sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Oikomista ja leikkausaikataulun pohdintaa

Vierailin tiistaina 10.4. taas pitkästä aikaa TYKS:n suusairauksien poliklinikalla. Mitään erityistä ei nyt tehty, kaaretkin pysyivät samoina. Niitä ainoastaan aktivoitiin kumilenkit vaihtamalla. Lisäksi uusi oikojahammaslääkärini halusi ottaa purennastani uudet kuvat. Hän totesi hampaistoni keskilinjan olevan millimetrin verran vasemmalla, joten edelliskerralla etuhampaiden väliin asennettu kahdeksikkolenkki siirrettiin oikean ykkös- ja kakkoshampaan väliin ja lisäksi oikealle puolelle laitettiin voimaketju.

Keskustelimme lisäksi leikkausaikataulusta. Oikominen on edennyt sen verran mukavasti, että tähtäimessä olisi nyt leikkauskaaret syksyllä ja molempien leukojen siirtoleikkaus tämän vuoden joulukuussa. Minulla on sen verran paljon pakollista opiskelua, että muuten kuin joulu- tai kesälomalla minulla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta olla neljää viikkoa pois. Toivon kovasti, että tämä aikataulu onnistuisi, sillä lääkärin sijaisuus kuulostaa ainakin minun korvaani hieman paremmalta ensi vuoden kesän ohjelmalta kuin neljän viikon sairausloma. Kinkkujen ym. jouluruokien väliin jääminen sen sijaan ei minua harmita, sillä olen kasvissyöjä satunnaisia kala-aterioita lukuun ottamatta, kinkkuun en ole koskenut viiteen vuoteen. Toivokaamme siis, että tänä vuonna saisin joululahjaksi uuden purennan!

lauantai 25. helmikuuta 2012

SARPE, siis mikä?

Nyt kun omasta SARPE-leikkauksestani tulee muutaman päivän päästä kuluneeksi yhdeksän kuukautta (tiedän, vuosi olisi paljon raflaavampi, mutta kun ei malta odottaa), lienee sopiva aika tehdä yhteenvetoa leikkaukseen ja yläleuan levitykseen liittyvistä kysymyksistä. Tsek myös aiempi SARPE-postaukseni täältä!

Mikä?

Joskus oikomishoito vaatii aluksi yläleuan nopean kirurgisavusteisen levityksen (surgically assisted rapid palatal expansion, SARPE). Ensin oikojahammaslääkäri valmistaa poskihampaisiin renkailla kiinnitettävän oikomiskojeen, jota levitetään kitalaessa olevan osan ruuvista. Tämän jälkeen suu- ja leukakirurgi tekee nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa ns. Le Fort I -osteotomialinjan mukaiset sahaukset yläleukaan ja lisäksi halkaisee yläleuan etuhampaiden välistä keskeltä kahtia. Näin potilas pystyy itse levittämään yläleukaa kiertämällä saamaansa "avainta" suulaessa olevan kojeen ruuvissa.

Miksi?

Liian kapean yläleuan aiheuttaman niin sanotun ristipurennan hoitamiseksi. Ristipurennassa ylähampaat purevat alahampaiden sisäpuolelle hampaita yhteen purtaessa, kun niiden normaalisti kuuluisi purra alahampaiden ulkopuolelle.

Ennen leikkausta

Miltä se tuntuu?

Leikkauskivut vaihtelevat yksilöllisesti, mutta omalla kohdallani sellaisia ei juuri ollut. Heräämössä leikkauksen jälkeen yläleukaa hieman särki, mikä meni särkylääkkeillä ohitse. Sen jälkeen kipua ei tuntunut ollenkaan. Söin leikkauksen jälkeen ibuprofeenia (Burana) ja parasetamolia (Panadol) noin yhdestä kahteen viikkoa leikkauksesta, vaikkei varsinaista kipua ollutkaan. Itseäni vaivasi eniten leikkauksen jälkeen noin viikon verran tuntunut epämiellyttävä paine poskionteloissa, ne kun olivat leikkauksen jäljiltä täynnä nestettä. Sekin meni kuitenkin nopeasti ohi.

Kauanko toipuminen kestää?

Se on yksilöllistä, mutta itse olin melko hyvävointinen heti leikkauksen jälkeen, pahoinvointia tms. ei ollut ollenkaan. Puhumaan pystyin melko normaalisti välittömästi leikkauksesta herättyäni. Pääsin pois sairaalasta seuraavana päivänä, jolloin vointini oli jo kasvojen turvotusta lukuun ottamatta melko normaali. Turvotusta jatkui kaikkiaan muutaman viikon. Yleisvointini oli oikeastaan heti leikkauksen jälkeisestä päivästä lähtien melko hyvä. Kuntoilemaankin uskalsi lähteä kolmisen viikon kuluttua leikkauksesta, tosin aluksi yläleuka hieman aristi tärähdyksiä esim. juostessa tai hyppiessä. Nestemäistä ruokaa piti syödä kahden viikon ajan, pehmeää ruokaa neljän viikon ajan.

Vaikuttiko leikkaus kasvojen tuntoon?

Heti leikkauksen jälkeen koko naama ylähuulesta silmien alapuolelle tuntui puutuneelta yläleuassa kulkevan tuntohermon venytyksestä johtuen. Puutumisen tunne kesti leikkauksen jälkeen muutaman viikon, mikä jälkeen kasvojen tunto palautui täysin normaaliksi. Myös kitalaki ja yläleuan ikenet olivat leikkauksen jälkeen tunnottomat. Kitalakeen tunto palasi muutaman kuukauden sisällä, yläleuan ikenet olivat tunnottomat pidempään, mutta nyt melkein 9 kk kuluttua leikkauksesta niidenkin tunto on palautunut. Kitalaen ja yläleuan ikenien tuntoaistimus tosin tuntuu hieman erilaiselta kuin ennen leikkausta.

Kitalakirauta

Miten "kitalakirauta" vaikuttaa elämään?

Aluksi sen kanssa on hankala puhua ja nielaista, mutta nopeasti siihen tottuu. Levityksen jälkeen kitalakeen tulee enemmän tilaa, minkä huomasin helpottavan puhumista suuresti. Lisäksi se kerää sylkeä, mikä osaltaan hankaloittaa artikulointia. Kaikenlainen ruoka tarttuu siihen kiinni, mutta veden purskuttelulla ja hammastikuilla pärjää pitkälle. Metallinpaljastimet eivät sitä havaitse, joten lentokenttien turvatarkastuksissa tms. ei pitäisi olla ongelmia.

Oliko "avaimen" kääntäminen vaikeaa?

Aluksi sen kanssa oli hieman ihmettelyä, vaikka oikoja näyttikin avaimen toimintaperiaatteen minulle jo ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeenkin sen vielä kirurgilta varmistin. Etuhampaiden väliin alkoi kuitenkin muodostua toivotulla tavalla rakoa, vaikka en aluksi aivan varma kääntötavasta ollutkaan. Alla olevassa kuvassa avaimen kääntö on parhaillaan käynnissä. Avain siis työnnetään kojeessa olevaan reikään kuvassa esitetyllä tavalla ja sen vartta käännetään tuosta asennosta vipuvarren tavoin niin paljon ylös kuin mahdollista. Ja sitten vielä tiedoksi, etten oikeasti ole tuollainen töpselikärsäinen pikku porsas, vaan vaikutelma johtuu turvotuksesta.


Kuinka kauan kitalakirautaa joutuu pitämään?

Itselleni yläleuan levitysleikkaus tehtiin kesäkuun 1. päivänä, ja kitalakirauta laitettiin paikoilleen noin viikkoa ennen sitä. Sen annettiin olla kitalaessani marraskuun 10. päivään saakka eli yhteensä 5 kk ajan. Tämän jälkeen sen tilalle laitettiin sirompi kitalaen poikki kulkeva retentiolanka.

Oliko leikkauksesta jotain haittaa?

Olin onnekas ja vältyin verenvuodolta, tulehduksilta ja muilta komplikaatioilta. Nykyisin ei tosin tulehduksia suuremmin pääse tulemaan, sillä leikkauksen yhteydessä annetaan järjestään antibioottihoito ja ohjeistetaan purskuttelemaan suuta desinfektioaineella kahden viikon ajan. Yksi SARPE-leikkauksen mahdollinen komplikaatio on niin sanotun oronasaalisen fistelin kehittyminen, eli kitalakeen tulee aukko, joka johtaa nenän puolelle. Itselläni tuli kitalakeen jossain vaiheessa kesällä pieni "nappula", jonka oikojani arveli olevan tällainen fisteli. En kuitenkaan tiedä, ulottuuko se nenään asti, eikä siitä ole ollut muuta haittaa kuin kitalaessa tuntuva hyvin pieni kohouma. Suuremmat fistelit pystytään kuitenkin tarvittaessa sulkemaan kirurgisesti, jos ne haittaavat potilasta. Jonkinasteista sosiaalista haittaa saattoi lisäksi aiheutua kuusimillisestä raosta etuhampaiden välissä, mutta ainakaan itseäni sekään ei suuremmin haitannut. Lisäksi rako alkoi itsellään umpeutua noin kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Iloinen potilas!

Oletko tyytyväinen lopputulokseen?

Yläleukani ja hymyni ovat todella paljon leveämmät, mihin olen erittäin tyytyväinen aikaisempaan kapeaan yläleukaani verrattuna. Kitalaessa on valtavasti enemmän tilaa kielelle, joten sitä ei tarvitse enää lepuuttaa hampaiden välissä niin kuin aikaisemmin. Purenta sen sijaan huononi yläleuan levityksen myötä, mutta minulle seuraavaksi tehtävän ylä- ja alaleuan siirron jälkeen se tulee olemaan parempi kuin mitä se ilman yläleuan levitystä olisi voinut olla. Mitään pysyvää haittaa en leikkauksesta kokenut, päinvastoin se meni sujuvammin kuin uskalsinkaan odottaa, ja menisin koska tahansa uudelleen leikkaukseen.

Jos tulee mieleen kysymyksiä, joita tässä yhteenvedossa ei ole käsitelty, minuun sopii ottaa rohkeasti yhteyttä, niin yritän vastata parhaan tietoni ja taitoni mukaan.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Etu(hammas)veto

Tänään olikin taas kaartenvaihtopäivä! Yläkaarelle tuli ilmeisesti melko samanlainen kaari kuin ennenkin, sen sijaan alakaarelle vaihdettiin vahvempi kaari, jonka pitäisi kallistaa hampaita voimakkaammin ja siten vähentää ahtautta alahammaskaarella. Jos tämäkään kaari ei riitä väljentämään alahammaskaartani riittävästi, joudutaan turvautumaan stripsaukseen, joka ymmärtääkseni tarkoittaa ahtauden vähentämistä hampaiden reunoja kevyesti hiomalla. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tehokkaalta kaari ainakin tuntuu, sillä hampaat tulivat hieman kipeiksi jo aamulla. Pystyin kuitenkin onneksi kohtalaisen hyvin syömään, ja kipu on iltaa kohti lähinnä vähentynyt.

Lisäksi kuten viime postauksessa uumoilin, etuhampaideni väliin laitettiin nyt lenkki, jonka on tarkoitus vihdoin vetää hammasrakoni umpeen. Ajattelin sen tapahtuvan muun oikomisen tavoin vähitellen viikkojen kuluessa, mutta illalla kun katsoin peiliin, rako oli jo mennyt näin paljon umpeen!


Sain lisäksi tänään kaariini kauniin keväiset kumilenkit kaikissa sateenkaaren väreissä. Hammashoitaja laittoi ilmeisesti sekaisin kaikkia värejä, jotka olivat saatavilla. Tulos on melkoisen vinkeä. Kuvassa näkyy myös väritön kahdeksikon mallinen lenkki etuhampaideni välillä. Uskokaa tai älkää, vielä aamulla hammasrako oli samanlainen noin kolmemillinen kuin aiemman postauksen 4.2. otetussa purentakuvassa! Eiköhän tästä vielä kaunis hymy saada, joskus.

lauantai 11. helmikuuta 2012

"Uudet" hampaat

Hieman aikaa on taas vierähtänyt viime postauksesta, hampaistoni tilanne on nimittäin pysynyt melko lailla stabiilina. Tai niin olen luullut, kunnes vertasin kuvia hampaista ja totesin, että muutosta on kyllä tapahtunut, vain niin hitaasti, ettei sitä ole oikeastaan peiliin katsellessa edes huomannut. Mutta kyllähän näissä kuvissa tasoittumista ihan selvästi huomaa.

Käväisin 11. tammikuuta oikojahammaslääkärilläni, joka vaihtoi kaaret ja kumilenkit (tässä tulos, kun kehotin laittamaan "ihan minkä väriset kumilenkit vaan") sekä tasoitti etuhampaideni kulumat ihan tavallisilla paikoilla. Kyseessä on vain väliaikainen fiksaus oionnan helpottamiseksi, mutta itse olen uusiin etuhampaisiini älyttömän tyytyväinen. Koko homman lopuksi kuluneet etuhampaat korvattaneen laminaateilla tai kruunuilla. Etuhampaiden väliin jäänyttä rakoa ei ole vielä oiottu kokonaan umpeen, mutta hassua kyllä, olen siihen jo niin tottunut, ettei minulla ole minkäänlaista kiirettä päästä siitä eroon.

Oikojahammaslääkärini kertoi, että seuraava käyntini 22.2. on samalla viimeinen hänen luonaan, sillä hänen erikoistumisensa päättyy, ja minut siirretään joko hänen seuraajalleen tai ohjaajalleen. Hienoisella jännityksellä odotan, kenen hoitoon seuraavaksi päädyn. Tähän mennessä minua on hoitanut kaksi erikoistuvaa hammaslääkäriä, ja veikkaan tämän koko ruljanssin aikana oikojani vielä ehtivän vaihtua muutaman kerran. Toistaiseksi minulla ei ole ollut kenestäkään erikoistuvasta hammaslääkäristä ainuttakaan valituksen sanaa, enkä kyllä usko jatkossakaan olevan.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Leukaleikkaus ja ulkonäkö

Pakko jakaa eräs linkki, jota fiilistelin viikonloppuna. Dr. Richard Joseph Floridasta on paikallinen suu- ja leukakirurgi, joka esittelee sivuillaan ennen/jälkeen-kuvia leikkaamistaan potilaista. Oli jälleen kerran näitä kuvia katsellessa todettava, että leuansiirtoleikkauksen vaikutus ulkonäköön voi olla aivan ällistyttävän dramaattinen. Varsinkin vaikeimmin leukavikaisilla tapauksilla leuansiirtoleikkauksen tarjoama hyöty ei liene rajoittunut pelkästään purentaan, vaan myös koko sosiaaliseen elämään. Voisin kuvia katseltuani veikata, että useimmille Dr. Josephin potilaista on leikkauksen jälkeen alkanut treffikutsuja sadella.

Potilas nro 121 on malliesimerkki siitä, mitä Le Fort I -osteotomia parhaimmillaan tekee. Tällä potilaalla yläleukaa on saanut siirtää aika reilustikin ylöspäin, kun ientä on alkutilanteessa ollut niin jumalattoman paljon näkyvissä. Varmaan hänen tapauksessaan monikaan ei ole leikkauksen jälkeen tunnistanut tai ainakaan suostunut uskomaan, että kyseessä voi olla sama ihminen.

Potilas nro 103 taas osoittaa alaleuan siirron vaikutukset profiiliin. Myös edestä leukaperät näyttävät hieman leventyneen, ja potilas on varmaan riemulla hyvästellyt kaksoisleukansa. Oma tilanteeni on hieman samantyyppinen eli alaleukani sijaitsee liian takana. Tälle potilaalle on lisäksi tehty genioplastia eli "chin advancement" pienen leuan korjaamiseksi.

Tälle potilaalle on tehty oikeastaan täysin sama setti, joka minulle tullaan tekemään. Ainoana erona minun toimenpiteeseeni alaleukaa on siirretty hänellä taaksepäin, kun taas minulla sitä tuodaan eteen. Odotan tietenkin, että itsekin leikkaukset läpikäytyäni näytän vähintään yhtä häikäisevältä.

Tässähän ei enää malta odottaa omaa leikkausta. Saapa nähdä, miten omien treffikutsujeni määrälle leikkauksen jälkeen käy. Ei turhia paineita suu- ja leukakirurgilleni!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Oikomishoidon riemuja, vol. 2

Edellisviikolla 10. marraskuuta minulle laitettiin kiinteä kojeistus myös alahampaisiin, joten olen nyt tosiaan kokonaisuudessani raudoitettu. Samalla viikolla SARPE-kojeeni poistettiin kitalaesta ja sain tilalle aisallisen retentiokojeen, joka on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Kaikkiaan jouduin siis pitämään SARPE-kojetta viisi kuukautta. Tätä edeltävänä maanantaina ylä- ja alahampaani kumilenkitettiin, jotta ylä- ja alaleuan kuutoshampaisiin saataisiin jälleen asennettua renkaat. Kaikki oli hyvin, kunnes samana maanantaina illalla koin täyden shokin, kun pahaa aavistamatta kylmää vettä kunnolla hörpätessäni oikea yläetuhampaani vihlaisi niin, että meinasi taju lähteä. Tästä eteenpäin kaikki kyseisen hampaan kanssa kosketuksiin joutunut vähänkin kylmä materia, siis vesi, ilma tai mikä tahansa muu, aiheutti sietämättömän vihlonnan. Ulkona kävellessäni suuta hiukan avatessani järjetön vihlonta alkoi uudelleen, vaikkei sää mikään erityisen kylmä edes ollut. Paniikissa soitin oikojahammaslääkärilleni, joka ihmetteli ilmiötä kovasti eikä osannut tarjota sille oikein mitään selitystä. Hän kuitenkin lupautui poistamaan ylähampaiden oikomiskaareni väliaikaisesti, ja - luojan tai minkä tahansa kiitos - vihlonta loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Selitystä tuolle vihlonnalle ei oikein koskaan tarjoutunut, vaikka uskonkin, että kyse oli kaaren ja kumilenkkien kyseistä hammasta eri suuntiin repivistä voimista, vihlonta kun ilmaantui juuri samana päivänä, jolloin kumilenkit laitettiin. Epäselväksi jäi sekin, miksi hammas reagoi ainoastaan kylmään eikä ollenkaan kuumaan. Joka tapauksessa päätimme oikojahammaslääkärini kanssa jättää tuon kyseisen yläetuhampaan joksikin aikaa lepäämään kaaren ulkopuolelle. Nyt siinä toisin kuin muissa hampaissa ei ole ollenkaan kumilenkkiä, eikä hammas ole tuon jälkeen juuri vihoitellut lukuun ottamatta ajoittaisia lieviä vihlontaepisodeja, jotka kuitenkin päättyvät yhtä nopeasti kuin alkavat. Hammaslääkärini sanoi, että joskus jokin hammas voi "ottaa nokkiinsa" oikomisesta sen verran, että hampaalle saatetaan joutua jopa tekemään juurihoito. Täysin komplikaatioilta ei siis aina vältytä oikomisessakaan, vaikka harvinaista tuo lieneekin. Juurihoitoa minulle ei ole koskaan tehty eikä toivottavasti koskaan joudutakaan tekemään, mutta saapa nyt nähdä, miten tuon hampaan kanssa lopulta käy. Joka tapauksessa vastaavanlaista hermovihlontaa en haluaisi joutua enää ikinä kokemaan, sen verran "tavallista" kipua ikävämmältä se tuntuu.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Oikomishoidon riemuja

Visiitti oikojahammaslääkärini vastaanotolle tänään tuotti suuren helpotuksen, kun toukokuun lopusta asti kitalaessani ollut "kidutuskoje" (RME, rapid maxillary expander), otettiin vihdoin ja viimein pois! Tuntui lievästi sanottuna hieman oudolta tuntea kitalakensa kokonaan ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Hampaiden harjauskin onnistuu sisäpuolelta vihdoinkin hieman normaalimmin, eikä päivän lounasta tarvitse enää onkia kojeen uumenista hammastikulla. Sössöttävä puhekin saa nyt jäädä historiaan, vaikken todistajalausuntojen mukaan "niin kauheasti" koje kitalaessa sössöttänytkään, ainakaan enää koko kesän sitä pidettyäni. Vapaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä torstaina saan jo uuden kojeen kitalakeen. Se on onneksi paljon sirompi, sillä sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää saavutettu levitys. Tätä varten minulle laitettiin sitten uudet kumilenkit ylähampaiden väleihin.

Uskokaa tai älkää, mutta vaikka olen käynyt läpi jo mm. yhden pikku leikkauksen, tämän projektin mielestäni kaikista kauhein vaihe tähän mennessä ovat olleet ne ihan aluksi hampaideni väliin laitetut kumilenkit. Välittömästi kun olin helpottuneena ehtinyt huokaista tämän oikojalleni, suuhuni tungettiin jo uudet kumilenkit, tällä kertaa sekä ylä- että alahampaisiin. Minulla on seuraava aika oikojalleni tämän viikon torstaina, jolloin alahampaisiini laitetaan raudat sekä yksi rengas kummallekin puolelle. Nämä laitetaan ainoastaan leikkauspotilaille, ei rutiinisti oikomishoidon yhteydessä. Ja kuten arvaattekin, jotta ahtaisiin hammasväleihin saataisiin laitettua renkaat, täytyy ensin laittaa - yllätys yllätys - ne ihanat kumilenkit. Sanonpahan vain, että raudat, leikkaus, nestemäisten litkujen syöminen keskellä kaunista kesää ihanien grilliherkkujen sijasta tai yhtään mikään muukaan ei ole ollut läheskään niin tuskallista kuin nämä riivatun kumilenkit. Poistuttuani vastaanotolta pumppasin itseni täyteen Buranaa, eikä sekään auttanut. Että hyvää loppuviikkoa Vilmalle.