoidolla. Nenän väliseinä voi yläleuan leikkauksen seurauksena vinoutua ja aiheuttaa jälkeenpäin ongelmia, minkä vuoksi se saatetaan joutua myöhemmin suoristamaan operaatiolla. Alaleuan siirron yhteydessä on mahdollista, että alaleuanluun sisällä kulkeva tuntohermo katkeaa, ja siinä tapauksessa toinen puoli alaleuasta on lopun elämää tunnoton. Eiköhän sen kanssa kuitenkin pystyisi elämään.

En oikein osaa päättää, pelkäänkö leikkausta vai odotanko sitä innolla. Ehkä vähän molempia.

Leikkausuutisia

Ajattelin, etten kirjoittaisi tänne mitään ennen kuin varma leikkauspäivä on selvillä. Jokin sellainen instant karma -ajatus minulla on, että jos julkisesti kerron pääseväni leikkaukseen joululomalla, jokin menee pieleen enkä varmasti pääse kirurgin veitsen alle. Ikinä. Joululomalla minut nyt kuitenkin olisi tarkoitus leikata. Seuraava käynti oikojalla on ensi viikon tiistaina ja sitä seuraavan viikon keskiviikkona on käynti, johon osallistuu sekä oikoja että suu- ja leukakirurgi. Arvelen siis kahden viikon päästä olevani paljon viisaampi. Oikomisen puolesta leikkaus joululomalla olisi siis joka tapauksessa mahdollinen.

Huomaatte varmaan, että puhun leikkaukseen "pääsemisestä", vaikka leukojen irrotus ja kiinnitys takaisin paikoilleen titaaniruuveilla ja -levyillä ei liene mikään maailman mukavin toimenpide. Nämä hoidot ovat kuitenkin sen verran pitkiä ja työläitä, että kun leikkauksesta viimein aletaan ihan tosissaan puhua, se tuntuu valonpilkahdukselta tunnelin päässä. Toisaalta leikkaus jännittää, vaikka uskoni länsimaiseen suu- ja leukakirurgiaan on järkähtämätön. Eniten minua huolestuttaa alaleuan leikkaus hermovaurioriskeineen, sillä hermoa nirhaistessa on aina riski, että kehittyy neuropaattinen kiputila. Luotan kuitenkin siihen, että kirurgini on leikannut kymmeniä ellei satoja alaleukoja, ja useimmat näistä potilaista elelevät nykyisin tyytyväisinä uusien leukojensa kera. Toivokaamme siis, että pääsen itsekin toivottamaan vuoden 2013 tervetulleeksi uusin leuoin.

Kesä"loma"päivitys

Olen viettänyt muuten työntäyteisen kesän keskellä pienimuotoista kesälomaa blogista, mutta tässä pieni update. Kävin oikojalla viimeksi 14.6., jolloin kojeistusta säädettiin taas hieman. Oikea puoli stabiloitiin telaketjuilla (oikea termi tosin taitanee olla voimaketju), samoin kuin etuhampaat, jotka alkavat jo näyttää lähes ihmismäisiltä. Kahdeksikkolenkki siirrettiin vasemmalle puolelle, jossa se vetää nyt kätevästi kakkoshammasta etuhampaan viereen. Alahampaatkin ovat jo lähestulkoon nätissä rivissä, mutta ahtauden eliminoimiseksi niitä vielä hiottiin vähän. Suunnitelmat leikkauskaarista syksyllä ovat pysyneet ennallaan, mutta päivämääristä leikkauksen tms. suhteen ei vielä ole tietoa. Odottelen jännityksellä.

Osaisiko muuten joku hammaslääketieteen tuntija kertoa, miten on mahdollista, että horisontaalinen ylipurentani on ilmeisesti oikomisen myötä pienentynyt useita millimetrejä? Voiko ilmiö johtua yksinkertaisesti siitä, että aiemmin ilmeisesti eteenpäin kallistuneet yläetuhampaani on oiottu pystymmiksi ja vastaavasti pystyt alaetuhampaani ovat kallistuneet eteenpäin? Mielestäni kyllä aika ällistyttävää, koska ennen oikomista hyp:ni oli luokkaa 7 mm, nyt 3-4 mm.