Elossa!

Selvisin näemmä molempien leukojen siirrosta. En ole aiempina päivinä jaksanut mitään pidempää postausta ajatellakaan, joten eipä sitten tullut postattua muuta kuin välttämättömimmät elossaolopostaukset Facebookin puolelle. Toivottavasti kukaan ei ajatellut, että leikkaus meni pahasti pieleen ja makaan tällä hetkellä jossain teholla. :-)

Varoitan, etteivät tämän postauksen kuvat välttämättä sovellu heikkohermoisille. Välittömästi leikkauksen jälkeen otettuja kuvia en julkaise, koska ne ovat niin inhorealistisia.

Leikkaus tehtiin siis tiistaina, jolloin menin leikkausosastolle heti klo 7.45. Minut vietiin heräämöön, jossa kartoitettiin vielä tietoja (pituus, paino, allergiat, aiemmat anestesiat) anestesiakaavaketta varten ja annettiin esilääkitys. Cocktail oli täsmälleen sama kuin viime kerralla, eli parasetamolia (Panadol), pregabaliinia (Lyrica) sekä oksikodonia (Oxycontin). Pregabaliini on hermokipuun ja ahdistuksen lievittämiseen käytettävä lääke, oksikodoni huumausaineeksi luokiteltava vahva kipulääke. Kyllähän noilla suurin ahdistus lievittyi, ja kun anestesialääkäriä jouduttiin vielä hetkisen odottamaan, marssin hänen ilmaannuttuaan rauhallisin mielin leikkaussaliin. Paikalla oli sekalainen liuta väkeä, anestesiahoitaja ja -lääkäri, hoitajaopiskelija ja jotain muita (hammaslääketieteen?) opiskelijoita, jotka olivat tulleet katsomaan "eksoottisempaa" molempien leukojen leikkausta eli alan ihmisten slangilla ilmaistuna bimax-leikkausta. Kello oli tuohon aikaan noin 8.30 aamulla. Anestesialääkäri kanyloi minut, ja ilmoitettuani olevani 5. vuoden kandidaatti hän tokaisi, että: "No sähän tiedätkin sitten enemmän kuin mä!" Tämän jälkeen sain suoneen anestesian induktioaineet eli lyhytvaikutteisen vahvan sedatiivi-kipulääkkeen sekä laskimoanesteetin, propofolin. Sitten alkoikin päässä pyöriä ja taju meni. Seuraavat epämääräiset muistikuvat ovat heräämöstä, kun vedin ensimmäiset tietoiset hengenvetoni. Kysyin kelloa, ja se oli tuossa vaiheessa varttia vaille viisi. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kestänyt odotetusti lähes koko päivän. Olin ilmeisesti heti heräämössä pyytänyt kännykän käteeni ja lähetellyt läheisille kirjoitusasultaan täysin virheettömiä tekstiviestejä, joten todennäköisesti olen saanut silmäni auki, mutta hassua kyllä, näkömuistikuvia minulle ei heräämöstä jäänyt. Muistan pelkästään kuulleeni hoitajien äänet ja paikalla käyneen kirurgin äänen, joka sanoi leikkauksen menneen hyvin ja alaleuan hermojen säilyneen ehjinä. Olin ilmeisesti kuitenkin tuossa vaiheessa melko pöllyissä, sillä varmistin vielä jälkikäteen kirurgilta, etten nähnyt unta ja että hän tosiaan oli käynyt sanomassa, etteivät hermot menneet poikki.

5.12., 1. päivä leikkauksen jälkeen -- murjottu potilas ruokalappuineen

Osastolle pääsin heti samana iltana. Ensimmäisestä illasta minulla ei suuremmin muistikuvia opioidihuuruiltani ole. Pahoinvointia tai kipuja ei pahemmin ollut, mutta sain mukaani kipupumpun, jolla pystyin itse annostelemaan itselleni kipulääkettä. Suusta vuoti verta, ja nenästä valahti verinoro aina, kun yritin nousta vähän ylemmäs. Osastolla hoitaja toi minulle jonkin Nutridrink-juoman, mikä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Kasvoni olivat silmistä alaspäin suurimmalta osin tunnottomat, ja nieluni oli aivan turvoksissa, joten alkuun tuotti vaikeuksia edes löytää suutaan, saati sitten yrittää saada huulia pillin ympärille ja nielaista. Lopulta onnistuin sen juoman sitten jotenkin sisuksiini imaisemaan, mutta melkoista päänvaivaa se tuotti. Ensimmäisen yön nukuin lähinnä 15-30 minuutin pätkissä, sillä heräsin aina välillä turvotuksen aiheuttamaan tukalaan oloon kasvoilla ja nielussa, ja lisäksi kuola valui jatkuvasti nieluun ja ulos suusta. Ensimmäiset päivät ja yöt leikkauksen jälkeen menivät melko pitkälti samanlaisissa tunnelmissa. Nukuin jääpussit poskilla ja öisin heräilin yskimään kuolaa pois suustani. Päivisin ei kipuja juuri ollut, mutta öisin tuntui sen verran painetta poskipäissä ja leuoissa, että kipupumppua tuli käytettyä. Syöminen lähti alun ihmettelyn jälkeen onnistumaan ensin nokkamukista ja sitten pillillä. Huulet eivät aluksi menneet ollenkaan yhteen, joten suurin osa syödystä ruuasta valui suoraan syliin ja rinnuksille. Lisäksi huulet kuoriutuivat pois päällimmäisen ihokerroksen mentyä kuolioon turvotuksen seurauksena.

7.12., 3. päivä leikkauksen jälkeen -- turvotus vähenemään päin

Leikkausta seuraavana päivänä minulla oli kirurgin kontrolli, jolloin otettiin röntgenkuvat uusista leuoistani ja asennettiin kuminauhavedot suuhun. Röntgenkuvien näkeminen oli melko ihmeellinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässäni purentani on hyvä: ylä- ja alaetuhampaani osuvat toisiinsa, vaikka purennassa onkin vielä hiottavaa. Kuvissa näkyi selvästi, että alaleukaani oli kummallakin puolen laitettu kolme ruuvia ja yläleuka kiinnitetty titaanisilla levyillä ja ruuveilla. Kirurgi oli purentaani hyvin tyytyväinen ja sanoi, että leikkaus meni teknisesti aivan kuten pitikin, eikä mitään hankaluuksia oikeastaan ollut. Kuminauhavedot ("jänikset") laitettiin silti ohjaamaan leukoja uuteen asentoonsa. Kuminauhavetojen laittamisen jälkeen syöminen meni vielä hankalammaksi, sillä leuat eivät nyt auenneet senkään vertaa kuin aikaisemmin.

8.12., 4. leikkauksen jälkeinen päivä -- kotona taas ja vähän hymyilyttikin!

Tällä hetkellä, kuten kuvasta näkyy, kaulaani ja rintakehän yläosaa koristaa jo kellertäväksi muuttunut mustelma. Myös kasvoilla on vähän kellertävää mustelmaa. Oikean kulmakarvan yläpuolelle porattiin ruuvi, jonka avulla mitattiin yläleuan siirto, minkä vuoksi siinä on kolme tikkiä. Molemmin puolin leukakulmissa on haavat, joiden päällä on vielä sidokset. Huulet eivät vieläkään kovasti liiku eivätkä mene tiiviisti yhteen, joten puhuminen on edelleen aikamoista mökellystä. Jotenkin sillä kuitenkin olen pystynyt kommunikoimaan. Kasvot ovat silmien alapuolelta ylähuuleen asti puutuneet, ylähuuli on puutunut, ja alahuuli sekä -leuka ovat keskeltä tunnottomat. Pysyvää tuntopuutosta ei kuitenkaan pitäisi jäädä, sillä alaleuan hermot eivät katkenneet. Suu aukeaa jo sen verran, että päivittäin ottamani lääkkeet (Burana 800 mg x 3, Kefexin (antibiootti) 500 mg x 3 ja Panacod tarvittaessa) mahtuvat hampaiden välistä. Korvat ovat ajoittain lukossa, ja nenästä vuotaa välillä vielä vanhan veren väristä eritettä. Tabletit pystyn nielemään puolikkaina suuren (ja pääosin lattialle menevän) vesimäärän kera.

Keskimäärin täällä Turussa päin potilaat viettävät vastaavan leikkauksen jälkeen sairaalassa kolme yötä. Minunkin oli tarkoitus kotiutua toisen kirurgin kontrollin jälkeen 7.12., mutta oloni oli vielä sen verran heikko ja voipunut, ettei minua uskallettu vielä kotiin päästää. Ehkä suurin osa tuosta voipuneisuudesta oli henkistä sorttia, osansa tietysti oli varmasti heikolla syömiselläkin. Omalla kohdallani ehkä juuri leikkauksen jälkeiset kolme päivää olivat pahimmat mielialan suhteen, tuntui etteivät asiat lähde tästä koskaan paranemaan, ja oli vain todella tukala olo koko ajan. Ei oikein saanut syötyä eikä nukuttua eikä jaksanut tehdä mitään muutakaan. Kolmas päivä leikkauksen jälkeen oli kuitenkin omalla kohdallani käänne parempaan: jaksoin jo hieman lukea lehtiä ja syödäkin paremmin. Seuraavana päivänä, 8.12., pääsinkin sitten jo kotiin apteekin ja kaupan kautta. Lyhyitä kävelymatkoja jaksan tehdä, mutta varsinkin vähemmän syötyäni alkaa pidempään seistessä heikottaa. Mieliala on kuitenkin jo optimistisempi, kun vointi on ihan selvästi lähtenyt paranemaan, ja positiivinen kehitys ruokkiikin tässä itse itseään. Hyvä ruoka, parempi mieli, parempi vointi jne. Taidan nyt lähteä kokeilemaan, miten sujuisi lauhtuneessa säässä pieni kävelylenkki korttelin ympäri.