Seitsemän viikkoa leikkauksesta

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen oikojakäynti oli viime viikolla. Leikkauksessa avopurentani suljettiin yläleuan takanoston avulla edestä, joten etuhampaani osuvat nyt mainiosti yhteen. Tämän seurauksena purenta kuitenkin jäi auki sivuilta ja takaa, joten poskihampaani eivät tällä hetkellä kosketa toisiaan. Muuten purenta näyttää kuulemma todella hyvältä. Alhaalla leikkauskaari vaihdettiin joustavaan NiTi-kaareen, ylös jätettiin vielä leikkauskaari ja koukut. Pidän nyt 24/7 sivu- ja poskihampaiden välissä neljää kumilenkkiä ("jäniksiä"), joilla purenta olisi tarkoitus kuroa kiinni. Yöksi laitan etuhampaisiin vielä yhden "jänislenkin", jottei purenta avautuisi edestä.

Naama on palautunut suurin piirtein ihmismäiseksi.

Pureskelusta ei oikein vielä tule mitään, koska poskihampaat eivät osu yhteen, ja hampaat ovat kumilenkkien ansiosta hieman aratkin. Mössödieetillä siis mennään vielä, perunamuusi on ollut lähes jokapäiväinen ateriani. Paino on pudonnut nyt kaksi kiloa ehkä odotetustikin, kun olen palannut takaisin normaaleihin liikuntarutiineihini, mutta syöminen ei oikein onnistu entiseen tapaan. Leukaoperaatio on siis hyvä tapa päästä kesäkuntoon, toivottavasti ei sentään lihasten kustannuksella. Juokseminen, tanssiminen ja ylösalaiset jooga-asanatkin sujuvat jo ilman mitään ikäviä tuntemuksia, mutta ratsastamaan en taida uskaltautua ennen kuin kolmen kuukauden päästä leikkauksesta, jolloin leuan voi kirurgin mukaan ajatella olevan luutunut.

Uusi sivuprofiilini. Teen yksityiskohtaisen analyysin ulkonäön muutoksista vasta sitten, kun kaikki turvotus on laskenut, mutta voin jo nyt sanoa olevani todella tyytyväinen. Ylä- ja alaleuan eteenpäin siirron ansiosta aiemmin hyvin selvästi profiilista erottunut kookas nenänikään ei enää mielestäni ole mitenkään silmiinpistävä.

Poskipäillä on vielä turvotusta, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että elämä on palautunut aika lailla normaaleihin uomiinsa. Alahuulen tunnottomuus vielä hieman häiritsee, mutta tunto on jo palautunut osittain ja uskon sen palautuvan kokonaan lähikuukausina. Kunhan purentani vielä oiotaan lopullisesti kohdalleen, lopputulos tulee varmasti olemaan todella hyvä.

Kuusi viikkoa leikkauksesta ja elämä hymyilee

Tänään olikin sitten viimeinen kontrollikäynti kirurgilla. Seuraava käynti on vasta vuoden kuluttua. Reaktioni tämän kuultuani oli: "Apua, mitä mä nyt teen", mikä kirurgia lähinnä huvitti.

Purenta on edelleen mainio, suun limakalvot arpineen siistit, tunto on pikku hiljaa palailemassa alaleukaan ja -huuleen ja muutenkin kuuluu kaikin puolin erinomaisen hyvää. Soseruokien lisäksi sain luvan syödä pehmeitä ruokia, kuten makaronilaatikkoa ja kasvispyöryköitä, sen sijaan kovat ja sitkeät ruuat ovat kiellettyjä 3 kk ajan. Sisäfilepihviä en toki muutenkaan yrittäisi syödä, kala-kasvissyöjä kun olen. 

Pärstä peruslukemilla 14.1.2013, päivää vaille kuusi viikkoa leikkauksesta. Turvotusta on vielä, mutta kyllä tällä naamalla jo kehtaa ulos mennä.

Suun maksimaalinen avaus on vielä "hieman" rajoittunut, vain 20 mm, joten avausharjoituksia pitää jatkaa. Sain apuvälineiksi jäätelötikkuja, joiden idea on se, että pinoan niitä hampaiden väliin niin monta kuin mahtuu ja esimerkiksi katselen telkkaria tikkujen ollessa paikallaan. Sitten lisään uuden tikun esimerkiksi joka toinen päivä, kunnes suuni aukeaa 30 mm. Nerokasta, ja äärettömän fiksun näköistä.

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen oikojakäyntini on keskiviikkona, jolloin mietitään kumilenkkien kohtaloa. Siihen asti ne ovat ainoastaan yökäytössä, jotta suu pääsee aukeamaan paremmin.

Sivuprofiili. Suustani kasvava suoristusrauta johtuu siitä, että vessa oli ainoa huone, mistä löytyi valoa. Koettakaa kestää.

Opiskelen nyt normaalisti toista viikkoa. Ensimmäinen viikko oli lähinnä luentoja, joten puhua minun ei erityisemmin tarvinnut. Puhuminen vaatii vielä tavallista enemmän keskittymistä, ja erityisesti konsonanttien suhteen artikulaationi ei ole vielä terävimmillään. Koko ajan se on kuitenkin tuntunut kohenevan. Ei auta kuin yrittää rohkeasti.

Kasvojen tunto yläleuassa ja poskipäillä on jo lähestulkoon normaali, vain hiukan alentunut muihin kasvoihin nähden. Sen sijaan alaleuka on keskeltä tunnoton lukuun ottamatta pieniä alueita, joilla tuntuu hivellessä jotain, lähinnä kutitusta. Alahuulen vasemmalla puolen tuntuu kevyt hively, mutta ei kovempi kosketus. Alahuulen oikea puoli on vielä tunnoton. Tunto palautunee ainakin osittain kuukausien mittaan, ja ilmeisesti se on mahdollista jopa kolmen vuoden ajan.

Hymyn leveys on jo entisissä mitoissa!

Nyt voinee huokaista helpotuksesta, ainakin väliaikaisesti. Leikkaus on takana, välittömiltä leikkauskomplikaatioilta vältyttiin, ja kaikki meni niin nappiin kuin vain voi kuvitella. Sen sijaan oikomisrumba jatkuu vielä mahdollisesti jopa vuoden verran. Hiphei!