Kuinka selviytyä leukaleikkauksesta, osa 1

Tervehdys Sinulle, joka luet tätä. Saatat hyvin suurella todennäköisyydellä olla menossa leukaleikkaukseen tai ainakin harkita sitä, tai sitten olet jo käynyt läpi leukaoperaation. (Tai sitten et, ja luet blogiani jostain muusta syystä. Kerro toki lisää.) Koska oletan monen tätä blogia lukevan olevan (tulevia) leukapotilaita itsekin, ajattelin kasata pienen infopaketin siitä, millaista elämä välittömästi leukaleikkauksen jälkeen on, ja miten siihen kannattaa varautua.

Ortognaattinen leikkaus on paitsi iso leikkaus, se on myös psyykkisesti iso juttu. Leikkaus saattaa pyöriä mielessä jo useita kuukausia ennen itse leikkausta. Viimeistään, kun leikkauspäivä on lyöty lukkoon, alat todennäköisesti pohtia leikkausta ja jännittää. Mielessä alkaa pyöriä kysymyksiä: mitä, jos leikkaus ei menekään hyvin? Joudunko kärsimään kovista kivuista? Mitä, jos en enää koskaan olekaan ihmisen näköinen? Näihin kysymyksiin ei ole mahdollista vastata, sillä jokainen ihminen on yksilö, jokainen leikkaus on erilainen ja jokainen kokee leikkauksen omalla tavallaan. Sen sijaan varmaa on, että leikkaus jännittää aina. On epänormaalimpaa olla jännittämättä leikkausta kuin jännittää sitä. Jokaisen on selvittävä leikkauspaniikista omalla tavallaan. Joku haluaa haalia käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon, kun taas joku toinen ei halua tietää leikkauksesta yhtään mitään. Tärkeintä on, että olet motivoitunut leikkaukseen. Tällöin on myös helppo asennoitua leikkaukseen siten, että lyhytaikainen epämukavuus leikkauksen jälkeen kuuluu asiaan, se ei kestä ikuisuuksia ja on välttämätöntä paremman purennan saavuttamiseksi.

Tästä...

Ennen leikkausta kannattaa liikkua paljon, lopettaa paranemista hidastava tupakointi, jos sellaista sattuu harrastamaan (helppohan minun on sanoa, kun en ole koskaan edes maistanut tupakkaa) ja ennen kaikkea syödä. Mielellään kaikkea hyvää mutta runsaasti pureskelemista vaativaa, sellaisia ruokia et nimittäin kykene vähään aikaan leikkauksen jälkeen syömään. (Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä pitsaa. Ehdin onneksi leikkausta edeltävänä päivänä "viimeisellä aterialla" syödä maailman parhaan sellaisen.) Suosittelen varsinkin runsaita ravintolaillallisia ennen leikkausta! Niihin on sallittua käyttää rahaa, koska leikkauksen jälkeen et tule ajattelemaankaan ravintolaruokailua moneen kuukauteen. Lisäksi suosittelen ottamaan omasta pärstästä runsaasti kuvia, sillä juuri sitä naamaa et tule leikkauksen jälkeen enää koskaan näkemään. Leikkauksen jälkeen naama muuttuu turvotuksen laskiessa joka päivä, etkä tule jonkin ajan kuluttua enää muistamaan tarkalleen, miltä se naama ennen leikkausta näyttikään. Kuvien vertailu saattaa yllättää!

...tähän! Helppo hymyillä, kun viimein pystyy.

Leikkauspäivän aamuna kannattaa ottaa rauhallisesti. Olin tuolloin itse enemmän huojentunut kuin ahdistunut, sillä kuukausien (jopa vuosien) pohdinta ja odotus oli vihdoin ohi. Silloin vasta tiesin, että nyt se tapahtuu: kirurgi ei ollut ajanut työmatkalla päin puuta, minä en ollut sairastunut mahatautiin eivätkä porat olleet loppuneet leikkaussalista. Sairaalaan lähtiessä päälle kannattaa pukea väljäkauluksinen tai edestä napitettava paita, sillä kotiin päästessäsi et halua alkaa askarrella kireää poolokaulusta kipeän ja turvonneen leuan yli. Leikkauksen jälkeen voimat ovat vähissä, etkä välttämättä heti jaksa lukea lehtiä tai käyttää tietokonetta. Suosittelen kuitenkin ottamaan mukaan jotain ajanvietettä, sillä parhaimmillaan kolme-neljäkin vuorokautta sairaalan seinien sisällä saattaa tuntua hieman pitkäveteiseltä. Mitään muuta erityistä sairaalaan pakattavaa en osaa nimetä. Ainakaan hammasharjaa ei kannata vaivautua ottamaan mukaan, sillä välittömästi leikkauksen jälkeen suusi aukeaa ehkä noin 3 mm, ja suun puhdistus hoidetaan pelkillä Corsodyl-purskutteluilla. Erityisesti naisille tyypilliseen tapaan ei kannata pakata mukaan "koko elämää": ainakaan itse en välittömästi leikkauksen jälkeen jaksanut kiinnostua oikein muusta kuin kipulääkkeestä, siitä että joku puhdistaisi sieraimeni ja että saisin nukuttua ja syötyä edes jotain.

Leikkauksen jälkeiset päivät sairaalassa on syytä ottaa levon kannalta. Sinulle on tehty iso leikkaus, ja olet menettänyt melko paljon verta. Kannattaa suosiolla hyväksyä se, että olet turvoksissa, kipeä, voipunut ja mahdollisesti jopa hieman ahdistunut. Kukaan ei odota, että olisit reipas tai pirteä. Kannattaa tukeutua hoitajiin ja pyytää rohkeasti jääpusseja vaikka tunnin välein tarpeen niin vaatiessa. Yläleuan leikkauksen jälkeen nenästä vuotelee verta vähän väliä, ja sieraimet täyttyvät hyytyneestä verestä. Leikkauksen jälkeen on kiellettyä niistää, joten kannattaa pyytää hoitajia puhdistamaan sieraimet hellävaraisesti keittosuolalla ja pumpulitikuilla. Hoitajilta saa myös Nasolinia, jota leikkauksen jälkeen on sallittua käyttää. Suosittelen lämpimästi hankkimaan sitä myös kotiin leikkauksen jälkeen. Huulet halkeilevat turvotuksen vuoksi, joten niitä kannattaa rasvata ahkerasti huulirasvalla tai Bepanthenilla. Mitä isompi kerros, sen parempi. Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että leukapotilaan paras kaveri on hyvä hoitaja. Heidän työnsä on hoitaa sinua, joten älä pelkää vaivata heitä mitättömiltäkään tuntuvien asioiden takia. Meille nuorille ja terveille ihmisille voi tuntua vaikealta olla toisen autettavana, mutta tällaisen operaation jälkeen se ikään kuin kuuluu asiaan.

Äidin ja siskon tuomat lahjukset piristivät tämän potilaan päivää.

Yleisesti ottaen kannattaa yrittää tehdä olonsa niin mukavaksi kuin vain mahdollista, vaikka se voikin olla vaikeaa. Kivuista ei missään nimessä kannata kärsiä (toim. huom. ainakaan itselläni ei oikeastaan mitään varsinaisia kipuja ollut, vaan enemmänkin epämukavuuden ja paineen tunnetta leuoissa). Monissa paikoissa leukapotilaat saavat kipupumpun, jota suosittelen käyttämään aina, kun vähänkin siltä tuntuu. Jos et saa nukuttua, asiasta kannattaa mainita leikanneelle kirurgille: hän voi määrätä tarvittaessa nukahtamislääkettä. Kannattaa pyytää päästä pesulle, vaikka et jaksaisikaan ja tuntuisi, ettet yksin pysy pystyssä, hoitaja kyllä tulee tarvittaessa mukaan ja rapsuttaa kuivuneet veret niskasta ja korvien takaa. On huomattavasti mukavampaa lepäillä puhtaana kuin tukka rasvaisena ja veret naamalla. Syöminen tuntuu melko varmasti aluksi mahdottomalta, eikä nestemäisenkään ravinnon juominen suoraan kupista todennäköisesti onnistu. Suosittelen kokeilemaan erilaisia tapoja: pillillä imemistä, lusikointia ja nokkamukista juomista. Jollain näistä tavoista onnistut todennäköisesti saamaan edes jotain suuhusi. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan tavan, yritä syödä ja juoda (no, oikeastaan tuossa vaiheessa kaikki syöminen on juomista) sitkeästi mahdollisimman paljon, vaikka ei tekisikään mieli ja vaikka se tuntuisikin kestävän ikuisuuden. Voin luvata, että se loppujen lopuksi parantaa oloasi ja nopeuttaa toipumista.

Sanottavaa aiheesta riittäisi niin paljon, etten yritäkään tiivistää kaikkea yhteen postaukseen. Seuraavassa osassa käsitellään leukapotilaan elämää kotiin pääsyn jälkeen. Stay tuned!

PS. Tämä postaus EI ole aprillipila!