Kevätkuulumisia

Keväistä iltapäivää! Aurinko paistaa, kevät on tuloillaan ja kuviakin saa taas lisääntyneen valon ansiosta otettua. Sen kunniaksi saatte katsella tämänpäiväistä kuvaa nykyisin brunetesta Vilmasta hampaineen ja uusine hiuksineen. Nykyään minusta tuskin saa otettua kuvaa suu kiinni, niin tyytyväinen olen suoraksi oiottuun hammasrivistööni.

Hoitorintamalta sen verran uutisia, että minulle ollaan tekemässä toinen iensiirreleikkaus huhtikuussa. Ensimmäisestä iensiirteestäni tuli todella hieno. Se parani muutamien viikkojen kuluessa ja alkoi sulautua muiden ikenien joukkoon. Nykyisin tuskin huomaa, että mitään on tehtykään, ja mikä parasta, sain ikeneni takaisin. Muissakin alaetualueeni ikenissä on jonkin verran vetäytymää, joten vaikka siirre parantuessaan hieman kutistui eikä täyttä peittoa saatu, olen lopputulokseen todella tyytyväinen, sillä ien on nykyisin linjassa toisten ikenien kanssa. Hampaiden puhdistaminen käy nykyisin helposti, eikä vetäytynyt ien kipuile tai hammas vihlo. Seuraava iensiirteeni tehdään poskihampaan ikeneen, joten paikka on tällä kertaa hieman haastavampi. Saan kuitenkin suun avattua jo niin hyvin, että ongelmaa tulee tuskin olemaan.

Muuten elämä on melko lailla ennallaan: retentiovaihetta eletään, ja käyn edelleen oikojalla kontrolleissa parin kuukauden välein. Käytän edelleen prässikiskoa päivisin (myös tässä kuvassa) ja retentiolevyä öisin. Sen verran vapautusta retentiokojeiden käytöstä olen saanut, että iltaisin harrastusten ajan saan olla ilman mitään härveliä. Pelkään kuitenkin avopurennan uusiutumista sen verran paljon, että käytän mieluusti retentiokojeita vaikka hautaan saakka.

Olin tammikuussa Turun hammaslääkäripäivillä puhumassa ortognaattiskirurgisesta hoidosta potilaan näkökulmasta. Sain esityksestä todella hyvää palautetta ja olin varsin otettu, että hammaslääkäreitä kiinnosti kuulla myös potilaan näkökulma hoidosta. Omasta hoidostani minulla ei ole valittamista, mutta toivon, että esityksen myötä hammaslääkärit osaavat jatkossa entistä paremmin huomioida myös potilaan näkökulman. Myös vertaistuen merkitystä potilaalle olen pyrkinyt korostamaan, ja odotukseni ovat korkealla, että kyseistä toimintaa jatkossa kehitettäisiin myös täällä Turun suunnalla. Minuun saa edelleen ottaa yhteyttä, mikäli tuntuu, että haluaisi puhua jonkun kanssa hoidosta. Luen sähköpostia päivittäin, mutta vastaaminen valitettavasti useimmiten viivästyy arjen kiireiden vuoksi. Pyrin kuitenkin vastaamaan kaikkeen saamaani palautteeseen, vaikka sitten vähemmän tai enemmän myöhässä. Kiitos siis kaikille palautetta antaneille, olen viesteistänne kovin iloinen ja kiitollinen!

Kuinka selviytyä leukaleikkauksesta, osa 1

Tervehdys Sinulle, joka luet tätä. Saatat hyvin suurella todennäköisyydellä olla menossa leukaleikkaukseen tai ainakin harkita sitä, tai sitten olet jo käynyt läpi leukaoperaation. (Tai sitten et, ja luet blogiani jostain muusta syystä. Kerro toki lisää.) Koska oletan monen tätä blogia lukevan olevan (tulevia) leukapotilaita itsekin, ajattelin kasata pienen infopaketin siitä, millaista elämä välittömästi leukaleikkauksen jälkeen on, ja miten siihen kannattaa varautua.

Ortognaattinen leikkaus on paitsi iso leikkaus, se on myös psyykkisesti iso juttu. Leikkaus saattaa pyöriä mielessä jo useita kuukausia ennen itse leikkausta. Viimeistään, kun leikkauspäivä on lyöty lukkoon, alat todennäköisesti pohtia leikkausta ja jännittää. Mielessä alkaa pyöriä kysymyksiä: mitä, jos leikkaus ei menekään hyvin? Joudunko kärsimään kovista kivuista? Mitä, jos en enää koskaan olekaan ihmisen näköinen? Näihin kysymyksiin ei ole mahdollista vastata, sillä jokainen ihminen on yksilö, jokainen leikkaus on erilainen ja jokainen kokee leikkauksen omalla tavallaan. Sen sijaan varmaa on, että leikkaus jännittää aina. On epänormaalimpaa olla jännittämättä leikkausta kuin jännittää sitä. Jokaisen on selvittävä leikkauspaniikista omalla tavallaan. Joku haluaa haalia käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon, kun taas joku toinen ei halua tietää leikkauksesta yhtään mitään. Tärkeintä on, että olet motivoitunut leikkaukseen. Tällöin on myös helppo asennoitua leikkaukseen siten, että lyhytaikainen epämukavuus leikkauksen jälkeen kuuluu asiaan, se ei kestä ikuisuuksia ja on välttämätöntä paremman purennan saavuttamiseksi.

Tästä...

Ennen leikkausta kannattaa liikkua paljon, lopettaa paranemista hidastava tupakointi, jos sellaista sattuu harrastamaan (helppohan minun on sanoa, kun en ole koskaan edes maistanut tupakkaa) ja ennen kaikkea syödä. Mielellään kaikkea hyvää mutta runsaasti pureskelemista vaativaa, sellaisia ruokia et nimittäin kykene vähään aikaan leikkauksen jälkeen syömään. (Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä pitsaa. Ehdin onneksi leikkausta edeltävänä päivänä "viimeisellä aterialla" syödä maailman parhaan sellaisen.) Suosittelen varsinkin runsaita ravintolaillallisia ennen leikkausta! Niihin on sallittua käyttää rahaa, koska leikkauksen jälkeen et tule ajattelemaankaan ravintolaruokailua moneen kuukauteen. Lisäksi suosittelen ottamaan omasta pärstästä runsaasti kuvia, sillä juuri sitä naamaa et tule leikkauksen jälkeen enää koskaan näkemään. Leikkauksen jälkeen naama muuttuu turvotuksen laskiessa joka päivä, etkä tule jonkin ajan kuluttua enää muistamaan tarkalleen, miltä se naama ennen leikkausta näyttikään. Kuvien vertailu saattaa yllättää!

...tähän! Helppo hymyillä, kun viimein pystyy.

Leikkauspäivän aamuna kannattaa ottaa rauhallisesti. Olin tuolloin itse enemmän huojentunut kuin ahdistunut, sillä kuukausien (jopa vuosien) pohdinta ja odotus oli vihdoin ohi. Silloin vasta tiesin, että nyt se tapahtuu: kirurgi ei ollut ajanut työmatkalla päin puuta, minä en ollut sairastunut mahatautiin eivätkä porat olleet loppuneet leikkaussalista. Sairaalaan lähtiessä päälle kannattaa pukea väljäkauluksinen tai edestä napitettava paita, sillä kotiin päästessäsi et halua alkaa askarrella kireää poolokaulusta kipeän ja turvonneen leuan yli. Leikkauksen jälkeen voimat ovat vähissä, etkä välttämättä heti jaksa lukea lehtiä tai käyttää tietokonetta. Suosittelen kuitenkin ottamaan mukaan jotain ajanvietettä, sillä parhaimmillaan kolme-neljäkin vuorokautta sairaalan seinien sisällä saattaa tuntua hieman pitkäveteiseltä. Mitään muuta erityistä sairaalaan pakattavaa en osaa nimetä. Ainakaan hammasharjaa ei kannata vaivautua ottamaan mukaan, sillä välittömästi leikkauksen jälkeen suusi aukeaa ehkä noin 3 mm, ja suun puhdistus hoidetaan pelkillä Corsodyl-purskutteluilla. Erityisesti naisille tyypilliseen tapaan ei kannata pakata mukaan "koko elämää": ainakaan itse en välittömästi leikkauksen jälkeen jaksanut kiinnostua oikein muusta kuin kipulääkkeestä, siitä että joku puhdistaisi sieraimeni ja että saisin nukuttua ja syötyä edes jotain.

Leikkauksen jälkeiset päivät sairaalassa on syytä ottaa levon kannalta. Sinulle on tehty iso leikkaus, ja olet menettänyt melko paljon verta. Kannattaa suosiolla hyväksyä se, että olet turvoksissa, kipeä, voipunut ja mahdollisesti jopa hieman ahdistunut. Kukaan ei odota, että olisit reipas tai pirteä. Kannattaa tukeutua hoitajiin ja pyytää rohkeasti jääpusseja vaikka tunnin välein tarpeen niin vaatiessa. Yläleuan leikkauksen jälkeen nenästä vuotelee verta vähän väliä, ja sieraimet täyttyvät hyytyneestä verestä. Leikkauksen jälkeen on kiellettyä niistää, joten kannattaa pyytää hoitajia puhdistamaan sieraimet hellävaraisesti keittosuolalla ja pumpulitikuilla. Hoitajilta saa myös Nasolinia, jota leikkauksen jälkeen on sallittua käyttää. Suosittelen lämpimästi hankkimaan sitä myös kotiin leikkauksen jälkeen. Huulet halkeilevat turvotuksen vuoksi, joten niitä kannattaa rasvata ahkerasti huulirasvalla tai Bepanthenilla. Mitä isompi kerros, sen parempi. Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että leukapotilaan paras kaveri on hyvä hoitaja. Heidän työnsä on hoitaa sinua, joten älä pelkää vaivata heitä mitättömiltäkään tuntuvien asioiden takia. Meille nuorille ja terveille ihmisille voi tuntua vaikealta olla toisen autettavana, mutta tällaisen operaation jälkeen se ikään kuin kuuluu asiaan.

Äidin ja siskon tuomat lahjukset piristivät tämän potilaan päivää.

Yleisesti ottaen kannattaa yrittää tehdä olonsa niin mukavaksi kuin vain mahdollista, vaikka se voikin olla vaikeaa. Kivuista ei missään nimessä kannata kärsiä (toim. huom. ainakaan itselläni ei oikeastaan mitään varsinaisia kipuja ollut, vaan enemmänkin epämukavuuden ja paineen tunnetta leuoissa). Monissa paikoissa leukapotilaat saavat kipupumpun, jota suosittelen käyttämään aina, kun vähänkin siltä tuntuu. Jos et saa nukuttua, asiasta kannattaa mainita leikanneelle kirurgille: hän voi määrätä tarvittaessa nukahtamislääkettä. Kannattaa pyytää päästä pesulle, vaikka et jaksaisikaan ja tuntuisi, ettet yksin pysy pystyssä, hoitaja kyllä tulee tarvittaessa mukaan ja rapsuttaa kuivuneet veret niskasta ja korvien takaa. On huomattavasti mukavampaa lepäillä puhtaana kuin tukka rasvaisena ja veret naamalla. Syöminen tuntuu melko varmasti aluksi mahdottomalta, eikä nestemäisenkään ravinnon juominen suoraan kupista todennäköisesti onnistu. Suosittelen kokeilemaan erilaisia tapoja: pillillä imemistä, lusikointia ja nokkamukista juomista. Jollain näistä tavoista onnistut todennäköisesti saamaan edes jotain suuhusi. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan tavan, yritä syödä ja juoda (no, oikeastaan tuossa vaiheessa kaikki syöminen on juomista) sitkeästi mahdollisimman paljon, vaikka ei tekisikään mieli ja vaikka se tuntuisikin kestävän ikuisuuden. Voin luvata, että se loppujen lopuksi parantaa oloasi ja nopeuttaa toipumista.

Sanottavaa aiheesta riittäisi niin paljon, etten yritäkään tiivistää kaikkea yhteen postaukseen. Seuraavassa osassa käsitellään leukapotilaan elämää kotiin pääsyn jälkeen. Stay tuned!

PS. Tämä postaus EI ole aprillipila!

Leukaleikkauksen jälkeinen ruokavalio

Leuansiirtoleikkausten jälkeen on ainakin täällä Turussa vallalla käytäntö, että kuuden viikon ajan leikkauksen jälkeen pureskelu on ehdottoman kiellettyä. Niinpä näiden kuuden viikon ajan potilaan tulee noudattaa nestemäistä tai soseutettua dieettiä. Kaiken syötävän tulee siis olla nieltävissä sellaisenaan, niin ettei sitä tarvitse pureskella. Neste- tai sosemaisen ruokavalion toteutus käytännössä on sen verran haastavaa, että useimmat potilaat laihtuvat näiden kuuden viikon aikana, sillä ruuan nestepitoisuuden kasvaessa energiasisältö väistämättä köyhtyy. Omasta leikkauksestani tulee kuluneeksi huomenna neljä viikkoa, ja painoni on pudonnut säälittävän kilon verran. Ilmeisesti joko aineenvaihdunnassani on jotain vikaa tai sitten olen onnistunut toteuttamaan neste- ja sosedieettini suhteellisen ravitsevasti, ja koska luonnollisesti haluan uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, katson olevani pätevä jakamaan vinkkejä muillekin. Tämän postauksen sisältö ei tietenkään ole mikään ainoa oikea vaihtoehto, vaan ainoastaan tällaisen kala-kasvisruokavaliota noudattavan ituhipin tulkinta asiasta.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat ravitsemuksen suhteen ehdottomasti haastavimmat, koska huulet eivät liikkuneet mihinkään, ja kasvojen tunnottomuuden vuoksi 99 % syömiseen käytetystä ajasta kului suun paikallistamiseen. No ei nyt aivan, mutta jotain sinne päin. Olin sairaalassa leikkauksen jälkeen neljä yötä, joten hankalimpien päivien ajan ei onneksi ravitsemuksella tarvinnut itse päätään vaivata. Sairaalassa minulla oli kylmä nesteravinto, enkä aneluistani huolimatta saanut edes kahvia, vaikka olisin sen jäähtyneenä voinut aivan hyvin juoda. Leikkauspäivänä en saanut syötyä muuta kuin yhden hoitajan tuoman Nutridrinkin, jonka pitkän ihmettelyn jälkeen imaisin ruuansulatuskanavaani pillillä. Seuraavana päivänä onnistuin juomaan nokkamukista ja syömään lusikalla hieman vanukasta, mutta kuminauhavetojen asennuksen jälkeen lusikka ei enää suuhun mahtunut. Sitten olivat vaihtoehtoina vielä nokkamuki sekä pilli. Leikkauksen jälkeisenä päivänä join antaumuksella keittoa nokkamukista, kun nokkamukin kansi irtosi ja koko mukin sisältö kaatui rinnuksilleni. Tuolloin koin jälleen yhden epätoivon hetken, että eihän tästä mitään tule. Sen jälkeen pyysin joka kerta sairaalahenkilökunnalta ruokalapun, ja epäonnistumisistani huolimatta yritin sitkeästi joka aterialla saada syödyksi mahdollisimman paljon. Se kannatti, sillä olo koheni onnistuneesta ruokailusta yllättävän paljon.

Nutridrink-juomia löytyy apteekeista useita eri makuja. Kuva osoitteesta: http://www.apteekkiverkkokauppa.fi/

Kotiin päästyäni alkoikin sitten syömisten ihmettely. Haalin apteekista Nutridrink-juomia ja kaupasta kaikkia mahdollisia välipala-, proteiini- ja kuitujuomia. Ensimmäisinä kotiutumisen jälkeisinä päivinä ruokailuvälinearsenaaliini kuului ainoastaan pilli, jolla imin kaiken mahdollisen. Päivän ruokavalioni näytti suurin piirtein tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, Elovena-välipalajuoma (210 kcal) tai itse tehty smoothie
Välipala: QNT-proteiinijuoma (173 kcal, proteiinia 30 g)
Lounas: kasvissosekeittoa pillillä (n. 400 kcal), välipalajuoma (n. 200 kcal)
Välipala: Nutridrink-juoma (300 kcal, proteiinia 12-20 g)
Illallinen: tomaatti-vuohenjuustokeittoa pillillä (425 kcal), lasten smoothie (110 kcal)
Iltapala: proteiini- tai välipalajuoma (n. 200 kcal, proteiinia 2,5-30 g)

Tästä kaikesta kertyy yhteensä noin 2000 kcal, joten ei ole ihme, etten ole laihtunut. Kaloreita on nestedieetin aikana kertynyt päivässä todennäköisesti enemmän kuin tavallisesta ravinnostani. Koska olen vielä jatkanut sosekeittoja maidolla ja/tai Koskenlaskija-juustolla, proteiinia on vähän päivästä riippuen kertynyt noin 60-90 g, mikä on minun painoiselleni ihmiselle aivan riittävästi. Olen omalla kohdallani kiinnittänyt erityistä huomiota proteiinin saantiin, koska en syö lihaa, ja siten merkittävin proteiinin lähde jää puuttumaan. Kalaa tosin syön, mutta sen soseuttamista en ole ainakaan vielä uskaltautunut kokeilemaan.

Esimerkkejä hyväksi havaitsemistani tuotteista. Lastenruokahyllyllä kannattaa vierailla!

Hyviä täysin nestemäisiä keittoja löytyy onneksi runsaasti valmiina kaupasta, esim. Violan tomaatti-vuohenjuusto-, kasvissose ja mustaleima-juustokeitto ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia. Pinaattikeitto on hyvää ja ravitsevaa, mutta siitä varoituksen sana on paikallaan: pinaatinpalasia saa nyppiä raudoista melkoisen tovin. Nimimerkillä "Been there, done that."

Kuidun saanti jää täysin nestemäisessä dieetissä väistämättä vähäiseksi, joten ennen puurojen lisäämistä repertuaariini yritin lisätä ravintoni kuitupitoisuutta Elovena-välipalajuomilla, Nutridrink-kuitujuomilla sekä tekemällä itse hedelmistä ja vihanneksista smoothieita, joihin olen lisännyt ruisleseitä. Tällainen smoothie voisi sisältää esimerkiksi banaanin, omenan kuorineen, salaattia, kurkun kuorineen, jogurttia sekä hunajaa, jos kaipaa lisää makeutta. Smoothiet ovat siitäkin käteviä, että niitä voi muunnella loputtomiin.

Eräs päivällinen: kukkakaalisosekeittoa, appelsiini-persikkamehua ja proteiinijuoma.

Noin viikon kuluttua leikkauksesta aloin tosissani harjoitella lusikalla syömistä, koska jatkuva pillillä imeminen alkoi tympäistä. Aluksi kuitenkin soseet päätyivät suuremmassa määrin rinnuksille kuin suuhun. Nyt syön jo lusikalla melko sujuvasti, mutta tunnottomalle alahuulelleni ja leualleni kertyy edelleen noloja "yllätyksiä". Tällä hetkellä päivän syömiseni voisivat näyttää tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, kaurapuuroa ja mehukeittoa
Välipala: Skyr-maitoproteiinivalmiste tai proteiinijuoma
Lounas: kasvissosekeittoa, jogurttia mangososeella tai kerroskiisseli
Välipala: Elovena-välipalajuoma tai itse tehty smoothie
Illallinen: perunamuusia, lanttulaatikkoa ja kirjolohen mätiä
Iltapala: proteiinijuoma tai vispipuuroa

Vaihtoehtoja siis on, ja niiden määrä kasvaa vielä sitä mukaa, kun siirtyy täysin nestemäisestä dieetistä soseutetumpaan versioon. Blenderillä tai sauvasekoittimella voi nimittäin soseuttaa lähestulkoon mitä vain. Seuraavaksi aion kokeilla blenderillä soseutettuja versioita tavallisista herkuistani, kuten kasviscouscous. Jännityksellä odotan, miltä se mahtaa maistua...

P. S. EN ole saanut rahallista tai mitään muutakaan tukea postauksessa esiintyviltä brändeiltä, vaan mainitsin ne täysin oma-aloitteisesti esimerkkeinä hyväksi havaitsemistani tuotteista. :-)

Hieman pohdintaa leukaleikkausten psyykkisistä vaikutuksista

Olen monesti miettinyt, miksi juuri leukaoperaatiot ovat poikineet oheistuotteinaan liudan aiheeseen liittyviä keskustelupalstoja ja blogeja, joita ainakin englanniksi googlettamalla löytyy lukuisia. Päällimmäinen syy on varmaankin leukaleikkausten edellyttämä pitkä oikomishoito, minkä vuoksi leukaleikkaukseen meneminen ei ole ainoastaan yksittäinen leikkaus vaan usean vuoden pituinen projekti, johon tulee sitoutua. Toiseksi kasvojen alueeseen kohdistuva leikkaus on merkitykseltään täysin eri asia kuin vaikkapa umpilisäkkeen poisto. Ovathan kasvot merkittävin sosiaalinen "käyntikorttimme" ja tärkeä osa identiteettiämme. Mitä enemmän kasvot muuttuvat, sitä enemmän joutuu ihminen muuttamaan käsitystään itsestään ja muovaamaan uudelleen jo kerran omaksumaansa identiteettiä. Näistä syistä leukaleikkausten psyykkiset vaikutukset voivat olla hyvin moninaiset, joten potilaan psyykkisen tilan kartoitus on leukaleikkausta suunniteltaessa erityisen tärkeää.

Ihmisten välillä on suurta vaihtelua siinä, miten suuren merkityksen kukin ulkonäölleen antaa. Jollekin ulkonäkö on kaikki kaikessa, kun taas jonkun toisen elämässä on paljon merkittävämpiäkin asioita. Useimmille oman ulkonäön muutos lienee kuitenkin ainakin jossain määrin merkittävä asia. Tapauksesta riippuen ulkonäön muutos leukaoperaation yhteydessä voi olla vähäinen tai joskus hyvinkin huomattava. Tästä syystä on tärkeää informoida potilasta ulkonäön muutoksista, ja ainakin itselleni laadittiin "ennuste" siitä, miltä profiilini leikkauksen jälkeen tulee näyttämään. Lienee hyvin yleistä, että leikkauksen jälkeen oma naama voi tuntua vieraalta ainakin jonkin aikaa, kunnes muutokseen lopulta tottuu. Useimmiten leukojen siirtoleikkausten koetaan kuitenkin muuttavan ulkonäköä positiiviseen suuntaan, sillä tasapainoinen purenta ja harmoninen profiili, jota ortognaattinen kirurgia purennan korjaamisen ohella tavoittelee, koetaan fyysisesti viehättäväksi. Pikaisella haulla löysin kaksi tutkimusta, joissa 87-89 % potilaista raportoi olevansa tyytyväisiä leukaleikkauksen esteettiseen lopputulokseen. Yleisesti ottaen leukaleikkauksen koettiin pitkällä aikavälillä kohentaneen itseluottamusta ja parantaneen sosiaalista kanssakäymistä.

On tunnettu fakta, että ahdistuksen ja masennuksen tunteet jonkin aikaa leikkauksen jälkeen ovat täysin normaaleja. Voisi sanoa, että ne lähestulkoon kuuluvat asiaan. En onnistunut löytämään minkäänlaista tilastotietoa siitä, onko leukaoperaation läpikäyneillä enemmän psyykkistä oireilua kuin muulla väestöllä. On kuitenkin itsestään selvää, että leikkauksen jälkeinen heikko olotila, turvotus ja särky vaikuttavat myös psyykkiseen vointiin. Monet kokevat helpottavaksi tekijäksi tiedon siitä, että kurjuus johtuu leikkauksesta ja on olotilana vain väliaikainen. Kivulla on tunnetusti emotionaalinen komponentti, mistä syystä pelko ja ahdistus lisäävät kivun epämiellyttävyyttä. Näin ollen tarkka tieto kivun aiheuttajasta vähentää myös huomattavasti sen aiheuttamaa ahdistusta. Toisinaan alaleuan sagittal split -osteotomia voi hermovaurion seurauksena aiheuttaa kiputilan, jonka sinänsä voisi kuvitella voivan johtaa masennusoireiluun. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, sillä hermovaurion ilmaantuvuus leikkauksen yhteydessä on aineistosta riippuen noin 1,3-18 %, ja vain pieni osa näistä johtaa kiputilaan. Oma kirurgini arvioi, että kiputila kehittyy noin yhdelle kolmestasadasta leikatusta potilaasta, joten kovin todennäköistä se ei ole.

Leukaleikkaus ja ulkonäkö

Pakko jakaa eräs linkki, jota fiilistelin viikonloppuna. Dr. Richard Joseph Floridasta on paikallinen suu- ja leukakirurgi, joka esittelee sivuillaan ennen/jälkeen-kuvia leikkaamistaan potilaista. Oli jälleen kerran näitä kuvia katsellessa todettava, että leuansiirtoleikkauksen vaikutus ulkonäköön voi olla aivan ällistyttävän dramaattinen. Varsinkin vaikeimmin leukavikaisilla tapauksilla leuansiirtoleikkauksen tarjoama hyöty ei liene rajoittunut pelkästään purentaan, vaan myös koko sosiaaliseen elämään. Voisin kuvia katseltuani veikata, että useimmille Dr. Josephin potilaista on leikkauksen jälkeen alkanut treffikutsuja sadella.

Potilas nro 121 on malliesimerkki siitä, mitä Le Fort I -osteotomia parhaimmillaan tekee. Tällä potilaalla yläleukaa on saanut siirtää aika reilustikin ylöspäin, kun ientä on alkutilanteessa ollut niin jumalattoman paljon näkyvissä. Varmaan hänen tapauksessaan monikaan ei ole leikkauksen jälkeen tunnistanut tai ainakaan suostunut uskomaan, että kyseessä voi olla sama ihminen.

Potilas nro 103 taas osoittaa alaleuan siirron vaikutukset profiiliin. Myös edestä leukaperät näyttävät hieman leventyneen, ja potilas on varmaan riemulla hyvästellyt kaksoisleukansa. Oma tilanteeni on hieman samantyyppinen eli alaleukani sijaitsee liian takana. Tälle potilaalle on lisäksi tehty genioplastia eli "chin advancement" pienen leuan korjaamiseksi.

Tälle potilaalle on tehty oikeastaan täysin sama setti, joka minulle tullaan tekemään. Ainoana erona minun toimenpiteeseeni alaleukaa on siirretty hänellä taaksepäin, kun taas minulla sitä tuodaan eteen. Odotan tietenkin, että itsekin leikkaukset läpikäytyäni näytän vähintään yhtä häikäisevältä.

Tässähän ei enää malta odottaa omaa leikkausta. Saapa nähdä, miten omien treffikutsujeni määrälle leikkauksen jälkeen käy. Ei turhia paineita suu- ja leukakirurgilleni!

Le Fort I -osteotomiasta

Torstaina kävin suusairauksien klinikalla poistattamassa tikit leikkaushaavoistani. Minulle tehdyssä SARPE-leikkauksessa ainoa varsinainen leikkaushaava tehtiin suun limakalvolle, kummallekin puolelle yläleuan ikeniin ulottuen ykkösistä, etuhampaista, kuutoshampaisiin asti. Näiden haavojen kautta tehtiin siis Le Fort I -osteotomian sahaukset sekä yläleuan talttaus kahtia etuhampaiden välistä. Mihinkään muualle, etuhampaiden väliin tai kitalakeen, ei haavoja tullut. Omasta mielestäni tikit eivät juuri elämää haitanneet, eihän niitä ikenen ja ylähuulen välissä edes huomannut, mutta onpahan ne nyt poistettu.

Tässä vielä selvyyden vuoksi ranskalaisen kirurgi René Le Fortin mukaan nimetyt linjat, joita pitkin sahaukset leikkauksessa suoritettiin. Samoja linjoja käytetään myös siirrettäessä yläleukaa leikkauksessa, jollainen minullekin sitten parin vuoden sisällä/päästä tehdään. Minulle viime viikolla tehdyssä SARPE-leikkauksessa yläleuka taltattiin noiden lisäksi keskeltä halki, jotta sitä pystyttäisiin levittämään. Näistä kuvista näkee selvästi, miksi myös Le Fort I -sahaukset ovat yläleuan levityksen kannalta välttämättömät: yläleuan levittäminen sivuille on hieman hankalaa, jollei yläleukaa lisäksi irroteta ympäröivästä kallosta yllä esitettyjen linjojen mukaisesti.

Le Fort I -osteotomian avulla yläleukaa voidaan kiertää ja/tai siirtää eteen, ylös tai alas potilaan ongelmasta riippuen. Minulla sitä ainakin kierretään, aikaisemman suunnitelman mukaan mahdollisesti myös siirretään eteen ja ylös. Viimeksi kirurgini kanssa puhuessani hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei yläleukaani tarvitsisi ollenkaan siirtää, vaan ainoastaan kiertää. Yläleuan alue on niin tiheästi verisuonitettu, että tämäntyyppisten leikkausten yhteydessä nieluun saatetaan joskus joutua asettamaan vuorokaudeksi hengitysputki, jotta hengitystiet eivät tukkiutuisi verenvuodosta. Tämän ajan potilas viettää teho-osastolla nukutettuna. Näin toimittaessa Le Fort I -osteotomia on todettu hyvin turvalliseksi. Varsinkin yläleukaa ylös nostettaessa voi leikkauksen jälkeen seurata nenän tukkoisuutta tai poskiontelontulehduksia, jotka ovat yleensä hoidettavissa. Kasvonpiirteissä on odotettavissa myös muutoksia: varsinkin yläleukaa eteenpäin tuotaessa nenä saattaa jonkin verran levitä ja nenän kärki kohota. Lisäksi poskipäät saattavat tulla osteotomian seurauksena paremmin esiin. Yläleuan siirrolla ylös saadaan myös hävitettyä esimerkiksi hymyillessä turhan paljon näkyvät ikenet.