Hyvästi, raudat!

Tänään, 5.6.2013, on (toivottavasti!) raudattoman loppuelämäni ensimmäinen päivä.

En muista, koska viimeksi olisin kokenut samanlaisen iloisen jälleennäkemisen kuin tänään nähdessäni hampaani ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Kiinteät kojeet (kaaret, braketit, renkaat, kaikki!) poistettiin, minkä jälkeen suuhygienisti rapsutteli viimeiset sementit ja muut ylimääräiset pois hampaistani ja vielä puhdisti ne. En muistanutkaan, että minulla oli sen kaiken metallin alla ihan esittelykelpoiset leegot. Muutama vanha, värjäytynyt paikka kojeiden alta paljastui muistuttamaan entisistä ajoista, mutta vaihdatan ne, kunhan saan aikaiseksi. Suuhygienisti kehotti varaamaan ajan omalle hammaslääkärille ihan tavalliseen hammastarkastukseen. En edes muista, koska viimeksi olisin sellaisessa käynyt. Ihan uskomatonta.

Irvistyshymy. Tsekatkaa tämä täydellinen purenta!

Perjantaina raahaan luuni jälleen suupoliklinikalle, jolloin saan retentiolangan sekä prässikiskon, jonkinlaisen läpinäkyvän akryylilevyn, ylläpitämään mahtavaa purentaani. Hampaisto palautuisi muuten entiseen kauheaan malliinsa ennen pitkää. Yleensä retentiolangat ja muut härpäkkeet tulisi laittaa seuraavana päivänä kojeiden poistosta, mutta tällä kertaa aikoja ei valitettavasti ollut mahdollista saada peräkkäisille päiville. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, etteivät hampaani tällä välin ehtisi palautua juurikaan. Ainakaan oikoja ei tuntunut olevan asiasta huolissaan. Haluaisin vain nyt suojella tätä upeaa uutta purentaani parhaani mukaan. Tuttavuutemme on ollut lyhyt, mutta sitäkin onnellisempi.

Kyllä nyt riemu repesi ihan tällaiseen kunnon virnistykseen asti. Tämän jälkeen minua ei sitten juuri suu kiinni enää näekään. Hymylihakset kramppaavat jo valmiiksi.

Ja nyt sitten vain kaupungille hymyilemään vastaantulijoille ja nauttimaan raudattomasta loppuelämästä. Aurinko paistaa ja Vilmalla on hampaat, jeee! Tämän monimutkaisempaan ajatteluun en nyt tässä onnen huumassani pysty, so long!

Kolme kuukautta leikkauksesta

Olen alkanut laskea leikkauksesta kulunutta aikaa viikkojen sijaan kuukausissa. Tämä kertonee siitä, että olen jatkanut elämässä eteenpäin. Enää leikkausta tulee ajateltua vain syödessä, kun puraisee poskeensa oikein kivuliaasti ja muistaa, että ai niin, se purenta on nykyään tällainen. Tosin sitäkään ei enää kovin usein tapahdu. Söin edellisviikolla mm. pitsan, ja hapankorppuja rouskuttelen harva se ilta. Olisipa joku kertonut minulle päivä leikkauksen jälkeen, että pystyn vielä joskus syömään pitsaa. Olisin todennäköisesti nauranut katketakseni - pääni sisällä, suu kun ei liikkunut mihinkään. :-)

Turvotusta on vielä aavistus jäljellä vasemmassa poskessa. Ei kuitenkaan auta kuin odotella, eiköhän se ainakin vuoden loppuun mennessä liene laskenut. Muuten alan olla ulkonäkööni oikein tyytyväinen. Omia kuviani katsellessa yllätyn vieläkin nähdessäni uuden sivuprofiilini. Vaikka alaleukaani tuotiin eteenpäin, leukani ei ole vieläkään mikään maailman suurin, vaan ennemminkin pienempi ja sirompi kuin ennen leikkausta.

Käytin noin kolme kuukautta leikkauksen jälkeen ympäri vuorokauden neljää "jänis"-kumilenkkiä poskihampaiden ja sivujen yhteen kuromiseksi, ja yöksi lisäsin yhden jäniksen eteen, jottei purenta avautuisi edestä. Viime käynnillä seiskoihin kiinnitettiin nupit, joiden välillä pidän ympäri vuorokauden "maaoravia". Muita lenkkejä en enää päivisin tarvitse. Yöksi laitan sitten edelleen viisi kumilenkkiä. Ylhäällä on edelleen leikkauskaari, alhaalla oli ensin tavallinen NiTi-kaari, nyt TMA-kaari. Leukajumppa on tuottanut toivotun tuloksen, sillä suun maksimiavaus oli viime käynnillä 32 mm. Tavoite oli 30 mm, joten enää ei tarvitse harrastaa kuin ylläpitävää leukajumppaa.

Ja sitten varsinainen breaking news: oikojani kertoi suunnittelevansa, että raudat otettaisiin pois ENNEN KESÄÄ!!!!!!!! Ette osaa edes kuvitella, miten innoissani olen! Sitten ei enää tarvitse kantaa hammasharjaa mukana jatkuvasti ja venkslata kumilenkkien kanssa. How cool is that! Aika omituinen tunne, että parin kuukauden päästä en enää ole leukapotilas, vaan ihan normaali ihminen.

Pakko laittaa vielä yksi kuva upeasta uudesta purennastani!

Terveisin,
onnellinen melkein ex-leukapotilas

Seitsemän viikkoa leikkauksesta

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen oikojakäynti oli viime viikolla. Leikkauksessa avopurentani suljettiin yläleuan takanoston avulla edestä, joten etuhampaani osuvat nyt mainiosti yhteen. Tämän seurauksena purenta kuitenkin jäi auki sivuilta ja takaa, joten poskihampaani eivät tällä hetkellä kosketa toisiaan. Muuten purenta näyttää kuulemma todella hyvältä. Alhaalla leikkauskaari vaihdettiin joustavaan NiTi-kaareen, ylös jätettiin vielä leikkauskaari ja koukut. Pidän nyt 24/7 sivu- ja poskihampaiden välissä neljää kumilenkkiä ("jäniksiä"), joilla purenta olisi tarkoitus kuroa kiinni. Yöksi laitan etuhampaisiin vielä yhden "jänislenkin", jottei purenta avautuisi edestä.

Naama on palautunut suurin piirtein ihmismäiseksi.

Pureskelusta ei oikein vielä tule mitään, koska poskihampaat eivät osu yhteen, ja hampaat ovat kumilenkkien ansiosta hieman aratkin. Mössödieetillä siis mennään vielä, perunamuusi on ollut lähes jokapäiväinen ateriani. Paino on pudonnut nyt kaksi kiloa ehkä odotetustikin, kun olen palannut takaisin normaaleihin liikuntarutiineihini, mutta syöminen ei oikein onnistu entiseen tapaan. Leukaoperaatio on siis hyvä tapa päästä kesäkuntoon, toivottavasti ei sentään lihasten kustannuksella. Juokseminen, tanssiminen ja ylösalaiset jooga-asanatkin sujuvat jo ilman mitään ikäviä tuntemuksia, mutta ratsastamaan en taida uskaltautua ennen kuin kolmen kuukauden päästä leikkauksesta, jolloin leuan voi kirurgin mukaan ajatella olevan luutunut.

Uusi sivuprofiilini. Teen yksityiskohtaisen analyysin ulkonäön muutoksista vasta sitten, kun kaikki turvotus on laskenut, mutta voin jo nyt sanoa olevani todella tyytyväinen. Ylä- ja alaleuan eteenpäin siirron ansiosta aiemmin hyvin selvästi profiilista erottunut kookas nenänikään ei enää mielestäni ole mitenkään silmiinpistävä.

Poskipäillä on vielä turvotusta, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että elämä on palautunut aika lailla normaaleihin uomiinsa. Alahuulen tunnottomuus vielä hieman häiritsee, mutta tunto on jo palautunut osittain ja uskon sen palautuvan kokonaan lähikuukausina. Kunhan purentani vielä oiotaan lopullisesti kohdalleen, lopputulos tulee varmasti olemaan todella hyvä.

Tomorrow is the Day

Huomenna se tapahtuu. Marssin TYKS:n suu- ja leukakirurgian yksikköön klo 7.45 aamulla, ja herännen iltapäivällä leuat siirrettyinä. En ole enää suuremmin jännittänytkään, koska tiedostan siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikki on nyt valmista. Viime viikon torstaina oli vielä viimeinen kirurgin tapaaminen. Splintti sopi hyvin. Perjantaina kävin laboratoriossa verikokeilla. Minulle tehdään leikkausta varten verivaraus, jota varten tarvittiin veriryhmäkokeita. Verta ei anneta rutiinisti, vain jos vuotoa tulee tavallista runsaammin. Lisäksi määritettiin perusverenkuva. Tänään aamulla kävin oikojalla, joka asensi minulle leikkauskoukut. Ehdin jo ottaa niistä melko inhorealistisen kuvankin. Hieman nuo hankaavat limakalvoja, mutta kyllä niiden kanssa hyvin pärjää. Huomenna herättyäni tuskin niitä edes huomaa, sillä minulla lienee silloin jotain muutakin ajateltavaa.

Leikkauskoukut

Tästä se lähtee!

Rautatilanteen päivitystä

Kävin viimeksi oikojalla 9.5. Mitään radikaaleja muutoksia ei tehty, samoilla kaarilla jatketaan. Alakaarella on yksi itsepäinen hammas, joka on vielä hieman kiertynyt, joten sen braketti kiinnitettiin uudelleen parempaan asentoon. Samalla sen reunoja hieman hiottiin, mutta en oikein usko sen mahtuvan kunnolla kääntymään rivistöön, ennen kuin alakaarelleni saadaan paremmin tilaa.

Alun perin etuhampaiden välissä ollutta rakoa on kavenneltu "kahdeksikkolenkillä", jota on nyt siirrelty etuhampaiden välistä kummankin puolen ykkös- ja kakkoshampaiden väliin aina siitä riippuen, kummalle puolelle on tullut isompi rako. Nyt kahdeksikkolenkki on jälleen etuhampaiden välissä ja rako etuhampaiden välissä on kutistunut lähes täysin umpeen. Vasemmalle ykkösen ja kakkosen väliin on sen sijaan tullut rakoa, joka oiotaan sitten taas vuorollaan umpeen. Näin ne hampaat pikku hiljaa tasoittuvat. Olisi kyllä kiva, jos jollain kaarella saisi kerralla hampaiden välit aivan tasaisiksi, mutta en valita, suurin piirtein ihmisen näköinenhän tässä alkaa jo olla. Ainakin viime vuoden kesään verrattuna :)

Hymy 14.5.2012

Oikomista ja leikkausaikataulun pohdintaa

Vierailin tiistaina 10.4. taas pitkästä aikaa TYKS:n suusairauksien poliklinikalla. Mitään erityistä ei nyt tehty, kaaretkin pysyivät samoina. Niitä ainoastaan aktivoitiin kumilenkit vaihtamalla. Lisäksi uusi oikojahammaslääkärini halusi ottaa purennastani uudet kuvat. Hän totesi hampaistoni keskilinjan olevan millimetrin verran vasemmalla, joten edelliskerralla etuhampaiden väliin asennettu kahdeksikkolenkki siirrettiin oikean ykkös- ja kakkoshampaan väliin ja lisäksi oikealle puolelle laitettiin voimaketju.

Keskustelimme lisäksi leikkausaikataulusta. Oikominen on edennyt sen verran mukavasti, että tähtäimessä olisi nyt leikkauskaaret syksyllä ja molempien leukojen siirtoleikkaus tämän vuoden joulukuussa. Minulla on sen verran paljon pakollista opiskelua, että muuten kuin joulu- tai kesälomalla minulla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta olla neljää viikkoa pois. Toivon kovasti, että tämä aikataulu onnistuisi, sillä lääkärin sijaisuus kuulostaa ainakin minun korvaani hieman paremmalta ensi vuoden kesän ohjelmalta kuin neljän viikon sairausloma. Kinkkujen ym. jouluruokien väliin jääminen sen sijaan ei minua harmita, sillä olen kasvissyöjä satunnaisia kala-aterioita lukuun ottamatta, kinkkuun en ole koskenut viiteen vuoteen. Toivokaamme siis, että tänä vuonna saisin joululahjaksi uuden purennan!

Etu(hammas)veto

Tänään olikin taas kaartenvaihtopäivä! Yläkaarelle tuli ilmeisesti melko samanlainen kaari kuin ennenkin, sen sijaan alakaarelle vaihdettiin vahvempi kaari, jonka pitäisi kallistaa hampaita voimakkaammin ja siten vähentää ahtautta alahammaskaarella. Jos tämäkään kaari ei riitä väljentämään alahammaskaartani riittävästi, joudutaan turvautumaan stripsaukseen, joka ymmärtääkseni tarkoittaa ahtauden vähentämistä hampaiden reunoja kevyesti hiomalla. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tehokkaalta kaari ainakin tuntuu, sillä hampaat tulivat hieman kipeiksi jo aamulla. Pystyin kuitenkin onneksi kohtalaisen hyvin syömään, ja kipu on iltaa kohti lähinnä vähentynyt.

Lisäksi kuten viime postauksessa uumoilin, etuhampaideni väliin laitettiin nyt lenkki, jonka on tarkoitus vihdoin vetää hammasrakoni umpeen. Ajattelin sen tapahtuvan muun oikomisen tavoin vähitellen viikkojen kuluessa, mutta illalla kun katsoin peiliin, rako oli jo mennyt näin paljon umpeen!

Sain lisäksi tänään kaariini kauniin keväiset kumilenkit kaikissa sateenkaaren väreissä. Hammashoitaja laittoi ilmeisesti sekaisin kaikkia värejä, jotka olivat saatavilla. Tulos on melkoisen vinkeä. Kuvassa näkyy myös väritön kahdeksikon mallinen lenkki etuhampaideni välillä. Uskokaa tai älkää, vielä aamulla hammasrako oli samanlainen noin kolmemillinen kuin aiemman postauksen 4.2. otetussa purentakuvassa! Eiköhän tästä vielä kaunis hymy saada, joskus.

"Uudet" hampaat

Hieman aikaa on taas vierähtänyt viime postauksesta, hampaistoni tilanne on nimittäin pysynyt melko lailla stabiilina. Tai niin olen luullut, kunnes vertasin kuvia hampaista ja totesin, että muutosta on kyllä tapahtunut, vain niin hitaasti, ettei sitä ole oikeastaan peiliin katsellessa edes huomannut. Mutta kyllähän näissä kuvissa tasoittumista ihan selvästi huomaa.

Käväisin 11. tammikuuta oikojahammaslääkärilläni, joka vaihtoi kaaret ja kumilenkit (tässä tulos, kun kehotin laittamaan "ihan minkä väriset kumilenkit vaan") sekä tasoitti etuhampaideni kulumat ihan tavallisilla paikoilla. Kyseessä on vain väliaikainen fiksaus oionnan helpottamiseksi, mutta itse olen uusiin etuhampaisiini älyttömän tyytyväinen. Koko homman lopuksi kuluneet etuhampaat korvattaneen laminaateilla tai kruunuilla. Etuhampaiden väliin jäänyttä rakoa ei ole vielä oiottu kokonaan umpeen, mutta hassua kyllä, olen siihen jo niin tottunut, ettei minulla ole minkäänlaista kiirettä päästä siitä eroon.

Oikojahammaslääkärini kertoi, että seuraava käyntini 22.2. on samalla viimeinen hänen luonaan, sillä hänen erikoistumisensa päättyy, ja minut siirretään joko hänen seuraajalleen tai ohjaajalleen. Hienoisella jännityksellä odotan, kenen hoitoon seuraavaksi päädyn. Tähän mennessä minua on hoitanut kaksi erikoistuvaa hammaslääkäriä, ja veikkaan tämän koko ruljanssin aikana oikojani vielä ehtivän vaihtua muutaman kerran. Toistaiseksi minulla ei ole ollut kenestäkään erikoistuvasta hammaslääkäristä ainuttakaan valituksen sanaa, enkä kyllä usko jatkossakaan olevan.

Oikomishoidon riemuja, vol. 2

Edellisviikolla 10. marraskuuta minulle laitettiin kiinteä kojeistus myös alahampaisiin, joten olen nyt tosiaan kokonaisuudessani raudoitettu. Samalla viikolla SARPE-kojeeni poistettiin kitalaesta ja sain tilalle aisallisen retentiokojeen, joka on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Kaikkiaan jouduin siis pitämään SARPE-kojetta viisi kuukautta. Tätä edeltävänä maanantaina ylä- ja alahampaani kumilenkitettiin, jotta ylä- ja alaleuan kuutoshampaisiin saataisiin jälleen asennettua renkaat. Kaikki oli hyvin, kunnes samana maanantaina illalla koin täyden shokin, kun pahaa aavistamatta kylmää vettä kunnolla hörpätessäni oikea yläetuhampaani vihlaisi niin, että meinasi taju lähteä. Tästä eteenpäin kaikki kyseisen hampaan kanssa kosketuksiin joutunut vähänkin kylmä materia, siis vesi, ilma tai mikä tahansa muu, aiheutti sietämättömän vihlonnan. Ulkona kävellessäni suuta hiukan avatessani järjetön vihlonta alkoi uudelleen, vaikkei sää mikään erityisen kylmä edes ollut. Paniikissa soitin oikojahammaslääkärilleni, joka ihmetteli ilmiötä kovasti eikä osannut tarjota sille oikein mitään selitystä. Hän kuitenkin lupautui poistamaan ylähampaiden oikomiskaareni väliaikaisesti, ja - luojan tai minkä tahansa kiitos - vihlonta loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Selitystä tuolle vihlonnalle ei oikein koskaan tarjoutunut, vaikka uskonkin, että kyse oli kaaren ja kumilenkkien kyseistä hammasta eri suuntiin repivistä voimista, vihlonta kun ilmaantui juuri samana päivänä, jolloin kumilenkit laitettiin. Epäselväksi jäi sekin, miksi hammas reagoi ainoastaan kylmään eikä ollenkaan kuumaan. Joka tapauksessa päätimme oikojahammaslääkärini kanssa jättää tuon kyseisen yläetuhampaan joksikin aikaa lepäämään kaaren ulkopuolelle. Nyt siinä toisin kuin muissa hampaissa ei ole ollenkaan kumilenkkiä, eikä hammas ole tuon jälkeen juuri vihoitellut lukuun ottamatta ajoittaisia lieviä vihlontaepisodeja, jotka kuitenkin päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavat. Hammaslääkärini sanoi, että joskus jokin hammas voi "ottaa nokkiinsa" oikomisesta sen verran, että hampaalle saatetaan joutua jopa tekemään juurihoito. Täysin komplikaatioilta ei siis aina vältytä oikomisessakaan, vaikka harvinaista tuo lieneekin. Juurihoitoa minulle ei ole koskaan tehty eikä toivottavasti koskaan joudutakaan tekemään, mutta saapa nyt nähdä, miten tuon hampaan kanssa lopulta käy. Joka tapauksessa vastaavanlaista hermovihlontaa en haluaisi joutua enää ikinä kokemaan, sen verran "tavallista" kipua ikävämmältä se tuntuu.

Oikomishoidon riemuja

Visiitti oikojahammaslääkärini vastaanotolle tänään tuotti suuren helpotuksen, kun toukokuun lopusta asti kitalaessani ollut "kidutuskoje" (RME, rapid maxillary expander), otettiin vihdoin ja viimein pois! Tuntui lievästi sanottuna hieman oudolta tuntea kitalakensa kokonaan ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Hampaiden harjauskin onnistuu sisäpuolelta vihdoinkin hieman normaalimmin, eikä päivän lounasta tarvitse enää onkia kojeen uumenista hammastikulla. Sössöttävä puhekin saa nyt jäädä historiaan, vaikken todistajalausuntojen mukaan "niin kauheasti" koje kitalaessa sössöttänytkään, ainakaan enää koko kesän sitä pidettyäni. Vapaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä torstaina saan jo uuden kojeen kitalakeen. Se on onneksi paljon sirompi, sillä sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää saavutettu levitys. Tätä varten minulle laitettiin sitten uudet kumilenkit ylähampaiden väleihin.

Uskokaa tai älkää, mutta vaikka olen käynyt läpi jo mm. yhden pikku leikkauksen, tämän projektin mielestäni kaikista kauhein vaihe tähän mennessä ovat olleet ne ihan aluksi hampaideni väliin laitetut kumilenkit. Välittömästi kun olin helpottuneena ehtinyt huokaista tämän oikojalleni, suuhuni tungettiin jo uudet kumilenkit, tällä kertaa sekä ylä- että alahampaisiin. Minulla on seuraava aika oikojalleni tämän viikon torstaina, jolloin alahampaisiini laitetaan raudat sekä yksi rengas kummallekin puolelle. Nämä laitetaan ainoastaan leikkauspotilaille, ei rutiinisti oikomishoidon yhteydessä. Ja kuten arvaattekin, jotta ahtaisiin hammasväleihin saataisiin laitettua renkaat, täytyy ensin laittaa - yllätys yllätys - ne ihanat kumilenkit. Sanonpahan vain, että raudat, leikkaus, nestemäisten litkujen syöminen keskellä kaunista kesää ihanien grilliherkkujen sijasta tai yhtään mikään muukaan ei ole ollut läheskään niin tuskallista kuin nämä riivatun kumilenkit. Poistuttuani vastaanotolta pumppasin itseni täyteen Buranaa, eikä sekään auttanut. Että hyvää loppuviikkoa Vilmalle.

Kesä kuvina

Kokosin menneen kesän ajalta yhteen muutamia kuvia, joista voi seurata hammasrakoni kehitystä. Yläleuan levitysleikkaus tehtiin siis 1.6.2011, ja tuosta kaksi viikkoa eteenpäin kääntelin avainta suuhuni asetetussa kojeessa levittäen yläleukaa. Levityksen maksimi lienee siis saavutettu vähän kesäkuun puolivälin jälkeen. Tuosta noin kuukauden päivät eteenpäin rako pysyi sinnikkäästi lähes puolisenttisenä, kunnes se heinäkuun puolivälin tienoilla alkoi itsekseen kaventua.

13.6.2011

Turvotus oli tuossa vaiheessa jo lähes hävinnyt, ja hymyilykin onnistui näin hyvin. Rako alkaa olla neljämillinen eli lähes maksimissaan. Kahden viikon sairaslomalleni osuivat kesän melkeinpä upeimmat helteet, joiden aikana kelpasi makoilla puistoissa ja rannoilla palvomassa aurinkoa. Paine poskionteloissa tuntui tosin tukalalta varsinkin helteellä, mutta helpotti leikkauksen jälkeen nopeasti.

14.6.2011

Ensimmäinen säälittävä yritykseni pukeutua hienosti ja näyttää fiksulta, kun etuhampaiden välissä on puolisenttinen rako. Tätä seuraavana päivänä meninkin jo töihin työpaikkaan, jossa kukaan ei tuntenut minua entuudestaan. Rakoni ei kuitenkaan töissä herättänyt mitään kauhistuneita kiljahduksia: lienevätkö ihmiset sairaalassa tottuneempia kaikenlaiseen omituiseen. Jäinpä kai ainakin mieleen rakoineni.

Heinäkuun osalta kiintolevyäni näyttää vaivaavan jonkinlainen kuvatyhjiö, mutta kesä-heinäkuun vaihteessa rako lienee ollut suurimmillaan. Suurimmillaan rakoni oli noin 4-5 mm, mitä se on jo tuossa 14.6. otetussa kuvassakin. Heinäkuun aikana myös siihen asti kateissa ollut kitalaen tunto alkoi palautua.

8.8.2011

Kuten kuvasta näkyy, rako oli tuossa vaiheessa mennyt spontaanisti jo lähes kokonaan umpeen. Tuossa kohtaa rakoa oli enää ehkä noin millin verran. Kuvan ottoa seuraavana päivänä sainkin yläkaarelle kiinteän kojeistuksen, hammaslääkärin mukaan "tasoittavan kaaren", minkä seurauksena rako alkoi taas suureta.

23.9.2011

Parimillinen rako täällä taas! Rautojen asennuksen yhteydessä etuhampaideni terävät reunat myös hiottiin hieman inhimillisemmän näköisiksi, mihin olin myös erittäin tyytyväinen. Aluksi halusin rautoihini punaiset kumilenkit. Kaari vaihdettiin ensimmäisen kerran 18.10.2011, jolloin vaihdoin kumilenkit pimeissä hohtaviin, kun Halloweenkin on jo ovella.

1.10.2011

Yritykseni näyttää tyylikkäältä jäänevät muutaman seuraavan vuoden osalta lähinnä yrityksiksi, kun ihana raudoitukseni saa minut näyttämään ala-asteikäiseltä. Saahan sitä toki aina yrittää :)