Leukaleikkauksen jälkeinen ruokavalio

Leuansiirtoleikkausten jälkeen on ainakin täällä Turussa vallalla käytäntö, että kuuden viikon ajan leikkauksen jälkeen pureskelu on ehdottoman kiellettyä. Niinpä näiden kuuden viikon ajan potilaan tulee noudattaa nestemäistä tai soseutettua dieettiä. Kaiken syötävän tulee siis olla nieltävissä sellaisenaan, niin ettei sitä tarvitse pureskella. Neste- tai sosemaisen ruokavalion toteutus käytännössä on sen verran haastavaa, että useimmat potilaat laihtuvat näiden kuuden viikon aikana, sillä ruuan nestepitoisuuden kasvaessa energiasisältö väistämättä köyhtyy. Omasta leikkauksestani tulee kuluneeksi huomenna neljä viikkoa, ja painoni on pudonnut säälittävän kilon verran. Ilmeisesti joko aineenvaihdunnassani on jotain vikaa tai sitten olen onnistunut toteuttamaan neste- ja sosedieettini suhteellisen ravitsevasti, ja koska luonnollisesti haluan uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, katson olevani pätevä jakamaan vinkkejä muillekin. Tämän postauksen sisältö ei tietenkään ole mikään ainoa oikea vaihtoehto, vaan ainoastaan tällaisen kala-kasvisruokavaliota noudattavan ituhipin tulkinta asiasta.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat ravitsemuksen suhteen ehdottomasti haastavimmat, koska huulet eivät liikkuneet mihinkään, ja kasvojen tunnottomuuden vuoksi 99 % syömiseen käytetystä ajasta kului suun paikallistamiseen. No ei nyt aivan, mutta jotain sinne päin. Olin sairaalassa leikkauksen jälkeen neljä yötä, joten hankalimpien päivien ajan ei onneksi ravitsemuksella tarvinnut itse päätään vaivata. Sairaalassa minulla oli kylmä nesteravinto, enkä aneluistani huolimatta saanut edes kahvia, vaikka olisin sen jäähtyneenä voinut aivan hyvin juoda. Leikkauspäivänä en saanut syötyä muuta kuin yhden hoitajan tuoman Nutridrinkin, jonka pitkän ihmettelyn jälkeen imaisin ruuansulatuskanavaani pillillä. Seuraavana päivänä onnistuin juomaan nokkamukista ja syömään lusikalla hieman vanukasta, mutta kuminauhavetojen asennuksen jälkeen lusikka ei enää suuhun mahtunut. Sitten olivat vaihtoehtoina vielä nokkamuki sekä pilli. Leikkauksen jälkeisenä päivänä join antaumuksella keittoa nokkamukista, kun nokkamukin kansi irtosi ja koko mukin sisältö kaatui rinnuksilleni. Tuolloin koin jälleen yhden epätoivon hetken, että eihän tästä mitään tule. Sen jälkeen pyysin joka kerta sairaalahenkilökunnalta ruokalapun, ja epäonnistumisistani huolimatta yritin sitkeästi joka aterialla saada syödyksi mahdollisimman paljon. Se kannatti, sillä olo koheni onnistuneesta ruokailusta yllättävän paljon.

Nutridrink-juomia löytyy apteekeista useita eri makuja. Kuva osoitteesta: http://www.apteekkiverkkokauppa.fi/

Kotiin päästyäni alkoikin sitten syömisten ihmettely. Haalin apteekista Nutridrink-juomia ja kaupasta kaikkia mahdollisia välipala-, proteiini- ja kuitujuomia. Ensimmäisinä kotiutumisen jälkeisinä päivinä ruokailuvälinearsenaaliini kuului ainoastaan pilli, jolla imin kaiken mahdollisen. Päivän ruokavalioni näytti suurin piirtein tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, Elovena-välipalajuoma (210 kcal) tai itse tehty smoothie
Välipala: QNT-proteiinijuoma (173 kcal, proteiinia 30 g)
Lounas: kasvissosekeittoa pillillä (n. 400 kcal), välipalajuoma (n. 200 kcal)
Välipala: Nutridrink-juoma (300 kcal, proteiinia 12-20 g)
Illallinen: tomaatti-vuohenjuustokeittoa pillillä (425 kcal), lasten smoothie (110 kcal)
Iltapala: proteiini- tai välipalajuoma (n. 200 kcal, proteiinia 2,5-30 g)

Tästä kaikesta kertyy yhteensä noin 2000 kcal, joten ei ole ihme, etten ole laihtunut. Kaloreita on nestedieetin aikana kertynyt päivässä todennäköisesti enemmän kuin tavallisesta ravinnostani. Koska olen vielä jatkanut sosekeittoja maidolla ja/tai Koskenlaskija-juustolla, proteiinia on vähän päivästä riippuen kertynyt noin 60-90 g, mikä on minun painoiselleni ihmiselle aivan riittävästi. Olen omalla kohdallani kiinnittänyt erityistä huomiota proteiinin saantiin, koska en syö lihaa, ja siten merkittävin proteiinin lähde jää puuttumaan. Kalaa tosin syön, mutta sen soseuttamista en ole ainakaan vielä uskaltautunut kokeilemaan.

Esimerkkejä hyväksi havaitsemistani tuotteista. Lastenruokahyllyllä kannattaa vierailla!

Hyviä täysin nestemäisiä keittoja löytyy onneksi runsaasti valmiina kaupasta, esim. Violan tomaatti-vuohenjuusto-, kasvissose ja mustaleima-juustokeitto ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia. Pinaattikeitto on hyvää ja ravitsevaa, mutta siitä varoituksen sana on paikallaan: pinaatinpalasia saa nyppiä raudoista melkoisen tovin. Nimimerkillä "Been there, done that."

Kuidun saanti jää täysin nestemäisessä dieetissä väistämättä vähäiseksi, joten ennen puurojen lisäämistä repertuaariini yritin lisätä ravintoni kuitupitoisuutta Elovena-välipalajuomilla, Nutridrink-kuitujuomilla sekä tekemällä itse hedelmistä ja vihanneksista smoothieita, joihin olen lisännyt ruisleseitä. Tällainen smoothie voisi sisältää esimerkiksi banaanin, omenan kuorineen, salaattia, kurkun kuorineen, jogurttia sekä hunajaa, jos kaipaa lisää makeutta. Smoothiet ovat siitäkin käteviä, että niitä voi muunnella loputtomiin.

Eräs päivällinen: kukkakaalisosekeittoa, appelsiini-persikkamehua ja proteiinijuoma.

Noin viikon kuluttua leikkauksesta aloin tosissani harjoitella lusikalla syömistä, koska jatkuva pillillä imeminen alkoi tympäistä. Aluksi kuitenkin soseet päätyivät suuremmassa määrin rinnuksille kuin suuhun. Nyt syön jo lusikalla melko sujuvasti, mutta tunnottomalle alahuulelleni ja leualleni kertyy edelleen noloja "yllätyksiä". Tällä hetkellä päivän syömiseni voisivat näyttää tältä:

Aamiainen: kahvia pillillä, kaurapuuroa ja mehukeittoa
Välipala: Skyr-maitoproteiinivalmiste tai proteiinijuoma
Lounas: kasvissosekeittoa, jogurttia mangososeella tai kerroskiisseli
Välipala: Elovena-välipalajuoma tai itse tehty smoothie
Illallinen: perunamuusia, lanttulaatikkoa ja kirjolohen mätiä
Iltapala: proteiinijuoma tai vispipuuroa

Vaihtoehtoja siis on, ja niiden määrä kasvaa vielä sitä mukaa, kun siirtyy täysin nestemäisestä dieetistä soseutetumpaan versioon. Blenderillä tai sauvasekoittimella voi nimittäin soseuttaa lähestulkoon mitä vain. Seuraavaksi aion kokeilla blenderillä soseutettuja versioita tavallisista herkuistani, kuten kasviscouscous. Jännityksellä odotan, miltä se mahtaa maistua...

P. S. EN ole saanut rahallista tai mitään muutakaan tukea postauksessa esiintyviltä brändeiltä, vaan mainitsin ne täysin oma-aloitteisesti esimerkkeinä hyväksi havaitsemistani tuotteista. :-)

Leukaleikatun joulu

Joulunpyhät menivät sitten tänä vuonna toipumisen merkeissä. Leikkauksesta tuli joulupäivänä kolme viikkoa. Vaikka yleisvointini onkin jo lähes normaali, kasvojen alueen toiminnot, kuten puhuminen ja syöminen, ovat vielä lievästi sanoen hakusessa. Soseutettu dieetti (=pureskelukielto) jatkuu leikkauksen jälkeen kuusi viikkoa, joten joulupöydän antimet tarkoittivat omalla kohdallani kasvissosekeittoa, kotijuustoa, muussattua perunaa sekä lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa. Näidenkin syöminen tuotti niin suuria hankaluuksia, että syödyt määrät jäivät melko vähäisiksi, mutta kolmen viikon nestedieetin jälkeen jo kahden muussatun perunan syöminen tuotti varsinaisen ähkyn. Muuten päivät menivät lepäillessä ja saunoessa. Peruskuntoa ylläpitääkseni tein joulunpyhinäkin joka päivä koiran kanssa kävelylenkin 15 asteen pakkasessa suojaten alakasvot noin viidellä huivilla, koska pakkasessa tunnoton alahuuli tuntuu jäätyvän totaalisesti ja turpoavan muodottomaksi, vaikkei siinä mitään erityistä näykään.

Näin leveä hymy irtosi 21.12. Pahoittelut kuvanlaadusta, joka on valitettavasti jälleen kerran surkea.

Viime viikon kontrollissa suu- ja leukakirurgian poliklinikalla suun sisäiset ompeleet poistettiin. Huulten vääntely ja suun limakalvojen nipistely tuntui sen verran ikävältä, että vedet lensivät silmistä, mutta onneksi koko homma ei kestänyt kuin minuutin pari. Samalla käynnillä minua neuvottiin aloittamaan "leukajumppa" eli suun avausharjoitukset. Suu avataan äärimmilleen kymmenen kertaa, ja maksimaalinen avaus pidetään 10 sekunnin ajan. Tämä toistetaan kolmesti päivässä, aamuin, päivin ja illoin. Avausharjoitukset ovat leikkauksen jälkeen tärkeitä, jottei tulisi arpikudosta, sillä leikkauksessa on jouduttu irrottelemaan puremalihasten säikeitä. Tästä osaltaan myös johtuu suun avauksen rajoittuneisuus leikkauksen jälkeen.

Tänään kävin jälleen kontrollissa suupoliklinikalla. Ilmoittautuessa en vieläkään onnistu sanomaan omaa nimeäni kuulostamatta siltä, että suussani on kuuma peruna, mutta ilmeisesti nimeni oli ymmärrettävissä. Kirurgin mukaan purentani on mainio, ja suu aukesi 18 mm, huimat kolme millimetriä enemmän kuin viime viikon kontrollissa. Suun avausharjoitukset olivat tuottaneet tulosta, vaikka suun maksimaalinen avaus tuntuukin toivottoman pieneltä. Kysyin kirurgilta vasemman silmäkuopan ala-sisäreunalla ja ala-ulkoreunalla tuntuvista kovista kohoumista, jotka ilmestyivät sinne leikkauksen yhteydessä. Oikealla puolen ei vastaavia kohoumia tunnu. Hänen mukaansa ne ovat yläleukaan kiinnitettyjen titaanilevyjen päät. Niiden sijoittelu hieman vaihtelee anatomiasta riippuen, joten välttämättä ne eivät ole tunnettavissa. Minulla ne siis tuntuvat vasemmalla puolella, mutta mitään muuta haittaa niistä ei kirurgin mukaan ole. Aika siistiä, sanon minä!

Tästä kuvasta näkee, että levyjen päät tulevat tosiaan aika lähellä silmäkuoppaa. Kuva osoitteesta http://www.maxfac.com

Viikko leikkauksesta

Julkaisen nyt vähän viiveellä viikko leikkauksen jälkeen otetut kuvat. Olen yrittänyt minimoida tietokoneen äärellä käytetyn ajan ja sen sijaan viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, sillä uskon jälkimmäisen edistävän toipumista paremmin. Pahoittelen kuvien rakeisuutta, tähän aikaan vuodesta nyt vain on kerta kaikkiaan mahdotonta saada hyviä kuvia varsinkaan sisätiloissa.

Viikko leikkauksesta: sivuprofiili. Turvotusta, mustelmaa ja haavateippi paikoillaan.

Leikkauksesta on kulunut nyt kymmenen päivää, ja vointini alkaa olla melko hyvä. Jaksan jo tehdä kävelylenkkejä ulkona vain hieman hengästyen, enää ei huimaa tai pyörrytä. Turvotusta on vielä aika massiivisesti lähinnä yläleuan leikkausalueen ympäristössä, poskilla ja poskipäillä. Alahuuli ja alaleuan keskiosa ovat vielä käytännössä tunnottomat. Syöminen ja juominen onnistuvat toistaiseksi parhaiten pillillä, alahuuli ei ole vielä oikein "vedenpitävä", vaan suoraan lasista juodessa juoma roiskuu lähinnä lattialle. Lusikointi taas on hidasta ja johtaa ruuan kertymiseen alahuulen kautta rinnuksille, mutta olen koettanut sitäkin joka päivä harjoitella.

Näkymä edestä naama peruslukemilla. Melkoinen pallokalafiilis.

Olen edelleen päivittäin pitänyt kylmäpusseja poskilla, vaikken tiedä, onko siitä käytännössä mitään hyötyä enää tässä vaiheessa. Joka tapauksessa se tuntuu hyvältä, joten ainakin psyykkistä vaikutusta sillä voi kuvitella olevan. Nielaiseminen tuntuu edelleen vaikeammalta kuin ennen leikkausta, mutta kasvoillani on vielä niin paljon turvotusta, ettei oikein mikään silmistä alaspäin toimi tai ainakaan tunnu samalta kuin ennen. Odotellaan siis rauhassa. Syytä huoleen tuskin lienee, sillä eilen sain paksummankin luumusoseen ihan kohtuullisen helposti alas. Kitalaki on lisäksi tunnoton ja tuntuu eri malliselta kuin ennen leikkausta, mikä lisännee vielä oman hankaluutensa nielaisemiseen, kun kielelle ei tunnu löytyvän vakiintunutta paikkaa suuontelosta nielaisun ajaksi. Tässäkin asiassa kärsivällisyys lienee tarpeen.

Levein tästä naamasta irtoava hymy. Suussa on kuminauhat, "jänikset".

Keskiviikkona kävin suupoliklinikalla kirurgin kontrollissa. Kaikki oli hyvin, ja kirurgi oli erittäin tyytyväinen purentaani. Haavateipit ja suun ulkopuoliset ompeleet poistettiin, ja tulipa todettua, että leukakulmiin jääneet haavat ovat kyllä aivan säälittävän olemattomat. Minulla on kasvoilla paljon näkyvämpiä aknearpia! Sen sijaan otsan leikkaushaava ei kyllä tule jäämään kulmakarvan peittoon, joten siitä jäänee näkyvä arpi. Viilto on kuitenkin vajaan sentin mittainen, eikä tule varmastikaan herättämään mitään erityistä huomiota, kunhan muistuttaa minua tulevaisuudessa siitä kaikesta, mitä jouduin loistavan purentani eteen kärsimään. Eipä kyllä taida olla pelkoa, että tämän kaiken jälkeen alkaisin pitää hyvää purentaa itsestäänselvyytenä.

Elossa!

Selvisin näemmä molempien leukojen siirrosta. En ole aiempina päivinä jaksanut mitään pidempää postausta ajatellakaan, joten eipä sitten tullut postattua muuta kuin välttämättömimmät elossaolopostaukset Facebookin puolelle. Toivottavasti kukaan ei ajatellut, että leikkaus meni pahasti pieleen ja makaan tällä hetkellä jossain teholla. :-)

Varoitan, etteivät tämän postauksen kuvat välttämättä sovellu heikkohermoisille. Välittömästi leikkauksen jälkeen otettuja kuvia en julkaise, koska ne ovat niin inhorealistisia.

Leikkaus tehtiin siis tiistaina, jolloin menin leikkausosastolle heti klo 7.45. Minut vietiin heräämöön, jossa kartoitettiin vielä tietoja (pituus, paino, allergiat, aiemmat anestesiat) anestesiakaavaketta varten ja annettiin esilääkitys. Cocktail oli täsmälleen sama kuin viime kerralla, eli parasetamolia (Panadol), pregabaliinia (Lyrica) sekä oksikodonia (Oxycontin). Pregabaliini on hermokipuun ja ahdistuksen lievittämiseen käytettävä lääke, oksikodoni huumausaineeksi luokiteltava vahva kipulääke. Kyllähän noilla suurin ahdistus lievittyi, ja kun anestesialääkäriä jouduttiin vielä hetkisen odottamaan, marssin hänen ilmaannuttuaan rauhallisin mielin leikkaussaliin. Paikalla oli sekalainen liuta väkeä, anestesiahoitaja ja -lääkäri, hoitajaopiskelija ja jotain muita (hammaslääketieteen?) opiskelijoita, jotka olivat tulleet katsomaan "eksoottisempaa" molempien leukojen leikkausta eli alan ihmisten slangilla ilmaistuna bimax-leikkausta. Kello oli tuohon aikaan noin 8.30 aamulla. Anestesialääkäri kanyloi minut, ja ilmoitettuani olevani 5. vuoden kandidaatti hän tokaisi, että: "No sähän tiedätkin sitten enemmän kuin mä!" Tämän jälkeen sain suoneen anestesian induktioaineet eli lyhytvaikutteisen vahvan sedatiivi-kipulääkkeen sekä laskimoanesteetin, propofolin. Sitten alkoikin päässä pyöriä ja taju meni. Seuraavat epämääräiset muistikuvat ovat heräämöstä, kun vedin ensimmäiset tietoiset hengenvetoni. Kysyin kelloa, ja se oli tuossa vaiheessa varttia vaille viisi. Leikkaus oli mennyt hyvin ja kestänyt odotetusti lähes koko päivän. Olin ilmeisesti heti heräämössä pyytänyt kännykän käteeni ja lähetellyt läheisille kirjoitusasultaan täysin virheettömiä tekstiviestejä, joten todennäköisesti olen saanut silmäni auki, mutta hassua kyllä, näkömuistikuvia minulle ei heräämöstä jäänyt. Muistan pelkästään kuulleeni hoitajien äänet ja paikalla käyneen kirurgin äänen, joka sanoi leikkauksen menneen hyvin ja alaleuan hermojen säilyneen ehjinä. Olin ilmeisesti kuitenkin tuossa vaiheessa melko pöllyissä, sillä varmistin vielä jälkikäteen kirurgilta, etten nähnyt unta ja että hän tosiaan oli käynyt sanomassa, etteivät hermot menneet poikki.

5.12., 1. päivä leikkauksen jälkeen -- murjottu potilas ruokalappuineen

Osastolle pääsin heti samana iltana. Ensimmäisestä illasta minulla ei suuremmin muistikuvia opioidihuuruiltani ole. Pahoinvointia tai kipuja ei pahemmin ollut, mutta sain mukaani kipupumpun, jolla pystyin itse annostelemaan itselleni kipulääkettä. Suusta vuoti verta, ja nenästä valahti verinoro aina, kun yritin nousta vähän ylemmäs. Osastolla hoitaja toi minulle jonkin Nutridrink-juoman, mikä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Kasvoni olivat silmistä alaspäin suurimmalta osin tunnottomat, ja nieluni oli aivan turvoksissa, joten alkuun tuotti vaikeuksia edes löytää suutaan, saati sitten yrittää saada huulia pillin ympärille ja nielaista. Lopulta onnistuin sen juoman sitten jotenkin sisuksiini imaisemaan, mutta melkoista päänvaivaa se tuotti. Ensimmäisen yön nukuin lähinnä 15-30 minuutin pätkissä, sillä heräsin aina välillä turvotuksen aiheuttamaan tukalaan oloon kasvoilla ja nielussa, ja lisäksi kuola valui jatkuvasti nieluun ja ulos suusta. Ensimmäiset päivät ja yöt leikkauksen jälkeen menivät melko pitkälti samanlaisissa tunnelmissa. Nukuin jääpussit poskilla ja öisin heräilin yskimään kuolaa pois suustani. Päivisin ei kipuja juuri ollut, mutta öisin tuntui sen verran painetta poskipäissä ja leuoissa, että kipupumppua tuli käytettyä. Syöminen lähti alun ihmettelyn jälkeen onnistumaan ensin nokkamukista ja sitten pillillä. Huulet eivät aluksi menneet ollenkaan yhteen, joten suurin osa syödystä ruuasta valui suoraan syliin ja rinnuksille. Lisäksi huulet kuoriutuivat pois päällimmäisen ihokerroksen mentyä kuolioon turvotuksen seurauksena.

7.12., 3. päivä leikkauksen jälkeen -- turvotus vähenemään päin

Leikkausta seuraavana päivänä minulla oli kirurgin kontrolli, jolloin otettiin röntgenkuvat uusista leuoistani ja asennettiin kuminauhavedot suuhun. Röntgenkuvien näkeminen oli melko ihmeellinen kokemus. Ensimmäistä kertaa elämässäni purentani on hyvä: ylä- ja alaetuhampaani osuvat toisiinsa, vaikka purennassa onkin vielä hiottavaa. Kuvissa näkyi selvästi, että alaleukaani oli kummallakin puolen laitettu kolme ruuvia ja yläleuka kiinnitetty titaanisilla levyillä ja ruuveilla. Kirurgi oli purentaani hyvin tyytyväinen ja sanoi, että leikkaus meni teknisesti aivan kuten pitikin, eikä mitään hankaluuksia oikeastaan ollut. Kuminauhavedot ("jänikset") laitettiin silti ohjaamaan leukoja uuteen asentoonsa. Kuminauhavetojen laittamisen jälkeen syöminen meni vielä hankalammaksi, sillä leuat eivät nyt auenneet senkään vertaa kuin aikaisemmin.

8.12., 4. leikkauksen jälkeinen päivä -- kotona taas ja vähän hymyilyttikin!

Tällä hetkellä, kuten kuvasta näkyy, kaulaani ja rintakehän yläosaa koristaa jo kellertäväksi muuttunut mustelma. Myös kasvoilla on vähän kellertävää mustelmaa. Oikean kulmakarvan yläpuolelle porattiin ruuvi, jonka avulla mitattiin yläleuan siirto, minkä vuoksi siinä on kolme tikkiä. Molemmin puolin leukakulmissa on haavat, joiden päällä on vielä sidokset. Huulet eivät vieläkään kovasti liiku eivätkä mene tiiviisti yhteen, joten puhuminen on edelleen aikamoista mökellystä. Jotenkin sillä kuitenkin olen pystynyt kommunikoimaan. Kasvot ovat silmien alapuolelta ylähuuleen asti puutuneet, ylähuuli on puutunut, ja alahuuli sekä -leuka ovat keskeltä tunnottomat. Pysyvää tuntopuutosta ei kuitenkaan pitäisi jäädä, sillä alaleuan hermot eivät katkenneet. Suu aukeaa jo sen verran, että päivittäin ottamani lääkkeet (Burana 800 mg x 3, Kefexin (antibiootti) 500 mg x 3 ja Panacod tarvittaessa) mahtuvat hampaiden välistä. Korvat ovat ajoittain lukossa, ja nenästä vuotaa välillä vielä vanhan veren väristä eritettä. Tabletit pystyn nielemään puolikkaina suuren (ja pääosin lattialle menevän) vesimäärän kera.

Keskimäärin täällä Turussa päin potilaat viettävät vastaavan leikkauksen jälkeen sairaalassa kolme yötä. Minunkin oli tarkoitus kotiutua toisen kirurgin kontrollin jälkeen 7.12., mutta oloni oli vielä sen verran heikko ja voipunut, ettei minua uskallettu vielä kotiin päästää. Ehkä suurin osa tuosta voipuneisuudesta oli henkistä sorttia, osansa tietysti oli varmasti heikolla syömiselläkin. Omalla kohdallani ehkä juuri leikkauksen jälkeiset kolme päivää olivat pahimmat mielialan suhteen, tuntui etteivät asiat lähde tästä koskaan paranemaan, ja oli vain todella tukala olo koko ajan. Ei oikein saanut syötyä eikä nukuttua eikä jaksanut tehdä mitään muutakaan. Kolmas päivä leikkauksen jälkeen oli kuitenkin omalla kohdallani käänne parempaan: jaksoin jo hieman lukea lehtiä ja syödäkin paremmin. Seuraavana päivänä, 8.12., pääsinkin sitten jo kotiin apteekin ja kaupan kautta. Lyhyitä kävelymatkoja jaksan tehdä, mutta varsinkin vähemmän syötyäni alkaa pidempään seistessä heikottaa. Mieliala on kuitenkin jo optimistisempi, kun vointi on ihan selvästi lähtenyt paranemaan, ja positiivinen kehitys ruokkiikin tässä itse itseään. Hyvä ruoka, parempi mieli, parempi vointi jne. Taidan nyt lähteä kokeilemaan, miten sujuisi lauhtuneessa säässä pieni kävelylenkki korttelin ympäri.

Tomorrow is the Day

Huomenna se tapahtuu. Marssin TYKS:n suu- ja leukakirurgian yksikköön klo 7.45 aamulla, ja herännen iltapäivällä leuat siirrettyinä. En ole enää suuremmin jännittänytkään, koska tiedostan siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikki on nyt valmista. Viime viikon torstaina oli vielä viimeinen kirurgin tapaaminen. Splintti sopi hyvin. Perjantaina kävin laboratoriossa verikokeilla. Minulle tehdään leikkausta varten verivaraus, jota varten tarvittiin veriryhmäkokeita. Verta ei anneta rutiinisti, vain jos vuotoa tulee tavallista runsaammin. Lisäksi määritettiin perusverenkuva. Tänään aamulla kävin oikojalla, joka asensi minulle leikkauskoukut. Ehdin jo ottaa niistä melko inhorealistisen kuvankin. Hieman nuo hankaavat limakalvoja, mutta kyllä niiden kanssa hyvin pärjää. Huomenna herättyäni tuskin niitä edes huomaa, sillä minulla lienee silloin jotain muutakin ajateltavaa.

Leikkauskoukut

Tästä se lähtee!